Ilta Sanoma

Turun tuomiokirkon joulukuusi tuotiin 75 kilometrin päästä Säkylästä.

Kuusi saatiin pystyyn keskiviikkona, mutta valot siihen syttyvät lauantaina.

Kuusi saatiin pystyyn keskiviikkona, mutta valot siihen syttyvät lauantaina. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Tänä vuonna Turun "The Joulukuusi", eli Tuomiokirkon kuusi, saapui Säkylästä.

Perinteiselle paikalleen keskiviikkona saapuneella kuusella on mittaa 23 metriä, ja se painaa 3?800 kiloa. 55-vuotiaan kuusen lahjoittivat Johanna ja Jarkko Karjalainen.

Karjalaisten perheelle Turku on aina ollut läheinen kaupunki, ja heidän jouluperinteisiinsä kuuluu käydä joulun aikaan ihailemassa Turun jouluvaloja. Kun he harkitsivat ison kuusen kaatamista talon pihapiiristä, tuli Turku ensimmäisenä mieleen.

- Ajatus omasta kotikuusestamme Turun tuomiokirkon edustalla tuntui hienolta, Jarkko Karjalainen kertoo.

Kuusi saapuu joka vuosi kirkolle poliisisaattueessa ja liikenteenohjaajien avustuksella. Tänä vuonna se matkusti 75 kilometrin matkan Säkylästä Liedon ja Kaarinan kautta Tuomiokirkontorille.

Melkein 4000 kiloa painavan kuusen saaminen kyytiin ei ole mikään yksikertainen juttu.

Melkein 4000 kiloa painavan kuusen saaminen kyytiin ei ole mikään yksikertainen juttu. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Tuuheutta tällä yksilöllä riittää.

Tuuheutta tällä yksilöllä riittää. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Tuomiokirkon kuuselle on tarkat vaatimukset: sen tulee olla 22-25 metriä korkea, tuuhea, tasamuotoinen ja kauniin vihreä. Sitä voidaan myös hyvällä syyllä kutsua nyt valtakunnan ykköskuuseksi. Keskiviikkona Senaatintorille noussut joulukuusi on nimittäin "vain" 17,5 metriä eli häviää yli viisi metriä turkulaisserkulleen.

Kuusen 722 led-lamppua sytytetään lauantaina 27.11. kello 15.45 alkavassa kuusijuhlassa, johon yleisö on tervetullut. Kun valot sammuvat Nuutinpäivänä, kuusen oksat lähtevät haketettavaksi ja runko Karjalaisten kotia lämmittämään Säkylään.

Kuusen saapumisella on aina uskollinen yleisö.

Kuusen saapumisella on aina uskollinen yleisö. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kuusivanhus aseteltiin paikalleen nosturilla.

Kuusivanhus aseteltiin paikalleen nosturilla. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Turun kaupunki järjestää kuusen Tuomiokirkontorille joka joulu. Ensimmäisen kerran kuusi valaisi maisemaa vuonna 1900, ja perinteeksi se muodostui 1930-luvulla. Vuodesta 1955 lähtien kuusista on pidetty tarkkaa kirjanpitoa, josta käyvät ilmi kuusen lahjoittajat ja kasvupaikat.

Siellä se on, ja joulu voi alkaa.

Siellä se on, ja joulu voi alkaa. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 21:11:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.