Itä-Lapin luontoa komeimmillaan esittelevän kansallispuiston etuna on muun muassa hyvä saavutettavuus, sillä sinne pääsee julkisillakin. Sallassa" /> Itä-Lapin luontoa komeimmillaan esittelevän kansallispuiston etuna on muun muassa hyvä saavutettavuus, sillä sinne pääsee julkisillakin. Sallassa" />

YLE


Lappi saa uuden kansallispuiston eduskunnan hyväksyttyä tiistaina kansallispuiston perustamisen Itä-Lapissa sijaitsevaan Sallan kuntaan.

Lue lisää: Eduskunta hyväksyi Sallatunturin kansallispuiston perustamisen - kunnanjohtaja: tämä on meidän korona-exit

Retkipaikka-sivuston lappilainen päätoimittaja ja intohimoinen retkeilijä Jonna Saari iloitsee Sallan uudesta kansallispuistosta.

- Sehän on ihan älyttömän hienoa aluetta ja retkeilyreittejäkin on siellä jo siinä määrin, että ihan mahtava, että sinne kansallispuisto nyt saatiin. Se on sen todellakin ansainnut.

Myös sallalainen Helleri Hietala on hyvillä mielin kansallispuiston saamisesta kuntaan.

- Varmaankin tänne tulee enemmän turisteja ja virkistyy muutenkin täällä Itä-Lapin kunnassa nämä elinkeinot.

Saari kertoo käyneensä tulevassa kansallispuistossa viimeksi syyslomalla. Hän on tehnyt pidemmän retken alueelle myös kuusi vuotta sitten.

Hän kertoo viehättyneensä erityisesti puiston vesistöistä ja lähteistä. Erikoisuutena Saari mainitsee puiston helpon saavutettavuuden.

- On hienoa, että julkisilla pääsee aivan puiston portille. Se on harvinaista herkkua kansallispuistomaisemassa.

Alueelta löytyy rotkolaakso ja tuntureita

Kansallispuisto muodostetaan pääosin nykyisestä Sallatunturin luonnonsuojelualueesta. Ympäristöministeriön mukaan aluetta leimaavat erityisesti vanhat metsät ja eroosion muovaamat maanmuodot.

Sallatunturien kaksikko, Iso- ja Pieni Pyhätunturi, puolestaan edustavat tunturimaastoa. Erikoinen luontokohde on myös Aatsinginhauta, joka on paikoin jopa 250 metriä syvä rotkolaakso.

Jonna Saaren mielestä Sallan kansallispuistosta tulee hieno puistopari Oulangan kansallispuiston kanssa, josta osa sijaitsee Sallan puolella.

- Salla on selvästi lappilaisempi kuin esimerkiksi Oulanka. Sieltä löytyy tuntureita ja se on aika erämainen ja siellä tuntuu voimakkaasti itärajan rauha.

Luonnontilaisen metsän kauneus on matkailun myyntivaltti. Hiihtäjä Sallatuntureiden välisellä Natura-alueella joulukuussa 2019.
Sallan kansallispuistosta löytyy monipuolista metsämaisemaa tunturien keskeltä. Arkistokuvan hiihtäjä hiihteli Ison ja Pienen Pyhätunturin välimaastossa.Tapani Leisti / Yle

Kansallispuistoon kuuluu noin 9 983 hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita.

Puiston ulkopuolelle jäävä osa Sallatunturin luonnonsuojelualueesta säilytettäisiin suojelualueena ja sen nimeksi on tulossa Rämiäjängän luonnonsuojelualue.

Kansallispuisto piristänee myös taloutta

Korona-aikana suomalaiset ovat innostuneet retkeilemään kansallispuistoissa ja kansallispuistostatuksella lasketaan olevan myös aluetaloudellisia vaikutuksia.

Vuonna 2019 Sallatunturin suojelualueella vieraili 57 215 ihmistä ja arvioitu talousvaikutus alueelle oli 5,7 miljoonaa euroa.

Lue lisää: Reissukissa-Pessi on kiertänyt kaikki 40 kansallispuistoa - Metsähallituksen kävijälaskurit tikkasivat kesällä kaikkien aikojen ennätykseen

Saari ei kuitenkaan pelkää, että Sallan kansallispuistosta tulee statuksen myötä liian vilkas retkeilypaikka.

- Olettaisin, että suurin osa reiteistä tulee Sallatunturin läheisyyteen. Uskoisin, että puistossa tulee olemaan omaa tilaa ja että se on hiljaisia polkuja haluavalle hieno kohde myös jatkossa.

Metsähallituksen Luontopalveluiden mukaan Sallan kansallispuistostatus tuo myös mukanaan työpaikkoja.

- Kansallispuisto tuo suoraan työtä noin viidestä kymmeneen henkilötyövuotta. Iso haarukka johtuu siitä, että kävijämäärä vaikuttaa niin paljon, ja sitä on vaikea arvioida, puistonjohtaja Hely Juntunen Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo.

Puiston rakennustyöt tarjoavat työtä vielä useammalle.

- Kahden seuraavan vuoden aikana henkilötyövuosia tarvitaan yleensä vähintään 10-20, Juntunen laskee.

Aloite kansallispuiston perustamisesta lähti alkujaan Sallan kunnalta.

Kunta ajoi pitkään Sallatunturin laskettelukeskuksen laajentamista suojelualueen puolelle, mutta vuonna 2018 se aloitti perusteellisen selvityksen kansallispuistohankkeesta.

Laki Sallan kansallispuistosta on tarkoitus saattaa voimaan tämän vuoden aikana.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella kansallispuistoista Yle Tunnuksella torstaihin 25.11. kello 23 saakka.

mercredi 24 novembre 2021 20:19:15 Categories: YLE kansallispuistot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.