Ilta Sanoma

Scholzin hallituksen ulkopolitiikan kulmakivenä on Euroopan suvereenius.

Olav Scholzin hallituksen tavoitteena on luopua hiilen käytöstä vuoteen 2030.

Olav Scholzin hallituksen tavoitteena on luopua hiilen käytöstä vuoteen 2030. Kuva: REUTERS/Fabrizio Bensch

Saksassa uuden hallituksen tavoitteena on luopua hiilen käytöstä vuoteen 2030 mennessä eli kahdeksan vuotta suunniteltua aiemmin. Asiasta kerrotaan kolmen puolueen hallitusohjelmassa, joka julkistettiin tänään.

Koalition hallitusohjelmasta suuren osan muodostavat ilmastonsuojelua koskevat toimet. Puolueiden tavoitteena on, että kaksi prosenttia Saksan maa-alueesta varattaisiin tuulivoimalle. Lisäksi on tarkoitus keskittää huomiota vetypohjaiseen energiaan.

Sosiaalidemokraattien, vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n koalitio suunnittelee myös kannabiksen viihdekäytön laillistamista.

Tulevan sosiaalidemokraattisen pääministerin Olaf Scholzin mukaan koronapandemian eturivissä työskentelevät terveydenhoidon työntekijät palkitaan bonuksella, johon varataan rahaa miljardi euroa.

Saksan seuraavan hallituksen ulkopolitiikan kulmakivenä on Scholzin mukaan Euroopan suvereenius. Saksan tehtävänä on edistää ja kehittää tätä suvereeniutta, Scholz sanoi.

Samalla hän korosti ystävyyttä Ranskan kanssa ja kumppanuutta Yhdysvaltain kanssa.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 20:20:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.