Ilta Sanoma

Koronapassi vaaditaan yli sadan hengen yleisötilaisuuksissa. Kirjastossa ja museoissa saa käydä ilman passia. Tampere-talon linjaus on tiukempi: Muumimuseoon ei ole asiaa ilman rokotustodistusta.

On paikkoja, jonne pääsee ilman passia. Kaikkialle ei.

On paikkoja, jonne pääsee ilman passia. Kaikkialle ei. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Tampereen kaupunki on päättänyt noudattaa aluehallintoviraston määräyksiä. Niinpä kaupungin tiloissa järjestettävissä yli sadan henkilön yleisötilaisuuksissa edellytetään EU:n koronarokotustodistuksen eli koronapassin esittämistä sisäänpääsyssä keskiviikosta alkaen.

Päätöksen mukaan koronapassia vaaditaan 19. joulukuuta saakka.

Koska vaatimus koskee vain isompia yleisötilaisuuksia, moneen paikkaan pääsee edelleen ilman passia.

Koronapassia ei tarvita esimerkiksi kaupungin kirjastoissa lainaus- tai kokoelmapalveluissa asioidessa. Myös museokäynnit Vapriikissa, Milavidassa, Sara Hildénin -taidemuseossa ja Tampereen taidemuseossa onnistuvat ilman passin vilautusta.

Tilanne on sama kaupungin liikuntapaikoilla ja nuorisotiloissa. Esimerkiksi uimahalleille, kuntosaleille ja liikunnanohjausryhmiin tulevien asiakkaiden ei tarvitse esittää koronapassia sisäänpääsyssä.

Tilanne muuttuu, jos edellä mainituissa tiloissa järjestetään yli sadan henkilön yleisötilaisuus. Tuolloin kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi sisäänpääsyssä. Tällaisia paikkoja ovat myös muun muassa Työväenopisto, liikuntapaikat, nuorisotilat, Kulttuuritalo Laikku, Lasten kulttuurikeskus Rulla, Haiharan taidekeskus ja Hiedanrannan kulttuuritapahtumat.

Koronapassia kysytään myös eri järjestöjen kaupungin tiloissa järjestämissä tapahtumissa, otteluissa tai kilpailuissa.

Tampere-taloon ei ole lainkaan asiaa ilman koronapassia, vaikka kyseessä ei olisi yli sadan hengen yleisötilaisuus. Passi vaaditaan niin Tampere filharmonian konsertteihin kuin Muumimuseoon.

Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Todistuksen saa, kun molemmat rokotukset on otettu, koronatauti sairastettu tai kun tuoreen koronatestin tulos on negatiivinen.

Toimi näin:

1. Kirjaudu Omakantaan osoitteessa www.kanta.fi/koronapassi tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

2. Avaa koronatodistus painamalla pdf-linkkiä. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen.

3. Tallenna passista kuva omaan puhelimeesi tai muulle laitteelle. Voit myös tulostaa todistuksen paperille. Passi on sivulla näkyvä nimesi ja QR-koodi.

5. Ota passi valmiiksi esiin, kun tulet tilaisuuteen. Se tarkistetaan sisäänpääsyn yhteydessä. Varaudu myös tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytesi.

Jos et saa itse ladattua tai tulostettua todistusta Omakannasta, kaupungin kirjastoissa saa henkilökunnalta opastusta koronapassin lataamiseen tai tulostamiseen. Sampolan ja Hervannan kirjastojen tietotoreilla saa koronapassin lataamiseen henkilökohtaista opastusta aina palveluaikana, ja myös muissa kirjastoissa saa apua sekä asiointiin että tulostamiseen (tulosteet à 0,30?). Asiakkaan on kuitenkin itse pystyttävä tekemään sekä vahva tunnistautuminen että asiointi Omakannassa. Henkilökunta voi tässä vain opastaa.

Koronapassin tulosteen voi pyytää myös kaupungin terveysasemilta ja opiskelijat Tullinkulman opiskeluterveydenhuollosta. Myös toisen henkilön voi valtuuttaa käyttämään Omakantaa omasta puolestaan.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 12:35:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.