Ilta Sanoma

Markku Impiöllä ja Kaija Koolla oli rakkaussuhde ja työsuhde. Se ei ollut hyvä yhtälö. -?En tunne yhtään pariskuntaa, jolla tällainen työkumppanuus olisi kovin helpolla sujunut, Markku Impiö sanoo.

"Olen nyt 56-vuotiaana paremmassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikuisikäni aikana", Markku Impiö sanoo. Kuva: Jouni Harala

Säveltäjä ja sanoittaja Markku Impiön ja hänen ex-puolisonsa Kaija Koon yhteistyönä syntyneet albumit ovat myyneet vuosikymmenten aikana yli puoli miljoonaa kappaletta ja ansainneet useita platina- ja kultalevyjä. Pari oli yhdessä yli kaksikymmentä vuotta, kunnes vuonna 2007 tuli ero. Menestymisen paineet olivat kovia.

-?Kaija oli veturi, joka joutui vetämään karavaania. Minä tein töitä studiolla välillä yötä päivää, joskus itkua vääntäen. Kolme ensimmäistä albumia tein käytännössä yksin, Markku muistelee aikaa ennen kuin menestystä alkoi tulla.

-?Kun työkumppanina on oma vaimo, paineet ovat yhteisiä. En tunne yhtään pariskuntaa, jolla tällainen työkumppanuus olisi kovin helpolla sujunut.

Joskus oli vaikea erotella, mikä on kotia, mikä musiikkia ja mikä bisnestä.

-?Jälkikäteen on helppo viisastella, mutta ehkä meidän olisi pitänyt antaa toiselle enemmän tilaa ja rauhaa silloin kun toinen sitä tarvitsi eikä nostaa omia huolia pintaan.

Markulla onkin pariskunnille yksi neuvo, jonka hän voi kokemuksesta sanoa:

-?Älkää kokeilko tätä kotona. Millään rakkaudella en voi sitä suositella.

Samaan aikaan kun avioliitto kupruili, pariskunnan poika Olli joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja oli myöhemmin hoidettavana eri sairaaloissa sairaalabakteerin vuoksi.

-?Se oli äärettömän raskasta aikaa. Joka ilta piti käydä katsomassa poikaa. Iltaisin joudutin itseäni huonompaan kuntoon juomalla. Olin läsnä fyysisesti, mutta en henkisesti, Markku kertoo.

Markun ja Kaijan yhteistyö loppui suurimmaksi osaksi eroon vuonna 2007, joitakin yksittäisiä biisejä lukuun ottamatta.

- Jollain alitajuisella tavalla minulla oli tuhovimmainen halu lopettaa avioliittomme. Se oli sekavaa ja rajua aikaa. Tunsin, että en riitä, en jaksa. On aivan sama, kuka lopulta pudottaa erokuoren postilaatikosta. Kaija teki sen.

-?Nykyään Kaijan ja minun välit ovat kohteliaan etäiset, emme juurikaan tapaa. Olemme pyytäneet toisiltamme anteeksi asioita. Siihen molemmilla on varmasti ollut syytä. Olen ollut joskus Kaijan keikoilla vieraana, ja voimme toivotella joulua sekä isän- ja äitienpäivää, Markku kertoo.

- Kun on yhteinen lapsi ja on kerran ollut perhe, se runko on aina olemassa - tapahtuu mitä tahansa. Sitä ei voi muuksi muuttaa.

Mitä Markku Impiö kertoo alkoholismistaan ja raitistumisestaan? Millainen isä hän on pojalleen? Markun isä oli kansanedustaja; millainen lapsuus hänellä oli. Lue koko Elämäni oivallukset -haastattelu Me Naisista 47/2021. Digilehden voit lukea tästä.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 10:30:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.