Ilta Sanoma

Joe Biden voi yrittää rauhoittaa tilannetta, mutta kohta saattaa olla kaikkien aikojen myrsky päällä. Sitä Yhdysvallat ei kestäisi, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Bidenin ja Trumpin edellinen kohtaaminen päättyi Bidenin voittoon. Trump ei ole antanut anteeksi.

Bidenin ja Trumpin edellinen kohtaaminen päättyi Bidenin voittoon. Trump ei ole antanut anteeksi. Kuva: Mike Blake / Reuters

Elämme uusintojen aikaa. Kolmen vuoden kuluttua Yhdysvalloissa saatetaan uusia Joe Bidenin ja Donald Trumpin presidentinvaali. Kaikkien uusintojen isoäiti voisi rikkoa Yhdysvaltain demokratian korjauskelvottomaksi.

Tiistaina Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki vahvisti, että Biden suunnittelee toiselle kaudelle pyrkimistä vuonna 2024.

Kovien poliittisten vääntöjen jälkeen Biden on juuri saanut läpi valtaisan infrastruktuuripaketin ja suuren sosiaaliturvapaketin hyväksytettyä senaatissa. Tällaisina hetkinä poliitikot usein muuallakin ilmoittavat jatkoaikeistaan.

Vuoteen 2024 vain on toivottaman pitkä aika.

Biden sai hyvän alun, mutta Yhdysvaltain suuret ongelmat eivät väistyneet minnekään. Pandemiakin on yhä riesana. Kova kolhu haarniskaan tuli, kun Yhdysvallat pakeni kaoottisesta Afganistanista loppukesästä. Bidenin suosioluvut ovat kärsineet.

Jos Biden ei ole ehdolla vuonna 2024, ilmeisin demokraattiehdokas olisi varapresidentti Kamala Harris. Biden otti hänet viime vaaleissa kumppanikseen varmistaakseen naisten ja värillisten äänet. Mutta olisivatko Yhdysvaltain liikkuvat äänestäjät vieläkään valmiit värilliseen naiseen maan ykköspaikalla?

Harris on jakava hahmo myös demokraattipuolueessa. Henkilökohtaisesta taustastaan huolimatta entinen syyttäjä ei ole puolueen radikaalisiiven suosiossa.

Donald Trump on antanut ymmärtää, että ilmoittaa aikeistaan ensi vuoden välivaalien jälkeen. Republikaanit toivovat niissä menestystä.

Yleinen käsitys on, että jos Trump haluaa hyvitystä viime vuoden tappiostaan, kukaan muu republikaani ei pysty hänen ehdokkuuttaan pysäyttämään.

Biden on 79-vuotias, Trump 75-vuotias.

Neuvostoliiton lopunajan johtajia pidettiin ikivanhoina miehinä. Leonid Brezhnev oli kuollessaan 75-vuotias, Juri Andropov 69-vuotias ja Konstantin Tshernenko 73-vuotias. Vertailussa Yhdysvaltain politiikan nykyisin huippuihin Neuvostoliiton politbyroot vaikuttavat nuorekkailta.

Biden täyttäisi 80 vuotta jo ennen toista virkakauttaan, Trump ennen sen puoltaväliä.

Ikäsyrjintä on ikävää. Pakko kuitenkin sanoa, että molemmat olisivat korkeassa iässä maailman kuluttavimpiin kuuluvaan virkaan.

On aivan mahdollista, että Biden ei ole tulevaisuuden suunnitelmissaan tosissaan. Hän ehkä pelaa aikaa, jotta demokraateilla olisi selkeät sävelet hänen seuraajaehdokkaastaan.

Trump kieltäytyi hyväksymästä häviötään viime presidentinvaalissa. Hänen kiihkeimmät kannattajansa tunkeutuivat kongressirakennukseen eikä kuolonuhreilta vältytty.

Trump kieltäytyi hyväksymästä häviötään viime presidentinvaalissa. Hänen kiihkeimmät kannattajansa tunkeutuivat kongressirakennukseen eikä kuolonuhreilta vältytty. Kuva: Saul Loeb / Lehtikuva

Yhdysvallat on yhä vereslihalla Bidenin ja Trumpin edellisestä kamppailusta. Maailman demokratiainstituutti IDEA listasi maanantaina ilmestyneessä raportissaan maan ensimmäistä kertaa "taantuvien demokratioiden" joukkoon.

Pääsyy on se, että Trump kyseenalaisti vaalitappionsa laillisuuden. Tämä rapautti uskoa vaaleihin ja johti kongressitalon valtausyritykseen.

Raivokas poliittinen kädenvääntö kaikilla tasoilla ei päättynyt siihen. Demokraatit syyttävät osavaltioiden republikaaneja äänestämisen vaikeuttamisesta niin, että heitä tukevat värilliset pysyisivät pois uurnilta.

Jos ensi vuodesta alkaa Bidenin ja Trumpin kisa uudestaan, aiemmin nähty kalpenee. Edessä on savunkatkuisia protesteja. Väkivalta uhkaa. Yhdysvallat ajautuisi pysyvään poliittiseen halvaustilaan.

Suurimmat voittajat taputtaisivat innoissaan käsiään Moskovassa ja Pekingissä.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 08:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.