Manhattanin rakennustyömaiden joskus viinaankin menneen juoksijasankarin Ville Ritolan elämäntarinassa riittäisi aineksia vaikka sarjaan elokuvia. Ihme, että sellainen tehdään vasta nyt, mutta pääasia, että tehdään, kirjoittaa Pekka Holopainen.

Kova joukko eli Lasse Viren (vas.), Ville Ritola ja Tapio Rautavaara saattoi 1973 Paavo Nurmen viimeiselle matkalle. Amsterdamin olympiakisojen 10?000 metrillä 1928 Nurmi jätti Ritolan hopealle kummankin viimeisissä kisoissa. Kuva: Jarmo Hietaranta, IS-arkisto

Juha Väätäinen oli väsynyt mies, kun tiistaipäivä 10. elokuuta 1971 kaartui lopuilleen. Kantti oli Helsingin olympiastadionin täyden katsomon infernaalisessa metelissä kestänyt, 10?000 metrin juoksun EM-kulta oli Suomessa 25 vuoden tauon jälkeen.

Voittajan velvoitteiden - pitkän lehdistötilaisuuden, seremonioiden ja dopingtestin - uuvuttama 30-vuotias kansallissankari teki lähtöä stadionilta, kun torniaulassa häntä vielä onnitteli 75-vuotias herrasmies, kukkapuska kädessä. Hän oli aikanaan Peräseinäjoen Sudeksi kutsuttu juoksijalegenda Ville Ritola.

Lue lisää: Oliko suomalaisten käsittämättömän olympiamenestyksen taustalla sopimus ja kulissipeliä?

- Siitä hetkestä lähtien meistä tuli hyvät ystävät, ja ystävyys jatkui Villen kuolemaan saakka. Otettiin joskus tuoppiakin, Väätäinen muistelee.

Ritola oli vetäytynyt urheilusta jo 43 vuotta ennen miesten ensimmäistä tapaamista. Hän oli ylipäätään palannut Suomeen vasta vuonna 1971 asuttuaan peräti 58 vuotta New Yorkissa. Vuonna 1982 Ritola siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Vaikka hänet hämärästi muistetaan Paavo Nurmen ohella Suomen 100 vuoden takaisen olympiadominanssin suurimmaksi nimeksi, Ritolan vertaansa vailla olevaa elämäntarinaa ei koskaan ole suomalaiselle yleisölle viihdeteollisuuden keinoin kerrottu.

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta löytyi viime viikolla artikkeli, jota ei ollut todeksi uskoa. Nimekäs ohjaaja Aleksi Salmenperä valmistelee Yellow Film & TV:lle Viivalla-nimistä elokuvaa Nurmesta ja Ritolasta - mutta painotuksella, jossa päähenkilöksi korostuu kerrankin jälkimmäinen. Voi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lue lisää: Palkittu suomalaisohjaaja tuo maailman parhaat juoksijat valkokankaalle - uusi kotimainen suurelokuva kertoo Nurmen ja Ritolan kamppailusta

Ilta-Sanomat uutisoi hankkeesta jo 2019, mutta tuolloin elokuva oli vielä todella pitkissä puissa.

Pariisin olympiakisojen maastojuoksu oli legendaarinen, hirmuhelteessä juostu ihmiskoe. Paavo Nurmi painaa kärjessä, toiseksi juossut Ville Ritola on maastoesteen päällä.

Salmenperä toteaa Ritolan elämäntarinan huomattavasti kiinnostavammaksi kuin Nurmen, turkulaisen yksitotisen askeetin.

Ritolan ansiot juoksijana tiedetään: viisi olympiakultaa ja kahdeksan -mitalia, pelkästään Pariisin kisoissa 1924 ennätykselliset kuusi mitalia. Mutta kaikki muu vasta kertookin urheilijasta, joka tämän päivän mediatodellisuudessa olisi klikkien kuningas niin urheilusivuilla kuin välillä muunlaisistakin aktiviteeteista kertovilla palstoilla.

20-lapsisen perheen 14. jälkikasvu muutti 17-vuotiaana Peräseinäjoelta New Yorkiin raskaisiin rakennustöihin, välillä satojen metrien korkeuksiin katutasolta. Työmatkojaan huvikseen juoksennellut kaveri aloitti systemaattisen harjoittelun vasta 23-vuotiaana ja tuli Suomeen 1920-luvulla lähinnä olympiakomennuksia varten.

Tupakoinnin Ritola lopetti 1940. Yhdysvaltain kieltolain pykäliin ei Manhattanin, Brooklynin ja Bronxin Suomi-taloilla aina suhtauduttu niin pilkuntarkasti, ja Ritola tottui puolustamaan etujaan niin vapaa- kuin työajalla tarvittaessa myös nyrkein.

Ohjaaja Salmenperän mukaan Ritolan yksityiselämän kuvauksessa joudutaan turvautumaan myös fiktioon, mikä kuulostaa erikoiselta. Allekirjoittanut on pian 45 vuotta omistanut miehen elämäkerran Pantiin Ritolaksi, jossa legenda kertoo ummet ja lammet niin työmaiden, urheilukenttien kuin vapaa-aikansa loputtomista sattumuksista. Siinä on eletty monen elämän edestä. Kirjaa saa lainata.

Huomionarvoista on, että Suomessa vielä tänä päivänäkin "otetaan ritolat", mutta todennäköisesti jo tietämättä ilmauksen etymologiaa. Peräseinäjoen Susi tunnettiin loppukiristään.

Paavo Nurmelle kovin kilpakumppani oli tietysti sikäli kiusallinen, että tämä joskus otti radalla omansa. Mutta bisnesälykäs Nurmi ymmärsi myös, että Ritola oli tärkeä hänen omallekin liiketoiminnalleen.

Elämäkerrassaan rakennustyöt 1950-luvun lopussa jättänyt Ritola kuvaa eläkepäiviensä eksoottisia kotikulmia näin: "Vuokrat ovat Harlemissa alhaiset, mutta ulos ei uskalla mennä. Poliisit eivät voi ryöstöille mitään. Sitten ne tulevat autolla helkutisti huutaen, kun murha on tehty."

Tällainen peli ei vedellyt. Kun Ritola ilmaisi halunsa palata Suomeen, suurrakentaja Nurmi hoiti tälle asunnon Manhattania rauhallisemmasta saaresta, Lauttasaaresta. Miesten välisten urheilujännitteiden ja myöhemmän ystävyyden elokuvaukselta on lupa odottaa paljon.

Olli-Pekka Karjalainen ehkä harmitteli, ettei moukari koskaan lentänyt yli 84 metrin. Voi olla hyvä niin, sillä 84-kerhon yhdeksästä jäsenestä neljä on poistunut maailmasta verrattain nuorella iällä. Kolme on lähtenyt tänä syksynä, viimeksi Igor Nikulin. Hengissä olevista kolme on kärähtänyt dopingista.

Myös jo edesmenneen olympiavoittajan Juha Tiaisen (vas.) kanssa kuvattu Igor Nikulin menehtyi pari viikkoa sitten. Aiemmin tänä syksynä kuolivat lyhyen ajan sisään ME-mies Juri Sedyh ja virolainen Jüri Tamm. Sergei Litvinov kuoli jo 2018. Kuva: Martti Kainulainen