Itävallassa alkaa tänään ainakin kymmenen päivää kestävä koronasulku. Koulut pysyvät auki, mutta Hanna Fauster ei vieläkään tiedä, järjestetäänkö" /> Itävallassa alkaa tänään ainakin kymmenen päivää kestävä koronasulku. Koulut pysyvät auki, mutta Hanna Fauster ei vieläkään tiedä, järjestetäänkö" />

YLE


Itävalta tiukentaa koronarajoituksiaan tänään. Koronasulku laajenee myös ihmisiin, jotka ovat ottaneet koronarokotukset tai sairastaneet koronataudin. Aiemmin sulku koski vain rokottamattomia kansalaisia.

Tänään alkava sulku kestää aluksi kymmenen päivää. Monet kaupat ovat kiinni ja esimerkiksi kulttuuritapahtumat perutaan.

Koulut pysyvät auki, mutta koululaisia kehotetaan jäämään kotiin, mikäli vain mahdollista. Fehringissä Kaakkois-Itävallassa asuva suomalainen Hanna Fauster kertoo, että tiedotus koulujen toiminnasta on ollut sekavaa.

- Perjantaina tuli tieto lockdownista. Opetusministeri sanoi, että koulut ovat periaatteessa auki, mutta vanhemmat saavat päättää itse, lähettävätkö lapset kouluun vai eivät. Sitten koulusta tuli kirje, että kaikki lapset kouluun maanantaina. Eilen illalla tuli vielä toinen kirje, että "ei sittenkään, mieluiten kotiin", Fauster kertoi Ylen aamussa.

- Kukaan ei nyt tiedä, miten toimitaan. Lapset lähtevät kouluun, mutta katsotaan, mitä tapahtuu.

Aikuisille suositellaan etätyöskentelyä. Työpaikalle pääsee vain täyden rokotussarjan saaneena, jos etätyö ei ole mahdollista. Hanna Fausterin kotikaupunki sijaitsee lähellä Unkarin ja Slovenian rajaa, jonka yli kulkee päivittäin monia työntekijöitä.

- Tänne tulee paljon ihmisiä töihin Unkarista ja Sloveniasta. He saavat käydä työpaikoillaan normaalisti. Siellä on samat säännöt kuin kaikille muillekin: pitää olla rokotettu, parantunut, tai testattu, Fauster kertoo.

Koronarokotuksista tulee pakollisia helmikuussa

Itävalta aikoo tehdä koronarokotuksista pakollisia helmikuun alusta lähtien. Toistaiseksi ei ole tarkkaa selvyyttä siitä, miten rokotuspakko toteutetaan. Asiasta täytyy säätää lailla ja parlamentin täytyy se hyväksyä.

Vain 66 prosenttia väestöstä on saanut täyden rokotesarjan. Fauster epäilee, että syy alhaiseen rokotekattavuuteen löytyy muun muassa koronatestauksen helppoudesta.

- Keväällä, viime sulkutilan jälkeen rokotetut, parantuneet tai testatut pääsivät kaikkialle. Testit olivat ilmaisia ja niihin oli helppo päästä. Oli helpompaa käydä testissä kuin rokotuksessa.

- Ei ollut myöskään kunnollista, koko maan laajuista rokotuskampanjaa. Ihmisiä ei lähestytty henkilökohtaisesti, että "tässä ohjeet, miten pääset rokotukseen", Fauster kertoo.

Rokotteesta kieltäytyviä uhkaa todennäköisesti sakkorangaistus. Itävallan perustuslakiministeri Karoline Edtstadler totesi Itävallan yleisradio ORFin haastattelussa sunnuntaina, että sakko voi olla kokoluokaltaan tuhansia euroja.

Itävallassa on nyt voimassa EU:n tiukimmat koronatoimet. Rajoitukset eivät ole miellyttäneet kaikkia itävaltalaisia. Lauantaina Wienissä järjestettiin koronatoimia vastustava mielenosoitus, johon osallistui poliisin mukaan jopa 40 000 ihmistä.

Lue myös:

Koronatoimia vastustavien mielenilmaus keräsi 1 500 ihmistä Helsingin keskustaan, protesteja eri puolilla maailmaa

Itävalta kertoi ensimmäisenä EU-maana ottavansa käyttöön rokotepakon - kaikkien kansalaisten otettava rokote helmikuun alkuun mennessä

lundi 22 novembre 2021 11:34:59 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.