Porvoossa purettiin kokonainen asuntokohde ja taloyhtiö ajautui konkurssiin. Tapaus on esimerkki siitä, että lakiin kirjattu uusien asuntojen ost" /> Porvoossa purettiin kokonainen asuntokohde ja taloyhtiö ajautui konkurssiin. Tapaus on esimerkki siitä, että lakiin kirjattu uusien asuntojen ost" />

YLE


Asunnoista piti tulla upeita. Isot ikkunat, hohtavan valkoinen julkisivu puukatoksella, miellyttävä asuinalue ja taivaanrannassa pilkottava meri. Kohteen design-suunnittelijana toimi The Rasmus -yhtyeestä tuttu Lauri Ylönen.

- Siitä piti tulla ihana koti, tontilta asunnon yhdessä miehensä kanssa ostanut Minna Ruolanto sanoo.

- Halusimme takaisin Porvooseen, tänne Haikon alueelle. Talot oli arkkitehtonisesti hauskalla tavalla suunniteltu. Terassi olisi auennut kauniisiin metsämaisemiin.

Rakentaminen lähti vauhdikkaasti käyntiin ja kuusi asuntoa nousi harjakorkeuteen asti. Nyt jäljellä on enää tyhjä, harmaa, kumpuileva tontti ja hiekkaan valuneita haaveita. Asunto-osakeyhtiö ajautui konkurssiin ja kaikki rakenteilla olleet kahdeksan asuntoa purettiin.

Minna Ruolanto kävelee tyhjän tontin vieressä, josta asunnot purettiin.
Minna Ruolanto sanoo, että pahasti mönkään mennyt asuntokauppa on ollut henkisesti raskasta. Hän toivoo, että uusien asuntojen ostajien suojaksi tehtyä RS-järjestelmää korjataan. Janne Järvinen / Yle

Rocktähden visiot houkuttivat

Haikkoonlammentien uudiskohde on yksi esimerkki rakennusyhtiö Siscon jälkeensä jättämästä kaaoksesta. MOT on uutisoinut nyt konkurssissa olevan Siscon vakavista ongelmista ja laiminlyönneistä laajasti aiemmin.

"Ei kiinnosta v*ttuakaan missä käytte suihkussa" - Satu ja Tuomo ovat pulassa poliisinkin tutkiman rakennusfirman takia ja heillä voi olla jopa satoja kohtalotovereita

Haikkoonlammentien kohteen rakentamisesta vastasi Permiso-niminen rakennusalan yhtiö, joka osti Siscon vuoden 2019 alussa. Siscon ongelmat johtivat lopulta sekavien vaiheiden jälkeen myös Permison konkurssiin. Haikkoonlammentien asunnot jäivät pahasti kesken.

"Olen seurannut Lauri Ylösen tuotantoa aiemmin tv-ohjelmista ja tykästynyt hänen tapaansa suunnitella. Merkkihenkilö, jolla on nimeä, julkisuutta, silmää ja visiota. Siihen tykästyimme." Haikkoonlammentieltä asunnon ostanut Petteri Pakarinen

Kohteen piti olla Permison ja rocktähti Lauri Ylösen perustaman Alvardag-yhtiön voimannäyte. Alvardag ja Permiso tekivät yhteistyötä, ja Permiso tunnettiin rakennustöiden aikaan nimellä Alvardag Group. Lauri Ylösen nimeä käytettiin kohteen markkinoinnissa, ja hän suunnitteli talojen visuaalisen ilmeen. Itse rakennuttamisessa Ylösellä tai Alvardagilla ei ole osuutta.

Rocktähden nimi houkutti Haikkoonlammentieltä asunnon ostanutta Petteri Pakarista.

- Olen seurannut Lauri Ylösen tuotantoa aiemmin tv-ohjelmista ja tykästynyt hänen tapaansa suunnitella. Merkkihenkilö, jolla on nimeä, julkisuutta, silmää ja visiota. Siihen tykästyimme, Pakarinen sanoi.

Nyt Petteri Pakarinen, Minna Ruolanto ja useat muut Haikkoonlammentieltä asunnon ostaneet ovat menettäneet kymmeniä tuhansia euroja, eivätkä ikinä saaneet kotia, josta maksoivat.

Rocktähti Lauri Ylösen markkinoimasta projektista asunnonostajien painajainen - Ylösen yhtiö sanoo tulleensa rakentajan huijaamaksi

Kolme kuvaa: yllä havainnekuva kohteesta, keskellä keskeneräiset rakennukset heinäkuussa 2021 ja alhaalla purkutyöt kesällä 2021.
Kuvakaappaus Alvardag Oy:n Facebook-sivulta, Janne Järvinen / Yle ja Aha-Best Oy

Uuden asunnon ostajan suojamekanismi petti

Haikkoonlammentien tapaus on esimerkki myös siitä, että uusien asuntojen ostajien suoja ei aina toimi aivan kuten sitä ostajille markkinoidaan. Kohde kuului niin sanottuun RS-järjestelmään, joka tulee vanhakantaisilta kuulostavista sanoista rahoituslaitosten suosittelema. Järjestelmän perusta onkin 1970-luvulta.

Tiivistetysti RS-järjestelmä on rakentamisvaiheessa asunnon ostavien suojaverkko, eräänlainen takuujärjestelmä. Asunto-osakeyhtiön perustajan, joka on yleensä rakennusliike, pitää asettaa ostajan suojaksi vakuuksia. Niiden tarkoitus on suojella asuntojen ostajia rakentajan konkurssitilanteessa.

Rakentajalta kesken jäänyt kohde pitäisi pystyä saattamaan loppuun osin vakuusrahoilla. Haikkoonlammentiellä kävi toisin.

Ruolanto kertoo, että asunnonvälittäjä ja pankki markkinoivat kohdetta turvalliseksi nimenomaan sen takia, että se kuuluu RS-järjestelmään.

- Meille esiteltiin maksujärjestelyä, että maksamme osissa, emmekä maksa koskaan enempää kuin (asuntojen) valmiusaste on, Ruolanto sanoo

Kohteen niin sanottuna RS-pankkina toimi Handelsbanken. RS-pankin tehtävä on muun muassa säilyttää asuntokauppojen kannalta oleellisia asiakirjoja.

Uuden asunnon ostajat ovat joutuneet taistelemaan myös vakuutusyhtiön kanssa. Uusin MOT-jakso katsottavissa alta.

Haikkoonlammentien asunnonostajat ovat vaatineet asiamiehensä välityksellä Handelsbankenilta vahingonkorvausta sillä perusteella, että pankki olisi laiminlyönyt velvollisuuksiaan. He ovat tehneet tapauksesta valituksen Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fineen, joka antaa ratkaisuja finanssialan riitatilanteissa.

Asukkaat syyttävät pankkia siitä, että se on sallinut nostaa yhtiölainaa merkittävästi enemmän kuin mitä kohteen valmiusaste olisi edellyttänyt ja näin aiheuttanut ostajille vahinkoa. Rahat ovat todennäköisesti menneet rakennusliikkeen käyttöön.

Yhtiölainan osuus on merkittävä asia, sillä se on iso osa kauppahintaa ja käytännössä taloyhtiön nimissä olevaa velkaa.

Kaksi havainnekuvaa Haikkoonrannan asuntojen sisätiloista.
Asuntojen sisätiloista piti tulla viihtyisiä ja moderneja. Kuvakaappaukset Alvardag Oy:n Facebook-sivulta

Asukkaiden kantelu: pankki oli huolimaton

Asukkaiden kantelukirjelmän mukaan valmiusastetodistukset eivät ole vastanneet lainkaan todellisuutta. Kantelun liitteenä olevista todistuksista ilmenee esimerkiksi se, että Haikkoonlammentien asuntokohteen valmiusaste nousi neljässä päivässä 18 prosentista 36 prosenttiin. Tämä on kanteen mukaan käytännössä mahdotonta.

Rakennusyhtiön toimittamassa viimeisessä valmiusastetodistuksessa hankkeen valmiusaste oli 85 prosenttia. Pankin insinööritoimistolla myöhemmin teettämässä tutkimuksessa todellinen valmiusaste oli kuitenkin vain noin 40 prosenttia.

Pankin menettelyä valmisastetodistusten hyväksymisessä ja yhtiölainan syytämisessä pidetään kantelussa törkeän huolimattomana.

"Osakkeenostajilla on ollut oikeus luottaa siihen, että Handelsbanken RS-järjestelmän mukaisesti vastaa omasta toiminnastaan ja seuraa sitä, että kohteen luototusaste vastaa valmiusastetta."

Ostajien kantelun laatinut vero- ja yhtiöoikeuden juristi Jarmo Virtanen sanoo, että hänen mielestään koko RS-järjestelmän perusta huojuu, jos asunnonostajien pitäisi valvoa pankin toimintaa.

Pankki säilyttää papereita, ei valvo rakentajaa

MOT otti yhteyttä Handelsbankeniin, mutta se ei kommentoi tapausta vedoten pankkisalaisuuteen. Pankin vastineesta Finelle selviää kuitenkin, että Handelsbanken kertoo maksaneensa yhtiölainan nostot rakennusyhtiö Permison toimittamien valmiusastetodistusten mukaisesti.

- RS-pankin velvollisuutena ei ole kyseenalaistaa pankille esitetyn valmiusasteen oikeellisuutta, Handelsbankenin vastineessa lukee.

Pankki vetoaa siihen, että lain mukaan sen osa RS-järjestelmässä on lähinnä säilyttää asiakirjoja ja valvoa, että vakuudet on todella asetettu. Se kertoo toimineensa tapauksessa huolellisesti ja jopa virallisia vastuitaan kattavammin.

Finen pankkilautakunta päätyi Handelsbankenin kannalle. Lautakunnan mukaan pankki ei ole laiminlyönyt velvoitteitaan, eikä suosita hyvitystä ostajille.

"Pitääkö suomalaisen asunnonostajan olla nykyään joku salapoliisi?" Minna Ruolanto

Ostajat menettivät kymmeniä tuhansia euroja

Haikkoonlammentieltä asunnon ostaneille tilanne on katkera. He saivat korvauksia vakuusrahoista, mutta korvausten jälkeenkin useiden ostajapariskuntien tappiot ovat jopa 40 000-70 000 euroa.

Se on ainakin selvää, että markkinointipuheet RS-kohteen turvallisuudesta erosivat tylyllä tavalla todellisuudesta. Minna Ruolanto kertoo tehneensä paljon taustatöitä ennen ostopäätöstä.

- Tiedän, että Suomessa on rakennettu tosi onnistuneesti RS-järjestelmän kautta paljon koteja, mutta henkilökohtaisesti ehkä tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, Ruolanto sanoo.

- Pitääkö suomalaisen asunnonostajan olla nykyään joku salapoliisi, hän kysyy.

Minna Ruolanto katselee tyhjää tonttia Porvoon Haikkoonrannassa, josta keskeneräiset asunnot purettiin.
Janne Järvinen / Yle

Ruolanto sanoo menettäneensä sotkussa miehensä kanssa "parin vuosipalkan verran" rahaa.

- Se on tosi tosi paljon tavalliselle ihmiselle, sen varmaan jokainen ymmärtää.

Petteri Pakarinen kertoo, että ostajat pitivät tiiviisti yhteyttä ja kokoustivat viikoittain, kun tilanne työmaalla alkoi näyttää pahalta vuoden 2019 syksyllä.

- Siinä on monella loppuelämä pilalla. Tunnelma oli todella apea ja tunteenpurkauksia alkoi tulla, kaikki sivistyssanat lueteltiin. Sen piti olla monelle eläkeasunto. Olihan se aivan käsittämätön asia ja monelle oli vaikea hyväksyä, että näin vain meidän rahat voivat mennä, Pakarinen kuvailee.

Konkurssista "aikamoinen hässäkkä"

Asiantuntijan mukaan tapaus, jossa puolivalmiit talot joudutaan purkamaan, ei periaatteessa pitäisi olla mahdollinen RS-järjestelmässä. Tilanne on harvinainen.

- Eikä niitä tarvitsekaan olla paljon. Se on karmea tilanne ostajan kannalta, koska siinä on useimmiten kysymys ihmisen koko omaisuudesta. Jos lähdet valmismatkalle ja siellä menee joku poskelleen, niin menetät 1500 euroa ja tulee paha mieli. Mutta, kun teet asuntokauppaa, niin puhutaan vähän eri asiasta, Tapio Nevala sanoo.

Asianajaja Tapio Nevala kauppakeskus Redin kattotasanteella.
Tapio Nevalan mukaan RS-järjestelmä toimii useimmiten hyvin, mutta korjattavaa on. Hän ehdottaa vakuusmäärien nostamista ja selkeämpää menettelyä konkurssitilanteessa. Janne Järvinen / Yle

RS-järjestelmän läpikotaisin tunteva lakiasiantuntija Nevala kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Hänen mukaansa tilanteessa, jossa rakennusyhtiö menee konkurssiin, kesken jääneet asunnot pitäisi pystyä saattamaan loppuun ostajien maksamien kauppahintojen, maksamattomien kauppahintojen ja vakuuden yhdistelmällä.

Nevala sanoo, että RS-järjestelmä on periaatteessa selkeä, mutta ongelmatilanteessa lain tulkinta on tavattoman monimutkaista. Tavallinen kuluttaja voi rakennusyhtiön konkurssitilanteessa joutua "aikamoiseen hässäkkään".

- Se on vaikea laki.

Nevalan mukaan vakuuksien määrää voisi kasvattaa ja konkurssitilanteessa tarvitaan parempaa säätelyä.

"Haaste on se, että uuden asunnon ostajalla ei välttämättä ole tietämystä ja osaamista vaatia riittävästi." Krista Mikkonen, ympäristö- ja ilmastoministeri

MOT kysyi RS-systeemin ongelmista myös ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselta, joka vastaa asuntoasioista.

Mikkonen on hiljaittain siirtynyt sisäministeriksi. Hän myöntää, että RS-järjestelmässä on ongelmia, mutta korostaa samaan aikaan asunnonostajan vastuuta.

- Haaste on se, että uuden asunnon ostajalla ei välttämättä ole tietämystä ja osaamista vaatia riittävästi. Eikä esimerkiksi tietoa siitä, koska vakuuksista on turvallista luopua.

Tämä ei varmaankaan ole tavallisten ihmisten vika?

- Ei se ole tavallisten ihmisten vika. Systeemihän on luotu tavallisten ihmisten turvaksi, mutta todellisuudessa on tapauksia, jossa tietämystä ei ole riittävästi. Siksi olisi tärkeää, että saisi tukea ja asiantuntijoita pystyttäisiin paremmin hyödyntämään, Mikkonen sanoo.

Alla olevasta ohjelmasta voit katsoa, mistä rakennusyhtiö Siscon aiheuttamassa sotkussa on kyse.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 23.11.2021 klo 23 saakka.

lundi 22 novembre 2021 10:00:00 Categories: MOT YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.