Ilta Sanoma

Selviytyjien psykologisesta pelistä toipuminen vei Sanna Pikkaraiselta pidempään kuin hän oli odottanut.

Kuva: Jonna Öhrnberg

Viimeisimmässä Selviytyjät-jaksossa Sohvaperunat-ohjelmastakin tuttu tuottaja-esiintyjä Sanna Pikkarainen äänestettiin ulos saarelta viidenneksi viimeisenä kilpailijana. Telkkarissa Sanna oli helpottuneen näköinen, kun soihtu sammui ja hän pääsi lähtemään hotelliin.

- Olin aivan loppu. Ajattelin jo toisena päivänä saarella, että onkohan kukaan luovuttanut päivänä kaksi. Sen jälkeen olin viidakossa vielä kuukauden. Monet sanovat, että Selviytyjät on paras kokemus, mutta itse en lähtisi missään tapauksessa uudelleen.

Emmy second hand -verkkokaupan Miljoonabileissä haastateltu Sanna myöntää, että peli ja rankat olosuhteet koettelivat hänen mieltään niin, että hän ei tunnistanut enää itseään.

- Olin ajatellut, että olen järkevä, cool ja harkitseva ihminen. Tein kuitenkin äkkinäisen päätöksen, joka ei ollut mitään näistä. Eniten olin huonona siitä, että epäilin lähimpiäni. Tämä on jotain, mitä en ikinä tekisi siviilissä. Nyt kun olen nähnyt ohjelman, niin intuitioni oli saarella tämän suhteen sittenkin oikeassa.

Saarella nähtiin ensimmäistä kertaa Suomen versiossa suoria konflikteja. Tilanne Shirly Karvisen, Evelina Tistelgrenin ja Sannan välillä eskaloitui, kun muut syyttivät Sannaa juonittelusta. Shirly on pyytänyt käytöstään Sannaa ja Paul Eliasta kohtaan anteeksi Instagram-päivityksessä.

- Kävimme asian läpi saarella, kuvausten jälkeen Suomessa ja nyt vielä jaksojen aikaan. Olemme ajatelleet myös, että olimme myös tulleet niin läheisiksi, että sellaisille uskaltaa äyskähtää, Sanna kertoo.

Hän lisää, että riitatilanne oli vain parin minuutin pätkä, ei koko kuva saaren tapahtumista.

- Katsojat eivät näe sitä aikaa, joka ei näy kameroille; jolloin ollaan lähennetty ja puhuttu elämän oikeista asioista.

Sanna myöntää, että tapahtumiin palaaminen on ollut rankkaa.

- Tällaisia puolia itsessä ei haluaisi myöntää olevan olemassa, tai ainakaan näyttää julkisesti. Siitäkin olemme muiden kilpailijoiden kanssa puhuneet.

Sanna on yllättynyt siitä, miten kauan henkinen toipuminen ohjelmasta on vienyt.

- Jotenkin ajattelin sinne lähtiessä, että palautuminen on sitä, että syö burgerin ja halaa kaveria. Kuitenkin psykologisesti näitä asioita on puitu muiden kanssa ja omassakin päässä vielä nytkin.

Kun Sanna pääsi saarelta, hän soitti ensimmäisenä poikaystävälleen, vanhemmilleen ja ystävälleen juontaja Jari Peltolalle, joka on tuttu myös Sohvaperunat-ohjelmasta.

Jari kertoo, että kun Facetime vilkutti 32 päivän tauon jälkeen Sannan nimeä, tuntui kuin aave olisi soittanut.

- Se oli sellaista naurun ja itkun sekaista nopeaa kuulumisten vaihtoa. Sanna näytti ihan viidakossa olleelta; naama täynnä ihmeellisiä pisamia ja iho oli ahavoitunut, Jari muistelee.

Ystävät ovat normaalisti lähes päivittäin tekemisissä. Jaria alkoi huvittaa, kun Sannan äiti ja Instagram-seuraajat alkoivat kysellä kahden viidakkoviikon jälkeen, onko Sannasta kuulunut mitään. Jotkut pyysivät myös, voisiko Jari käydä kuvaamassa Sannan luona videoita tämän kissoista.

- Kävin hoitamassa kissoja ja kuvasin niitä. Kävin myös tapaamassa Sannan äitiä, joka mietti missä vaiheessa tuotannolle voi soittaa, onko kaikki kunnossa. Sanoin, että ei ehkä vielä kannata, Jari naurahtaa.

Sannan ystäväpiiri oli etukäteen sitä mieltä, että Sanna voi päästä kisassa pitkälle. Itse hän ei ollut niin varma.

- Olen niin kaupunki-ihminen kun voi olla. Ohjelman haastattelussa kysyttiin, että olenko mökki- tai ulkoilmaihminen, niin sanoin, että en kumpaakaan. Jos on pakko mennä uimaan, valitse rannan sijaan uima-altaan, jossa on kaakelia ja vessa lähellä. Tuottajat sanoivat, että onnea vaan matkaan.

Rannalla Sanna ei ole viidakosta saapumisen jälkeen käynyt.

- Olin kymmenen viikkoa Espanjassa tekemässä Love Island Suomi -tuotantoa enkä käynyt rannalla sielläkään kertaakaan.

Sanna ja Jari tekevät parhaillaan yhdessä Selviytyjät-podcastia. Jari myöntää, että viimeisten jaksojen katsominen on ollut rankkaa.

- Olin viimeistä jaksoa katsoessa huolissani Sannan mielenterveydestä, vaikka olen nähnyt hänen kaikki puolensa. Toki olen nähnyt, että hän on kunnossa, mutta jaksojen katsominen aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia.

Moni on kysellyt Jarilta, voisiko hän lähteä Selviytyjiin.

- En osaa sanoa. Joku siinä kiinnostaa, mutta sitten pelkään monia asioita; lentämistä, vieraiden ihmisten kanssa nukkumista, ötököitä tai että maha menee sekaisin, Jari mietti Emmy secondhand -verkkokaupan miljoonabileissä.

Lue lisää: Kun Sohvaperunoiden Jari erosi ja radiotyöt loppuivat, Sohvis-pari Sanna oli tukena: "Ajattelin, että tässä iässä minulla olisi parisuhde, vakituinen työ ja lapsi"

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 09:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.