Ilta Sanoma

Ole valmis ottamaan riskejä, härkä!

Kuva: Shutterstock

Olet tärkeän päätöksen äärellä. Harkitse asiaa huolellisesti joka kantilta. Ystävällä tai kumppanilla voi olla sinulle valaisevaa sanottavaa.

Älä panttaa tunteitasi. Erityisesti lähipiirin kesken avoimuus on nyt pääasia. On ehkä aika varmistaa, että prioriteettisi ovat kohdillaan.

Pyri pysymään kohtuudessa kaikessa, mihin ryhdyt. Ylilyönnit kävisivät raskaiksi niin itsellesi kuin ihmisille ympärilläsikin. Joku ilahduttaa sinua hyvillä uutisilla.

Satsaa itseesi. Ole valmis vetämään tarvittaessa rajoja muille ihmisille. Et voi olla kaikille samanaikaisesti mieliksi, vaikka yrittäisitkin.

Tasainen tahti on paras tapa edetä asioissa. Älä vaadi itseltäsi liikaa liian varhaisessa vaiheessa. Luota siihen, että olet matkalla oikeaan suuntaan.

Keskity kehittämään itseäsi. Olet uuden haasteen edessä, mikä voi nostattaa pintaan epävarmuuksia. Ole valmis ottamaan riskejä.

Hillitse impulsiivista puoltasi. Etenkin raha-asioissa kannattaa jarrutella ja ajatella tulevaisuutta. Vanha tuttu ottaa yhteyttä.

Jaa päässäsi pyörivä huolenaihe läheistesi kanssa. Kuoreesi sulkeutuminen olisi virhe, sillä ympärilläsi on ihmisiä, jotka osaavat auttaa.

Yritä olla ylireagoimatta yllätyskäänteisiin. Vedä henkeä ja palauta asiat niiden oikeaan mittakaavaan. Saatat huomata, että kyse onkin pikkujutusta.

On hyvä hetki opetella uusia taitoja. Joku kääntyy puoleesi neuvojen tarpeessa. Valikoi sanasi huolella, sillä mielipiteelläsi on väliä.

Pidä suunnitelmasi omana tietonasi. Voit myös ohittaa uteliaat kyselyt, jos et koe olevasi valmis jakamaan uutisiasi. Kuuntele itseäsi.

Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Joku tekee sinulle kiinnostavan tarjouksen, jota kannattaa tarkastella lähemmin. Ole valmis kyseenalaistamaan näkemääsi.

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 08:00:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.