Maastohiihtäjä Kerttu Niskasen viime kausi päättyi juuri ennen MM-kisoja pohjeluun murtumaan ja pitkään kuntoutusjaksoon. Kesän ja syksyn harjoit" /> Maastohiihtäjä Kerttu Niskasen viime kausi päättyi juuri ennen MM-kisoja pohjeluun murtumaan ja pitkään kuntoutusjaksoon. Kesän ja syksyn harjoit" />

YLE


Tammi-helmikuun vaihteessa maastohiihtäjä Kerttu Niskasesta tuntui siltä kuin matto olisi vedetty hänen jalkojensa alta. Yllättäen maailmancupin kisassa Ruotsissa iskenyt lamaannuttava jalkakipu osoittautui pohjeluun rasitusmurtumaksi.

Ajoitus oli pahin mahdollinen, sillä Falunin maailmancup oli viimeinen ennen Oberstdorfin MM-kisoja.

Niskanen myöntää, että kevät koetteli häntä henkisesti. Kokenut urheilija oli urallaan säästynyt vakavilta loukkaantumisilta: tielle osuneet vastoinkäymiset olivat olleet lähinnä tavallisia flunssia.

- Sinä päivänä, kun kuulin kuvien tulokset, silloin tuntui niin pahalta hetkellisesti, että en edes ihan kaikkea niistä hetkistä muistakaan, Niskanen kertoo Yle Urheilulle.

Murtuman syy oli mysteeri. Niskanen tiesi, ettei jalka ollut murtunut yksittäisestä iskusta.

- Se on pikkuhiljaa tehnyt tuhojaan ja rasituksen kautta tullut, Niskanen kertoo.

"Romahdin vain syvemmälle sohvan pohjalle"

Edessä oli pitkä tauko suksilta ja kärsivällisyyttä vaativa kuntoutusjakso. Kolmisen viikkoa diagnoosin jälkeen alkoivat MM-kisat.

- Ei tämä tunnu missään, tsempataan telkkarin kautta muita ja jännitetään suomalaisten suorituksia, Niskanen muistelee ajatelleensa ennen kisojen alkua.

Todellisuus oli kuitenkin toinen.

- Kun kisat sitten alkoivat ja tuli ne omat päämatkat, huomasin, että romahdin vain syvemmälle sohvan pohjalle. Oli paljon erilaisia fiiliksiä kisoja katsoessa, Niskanen myöntää.

Jasmi Joensuu, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Pärmäkoski tuulettavat MM-pronssia naisten hiihtoviestin jälkeen.
Niskasen poisjäännin ajateltiin olevan paha takaisku naisten viestijoukkueelle. Suomen nelikko kuitenkin yllätti nappaamalla MM-pronssia Oberstdorfissa. Kuvassa vasemmalta Jasmi Joensuu, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Pärmäkoski.AFP via Getty Images

Lihakset surkastuivat nopeasti

Vakava loukkaantuminen kauden loppupuoliskolla tarkoitti automaattisesti sitä, että Niskasen kausi oli ohi.

Jalka oli kipsissä kuusi viikkoa. Viikot matelivat, kun normaalisti päivittäin harjoitteleva ammattiurheilija olikin yhtäkkiä sänkypotilas.

Liikkumista piti välttää mahdollisimman paljon, jotta pohjeluu lähtee luutumaan ja jotta luut pysyvät oikeassa asennossa paranemisen aikana. Toipumista seurattiin viikoittaisilla kontrollikäynneillä.

- Lihakset surkastuivat tosi paljon ja toinen jalka oli paljon pienempi kuin toinen. Siitä sitten kuuden viikon jälkeen lähdettiin opettelemaan vähän kävelyä. Sen jälkeen alkoi kuntoutus, jossa yritettiin saada kasvatettua lihasta siihen takaisin normaaliksi, Niskanen kertaa.

Niskanen kertoo, että koko vasen jalka tuntui alkuun oudolta.

- Se ei tuntunut yhtään omalta jalalta. Lihakset olivat ehtineet niin paljon surkastua. Ensimmäisissä jutuissa, mitä aloin jumpata, tuntui, että jalka on ihan voimaton. Se ei oikein totellut johtajaa.

Hiihtäjä Kerttu Niskanen laskuasennossa Lahden maailmancupissa 2021.
Niskanen kilpaili Lahden maailmancupissa tammikuun loppupuolella. Seuraava viikonloppu Falunissa jäi kauden viimeiseksi.EPA-EFE/All Over Press

Niskanen joutui pohtimaan, mistä hän löytää samanlaisen kipinän kuntouttamiseen kuin hänellä on harjoittelemiseen. Motivaatio-ongelma oli tunnolliselle harjoittelijalle ennen viime kevättä vieras käsite.

- Koska tiesin, että kausi oli siinä, hetken jouduin miettimään, missä minun urheilijaminäni ja motivaationi ovat. Se vaati vähän aikaa ja kyllä ne sitten sieltä löytyivät.

Reilun parin kuukauden jälkeen lääkäri näytti vihreää valoa varovaiselle tasatyöntämiselle. Niskanen matkusti saman tien Olokselle kevätladuille.

- Aika auttoi eniten. Perheen ja kavereiden tuesta oli paljon apua. Olin myös Vieremällä äidin ja isän hoivissa jonkin aikaa alussa. Sen huomasi, että on ihmisiä ympärillä, enkä ollut yksin, Niskanen sanoo hymyillen.

Kolmannet olympiakisat

Kerttu Niskanen avasi kautensa viime viikonloppuna Oloksen tykkikisoissa mainiosti, sijoittuen kansainvälisessä seurassa neljänneksi ja viidenneksi. Jalassa ei ole enää kipuja, ja lihaksetkin ovat palautuneet entiselleen.

Niskanen lähtee isoon olympiakauteen valtavalla motivaatiolla.

- Nälkää siitä viime kaudesta jäi. Eniten haluan itselle näyttää ja todistaa sen, että tuosta on toden teolla selvitty. Jalka on kunnossa, olen harjoitellut hyvin kesän ja aloittanut kilpailukauden. Minulla on tosi kova halu arvokisoihin, ja kiva, että ne ovat olympialaiset.

33-vuotias Niskanen on Suomen maajoukkueen kokeneimpia urheilijoita. Helmikuussa käytävät Pekingin talviolympialaiset ovat hänelle jo kolmannet. Edellissä talvikisoissa Pyeongchangissa Niskanen jäi ilman mitalia, mutta ensimmäisissä olympialaisissaan Sotshissa hän juhli hopeaa sekä parisprintissä että 4x5 kilometrin viestissä.

Niskanen pitää kokemusta vahvuutena, mutta hän ei ole omasta mielestään muuttunut lainkaan kahdeksan vuoden aikana. Yksi asia on kuitenkin ollut erilainen jokaisissa olympiakisoissa: vuoden 2014 olympialaisten aikoihin Niskanen hiihti Jussi Piiraisen valmennuksessa, vuoden 2018 kisoissa puolestaan Pekka Vähäsöyringin opein.

Juho Mikkonen ja Kerttu Niskanen katsovat toisiaan hymyillen järven rannalla.
Juho Mikkonen ja Kerttu Niskanen ovat yhdistäneet onnistuneesti pari- ja valmennussuhteen.Janne Kuronen / All Over Press

Kesästä 2019 asti Niskasta on valmentanut hänen aviomiehensä Juho Mikkonen, joka päätti oman urheilu-uransa vasta viime keväänä. Viime kaudella Mikkonen seurasi vaimon harjoituksia omiensa lomassa.

- Nyt, kun hänen ei tarvitse itse harjoitella, hän pystyy keskittymään täysin minun treeneihini. Minulla on koko ajan valvovat silmät. Hän on lähes aina lenkillä mukana ja on hyväkuntonen vielä, niin pysyykin mukana. Tämä on ollut minulle todella ihanteellinen tilanne, Niskanen kertoo.

Mikkonen hyppäsi isoihin saappaisiin ryhtyessään valmentamaan yhtä Suomen parhaista hiihtäjistä.

- Juhollakin kokemusta tulee koko ajan lisää ja niin virheistä kuin onnistumisistakin opitaan. Olemme molemmat luottaneet siihen tekemiseen, Niskanen sanoo.

Räiskyvämmän Niskasen ja rauhallisemman Mikkosen yhteistyö niin urheilussa kuin elämässäkin on sujunut sulassa sovussa. Niskanen kuvailee puolisoaan järjestelmälliseksi, tosin "kaikissa muissa kuin kotihommissa".

- Me ei tapella parisuhteessakaan, joten aika hyvin valmennussuhdekin on mennyt. Minulle on tärkeää nähdä, että Juho tykkää siitä hommasta.

Lue myös:

Krista Pärmäkoski sai haluamansa avauksen kaudelle, tuplavoittaja Iivo Niskanen kiitti lankomiehen isää: "Hän voitti 2-0 Venäjän rekan huollon"

"Tuli lähdettyä ilman kalsareita" - talvinen pakkaskeli oli tehdä Iivo Niskaselle tepposet, Kerttu Niskaselta "hyvä kisa" pitkän tauon jälkeen

Jättipettymys! Kerttu Niskasen pohjeluu on murtunut ja MM-kisat jäävät väliin - "Nyt tuntuu käsittämättömän pahalta"

dimanche 21 novembre 2021 09:31:35 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.