Ilta Sanoma

JYP on kriisissä. SM-liigassa pelattiin seitsemän ottelun kierros.

Onnistumiset kiertävät JYPiä.

Onnistumiset kiertävät JYPiä. Kuva: Tommi Anttonen / Lehtikuva

Jyväskylän JYPin ahdinko syvenee entisestään. Lauantaina joukkue kärsi jo kymmenennen perättäisen tappionsa, kun Ilves nujersi jyväskyläläiset murskalukemin 6-1.

JYPin kahden edellisen ottelun maaliero on murskaavan huolestuttava 2-16, sillä Kärpät tylytti JYPiä torstaina lukemin 10-1.

Ilveksen Balazs Sebok oli hurjassa vireessä. Hän onnistui maalinteossa kahdesti ja antoi lisäksi kolme maalisyöttöä.

Muut tamperelaisten maalintekijät olivat Joni Ikonen, Eetu Päkkilä, Joonas Oden ja Nick Baptiste.

JYPin ainoan maalin teki Jerry Turkulainen. Huippulupaus Joakim Kemell oli edelleen poissa kokoonpanosta.

Lue lisää: Kommentti: Hävettävä turpasauna oli vain jäävuoren huippu - SM-liigan kriisijoukkue on täydellisessä kaaoksessa

Viime aikoina rämpinyt hallitseva Suomen mestari Lukko yllätti Kärpät Oulussa lukemin 5-2.

Olli Jokisen Jukurit oli erinomaisessa tuloskunnossa ennen maajoukkuetaukoa, mutta nyt joukkue koki toisen perättäisen tappionsa. KooKoo jatkoi vakuuttavia otteitaan kaatamalla Jukurit 4-2.

Pirteästi kauden aloittanut Sport on valahtamassa alempaan keskikastiin. Nyt vaasalaiset kokivat jo neljännen perättäisen tappionsa. Tappara oli parempi Vaasassa lukemin 4-0.

Lauantain muissa otteluissa Pelicans voitti KalPan 4-1 ja HPK kaatoi sarjajumbo Ässät 1-0. HPK:n voittoputki on jo kuuden ottelun mittainen.

SaiPan ja HIFK:n välinen ottelu alkoi myöhemmin ja on vielä kesken.

Ilta Sanoma
samedi 20 novembre 2021 21:38:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.