Ilta Sanoma

Valtteri Bottas on pitänyt hyvää vauhtia Qatarin osakilpailun harjoituksissa.

Valtteri Bottas oli toisien vapaiden harjoitusten nopein perjantaina Qatarissa.

Valtteri Bottas oli toisien vapaiden harjoitusten nopein perjantaina Qatarissa. Kuva: Hoch Zwei / Zuma

Valtteri Bottas jahtaa lauantaina Qatarin aika-ajoissa kolmatta perättäistä paalupaikkaansa F1-sarjassa. Harjoituksissa vauhti on ollut kohdallaan, sillä suomalainen piti porukan nopeinta vauhtia lauantain harjoituksissa ja perjantain toisella ajojaksolla.

Ensi kaudella Alfa Romeon rattiin hyppäävälle Bottakselle Qatarin osakilpailu on tällä erää kolmanneksi viimeinen Mercedeksen ohjaimissa. Tallin pääinsinööri Andrew Shovlinin mielestä pitkä sopimus uuteen talliin näkyy ennennäkemättömänä rentoutena nastolalaisen ajamisessa.

-?Valtteri on aina ollut nopea, mutta luulen että pitkä sopimus on ollut hänelle iso asia. Hän vain ajaa, koska rakastaa sitä ja auto toimii hyvin. Hänellä on hauskaa radalla, emme ole nähneet Valtteria yhtä rentona kuin hän on nyt, Shovlin arveli britannialaisen Sky Sportsin tv-haastattelussa.

-?Ja hän tekee erinomaista työtä meille, joten olemme iloisia, insinööri jatkoi suitsutustaan.

Suomalaiskuski piti perjantaina selvästi parempaa vauhtia kuin tallikaverinsa, kovaa taistelua MM-tittelistä käyvä Lewis Hamilton. Shovlin kuitenkin Bottaksen vauhdin olevan merkki siitä, että Hamiltoninkin kyyti kehittyy viikonlopun edetessä.

-?Valtteri oli nopea yksittäisellä kierroksella, oikein hyvä asia pidemmän päälle. Ja jos auto toimii hyvin, saamme sen toimimaan hyvin myös Lewikselle. Niinpä meidän kannaltamme perjantai oli rohkaiseva siitä näkökulmasta, hän sanoi.

Qatarin aika-ajot ajetaan lauantaina kello 16 alkaen. Itse osakilpailu on vuorossa samaan aikaan sunnuntaina.

Taistelu MM-tittelistä käy kiivaana, sillä Hamilton jahtaa kiivaasti sarjaa johtavaa Red Bullin Max Verstappenia. Hollantilaisen etumatka on 14 pistettä. Merkkimestaruustaistossa Mercedes 11 pistettä Red Bullin edellä.

Ilta Sanoma
samedi 20 novembre 2021 16:23:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.