Lahti korvaa uuden pientaloalueen aiheuttamaa luonnon heikentymistä säilyttämällä vanhaa rantametsää toisaalla. Ympäristöprofessorin mielestä "pi" /> Lahti korvaa uuden pientaloalueen aiheuttamaa luonnon heikentymistä säilyttämällä vanhaa rantametsää toisaalla. Ympäristöprofessorin mielestä "pi" />

YLE


Lahti kokeilee, miten ekologista kompensaatiota voi toteuttaa kaupunkiympäristössä. Tämä tarkoittaa, että taloudellisen toiminnan luonnon monimuotoisuudelle aiheuttama haitta hyvitetään parantamalla elinympäristön tilaa toisaalla.

Heikennettävä alue sijaitsee Kytölässä muutaman kilometrin päästä keskustasta. Asuinalueen rakentamisessa pientalotonttien alle jäi yhteensä noin seitsemän hehtaaria peltoa ja puronvarren rehevää metsää.

Kytölän asuinaluetta rakennetaan Lahdessa. Kuvassa katukyltti, päällystetty tie, tien vieressä oja
Kytölän alueelta on kaadettu puita ja tilalle on rakennettu kunnallistekniikkaa asuinaluetta varten.Petri Niemi / Yle

Kaupunki hyvittää tätä säilyttämällä 30 hehtaarin Alvojärven rantametsän Nastolassa. Metsä on ollut kaupungin omistuksessa 1950-luvulta asti.

Metsän puut ovat monimuotoisia ja vanhoja. Noin 200-vuotiaat männyt ovat alueen vanhimpia puita. Metsässä on muun muassa paljon pysty- ja maalahoja koivupuita. Alueen kosteikot ja noronvarret ovat metsälain suojelemia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Metsässä kulkee myös virkistyspolkuja.

- Tässä vaiheessa voimme sitoutua siihen, että alue säilytetään. Alue viedään lahden kaupungin luonnonsuojeluohjelmaan, sanoo Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Elina Ojala.

Suojeluprosessi on kesken, ja lopullisen päätöksen tekevät Lahden kuntapäättäjät.

Laskelmat eivät yksinkertaisia

Lahden pilotti on arvokas tutkimuskohde, joka toteutetaan yhdessä EKOTEKO-hankkeen kanssa. Mukana ovat Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Akordi Oy.

Tutkijat ovat saaneet Lahdesta käytännön esimerkkikohteet heikennysten ja hyvityksen laskemiseksi. Hyvityksen suuruus riippuu heikennetyn kohteen pinta-alasta ja muutoksen suuruudesta.

Lähikuva puusta metsässä Lahdessa. Kuoressa kolo.
Metsäkohteiden kehitystä laskettiin 30 vuotta eteenpäin.Petri Niemi / Yle

Metsäkohteista on mitattu lahopuun, järeiden puiden ja lehtipuiden määrä.

- Sitten olemme verranneet, miten kaukana määrät ovat luonnontilaisesta. Lisäksi olemme arvioineet, miten säilyttäminen vaikuttaa elinympäristön kuntoon. Urakka ei ole ollut helppo, tutkija Peter Kullberg Suomen ympäristökeskuksesta sanoo

Lahden tapauksessa kompensaatiokeinoksi on valittu metsän säilyttäminen ja suojelu.

- Metsä jää kehittymään, jolloin sinne tulee monimuotoisuutta tukevia piirteitä, Kullberg lisää.

Heikennys pyritään korvaamaan aina vähintään samankaltaisella tai suuremmalla hyvityksellä.

Laki ei toistaiseksi vaadi kompensaatiota

Ekologinen kompensaatio saattaa tulla mukaan, kun luonnonsuojelulakia uudistetaan. Asiaa on pohdittu ympäristöministeriön asettamassa työryhmässä.

Lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi syyskuussa. Esimerkiksi ympäristöjärjestö WWF Suomen mielestä ekologinen kompensaatio ei lähtökohtaisesti sovellu kaikkein uhanalaisimman tai hyvin harvinaisen luonnon turvaamiseen. Näitä luontoarvoja ei tulisi saada heikentää lainkaan lisää.

Professori Markku Ollikainen katsoo kameraan. Seisoo luontovaattet yllään keskellä metsää Lahdessa..
- Lahden kokeilu antaa arvokasta tietoa, miten kompensaatio voidaan hoitaa kaupungin kaavoitustoiminnassa, sanoo professori Markku Ollikainen. Petri Niemi / Yle

Lahden pilottihankkeessa mukana oleva professori liputtaa hyvitysperiaatteen puolesta.

- Luonnon monimuotoisuuden suojeluun saadaan vähän samanlaista ohjausta kuin meillä on päästöjen vähentämisessä päästökaupassa, sanoo ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Kompensaatio, eli suojelu tai ennallistaminen, tuo kustannuksia haitan tekijälle.

- Pilaaja maksaa -periaate ohjaa kuntaa tai yritystä luontokadon hillitsemiseen. Tämä auttaa suojelemaan arkisia elinympäristöjä. Kaikkia arvokkaita ja uhanalaisia ympäristöjä suojellaan lain avulla.

Ollikaisen mukaan Yhdysvalloissa kompensaatio on pakollinen virtavesien ja kosteikkojen osalta. Markkinoilla pyörii miljardiluokan liikevaihto.

- Nyt olisi aika uudistaa Suomen luonnonsuojelukäytäntöjä ja ottaa kompensaatiot käyttöön.

Lue myös:

Asiantuntijat kehottavat hallitusta puoliväliriihessä näihin kuuteen keinoon luontokadon pysäyttämiseksi

Tutkijat: Luonto pitää ottaa huomioon kaikissa valmisteilla olevissa laeissa - luonnonsuojelulaki ei riitä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta

samedi 20 novembre 2021 13:45:00 Categories: YLE luonnon monimuotoisuus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.