Ilta Sanoma

Liekit ovat saattaneet nielaista reilun vuoden aikana viidenneksen kaikista maailman mammuttipetäjistä.

Maailman suurin puu Kenraali Sherman selvisi maastopaloista, mutta moni muu puu ei.

Maailman suurin puu Kenraali Sherman selvisi maastopaloista, mutta moni muu puu ei. Kuva: AFP / Lehtikuva

Yhdysvalloissa Kalifornian tämän vuoden maastopaloissa tuhoutui tuhansia mammuttipetäjiä, maan kansallispuistoja hallinnoiva virasto kertoi perjantaina paikallista aikaa julkaistussa raportissaan.

Puita tuhoutui kahdessa salamaniskusta aiheutuneessa maastopalossa. Yhteensä palot polttivat jopa noin 2?200-3?600 täysikasvuista mammuttipetäjää, kertoi USA Today. Näistä kukin oli halkaisijaltaan yli 120 senttimetriä.

Palotuhojen vuoksi puut joko kuolivat tai niiden odotetaan kuolevan seuraavan viiden vuoden aikana.

Tuoreet tuhot vastaavat noin 3-5 prosenttia kaikista maailman mammuttipetäjistä. Edellisvuonna tuhoisassa tulipalossa tuhoutui noin 10?000 puuta, mikä puolestaan vastaa 10-14 prosenttia maailman mammuttipetäjistä.

USA Todayn mukaan pahimmassa tapauksessa maastopalot ovat siis tuhonneet hieman reilussa vuodessa lähes viidenneksen kaikista maailman mammuttipetäjistä.

Kaliforniassa ja Yhdysvaltain länsiosissa tänä vuonna riehuneet mittavat ja nopeasti leviävät maastopalot ovat seurausta vuosien kuivuudesta ja ilmaston lämpenemisestä. Tutkijoiden mukaan ihmisten toimet, kuten fossiilisten polttoaineiden polttaminen, ajavat ilmaston lämpenemistä.

Maastopalojen aikana ympäri maapallon levisi kuvia siitä, kuinka palohenkilöstö kääri maailman suurimman puun ympärille tulenkestäviä peitteitä suojaamaan sitä liekeiltä.

Maanpinnasta liki 84 metrin korkeuteen kurottava Kenraali Sherman säästyi vahingoilta. Tilavuudeltaan maailman suurimmaksi arvioitu puu sijaitsee Sequoian kansallispuistossa.

Mammuttipetäjät ovat mukautuneet hyvin tulipaloihin ja niiden paksu kuori suojaa niitä lämmöltä. Tuhatvuotisten taivaltensa aikana nämä jättiläiset ovatkin tavallisesti selvinneet useista maastopaloista, joiden tarjoama kuumuus jopa auttaa niitä avaamaan käpynsä ja levittämään siemeniään.

Entistä pidemmät, kuumemmat ja aggressiivisemmat tulipalot voivat kuitenkin vahingoittaa mammuttipetäjiä, toisinaan peruuttamattomasti.

Ilta Sanoma
samedi 20 novembre 2021 11:04:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.