Ilta Sanoma

Filippiinien kanta on yhä, että kansainvälisellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa maassa.

Kansainvälinen tuomioistuin ICC keskeyttää väliaikaisesti tutkintansa Filippiinien huumeiden vastaisesta sodasta. Väliaikainen keskeytys tehtiin maan suurlähettilään Eduardo Malayan pyynnöstä.

Tuomioistuimen mukaan syyttäjä on väliaikaisesti keskeyttänyt tutkintatoimintansa lykkäyspyynnön laajuuden ja vaikutuksen arvioimiseksi.

Filippiinien tekemästä lykkäyspyynnöstä huolimatta maan hallituksen kanta on yhä, ettei kansainvälisellä tuomioistuimella ole toimivaltaa maassa. Filippiinit on eronnut tuomioistuimen jäsenyydestä vuonna 2019. Syynä oli tuomioistuimen avaama alustava selvitys presidentti Rodrigo Duterten toimista.

-?Toistamme, että Filippiinien hallituksen kanta on, että kansainvälisellä rikostuomioistuimella ei ole toimivaltaa siihen, Duterten tiedottaja sanoi lausunnossaan lauantaina.

ICC:n mukaan tutkinta on kuitenkin mahdollista suorittaa ajanjaksolta, jolloin Filippiinit oli tuomioistuimen jäsen.

Huumesotatutkinnassa rikostuomioistuin on pyrkinyt selvittämään, onko Dutertren julistaman huumesodan aikana syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja onko poliisi tappanut jopa kymmeniä tuhansia siviilejä. Tutkinnan kohteena ovat vuodet 2011-2019.

Filippiinien huumesota on presidentti Duterten huumeiden käyttäjien ja huumekauppiaiden vastainen kampanja. Duterte valittiin presidentiksi vuonna 2016, jolloin hän lupasi hankkiutua eroon maan huumeongelmasta. Duterten toimet herättivät heti alussa järkytystä, sillä hän suoraan kannusti niin poliiseja kuin tavallisia kansalaisia jopa tappamaan huumeiden käyttäjiä.

Hallinnon tilastojen mukaan huumeiden vastaisessa operaatiossa on kuollut heinäkuun 2016 jälkeen yli 6?000 ihmistä. Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat kuitenkin, että lukema on tätä paljon suurempi.

Ilta Sanoma
samedi 20 novembre 2021 11:10:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.