Ilta Sanoma

Jälkiruuan ohella letut sopivat myös pääruoaksi, kun täytteeksi valitsee ruokaisia ja täyttäviä aineksia. Tässä 3 suolaista ja 3 makeaa ehdotusta täytteeksi.

Ai että, mitkä pitsireunat!

Ai että, mitkä pitsireunat! Kuva: Tuomas Kolehmainen

Koska viimeksi pidit lettukestit? Lettujen paistamisessa parasta on, että samalla vaivalla syntyy sekä pää- että jälkiruoka.

Isot letut on helpompi täyttää kuin pienet. Toisaalta jos kotoa löytyy lettupannu, pienet letut voi kasata päällekkäin ja levittää täytteet niiden väliin.

Tämän reseptin salaisuus piilee kahdessa ainesosassa: taikinaan lisätään kivennäisvettä ja pannulle runsaasti voita. Näin lettuihin saadaan rapea pitsireunus.

Sama taikina toimii kaikkiin jutun täyte-ehdotuksiin, mutta maistuu yhtä hyvin esimerkiksi pelkän hillon kanssa.

2 kananmunaa

3 dl maitoa

1½ dl vehnäjauhoja

1 dl ohrajauhoja

½ tl suolaa

2 rkl öljyä tai sulatettua voita

1½ dl kivennäisvettä

voita paistamiseen

Valmistusohjeet

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää maito, jauhot, suola ja öljy sekoittaen.

Anna taikinan turvota huoneenlämmössä puoli tuntia. Valmista sillä aikaa täytteet.

Lisää kivennäisvesi turvonneeseen taikinaan. Paista taikinasta 12-16 isoa lettua voissa paistinpannulla. Anna lettujen jäähtyä hieman ennen täyttämistä.

Levitä täyte letulle. Taita lettua alareunasta pari senttiä ja kääräise tötteröksi.

Kylmäsavulohesta valmistuva täyte onnistuu jokaiselta, sillä ohje on helppo. Vain kurkut ja tomaatit vaativat leikkaamista, muutoin täytteen ainekset vain pinotaan valmiiden lettujen päälle.

Kurkkaa ohje Soppa365:stä.

Savukalatäyte on yhtä aikaa nopea ja maistuva.

Savukalatäyte on yhtä aikaa nopea ja maistuva. Kuva: Hanna Leppänen

Raikas ja nopea täyte syntyy parissa minuutissa marjat, sokeri, sitruunamehu ja timjami yhdistelemällä. Kylkeen voi halutessaan tehdä myös suussa sulavan kardemummarahkan, joka viimeistelee herkkuhetken.

Reseptit löydät Soppa365:stä.

Tässä reseptissä sienillä, pinaatilla ja vuohenjuustolla täytetyt letut viimeistellään herkullisella kastikkeella. Halutessaan letut voi kääräistä uunivuokaan, kaataa kastikkeen päälle ja sen jälkeen antaa koko komeuden tekeytyä hetken aikaa uunissa ennen tarjoilua.

Katso resepti Soppa 365:stä.

Jos leipominen ei kuulu vahvuuksiin, mutta ruoanlaitto, ja erityisesti paistaminen, onnistuu, lettukakku on mahtava tarjottava kahvipöytään!

Resepti on simppeli: taikinasta paistetaan lettuja ja ne kasataan keoksi, jonka väliin tulee jogurttista täytettä ja tuoreita marjoja. Lopuksi kakku viimeistellään hunajalla ja manteleilla.

Katso resepti Soppa365:stä.

Lettukakkuun saa lisää näyttävyyttä, jos lettuja paistaa kahdella tai kolmella erikokoisella pannulla ja ne kasaa isoimmista pienempiin.

Lettukakkuun saa lisää näyttävyyttä, jos lettuja paistaa kahdella tai kolmella erikokoisella pannulla ja ne kasaa isoimmista pienempiin. Kuva: Pasanen Reetta

Lousiana pork -täyte maistuu ihanasti savuiselta paprikalta ja chililtä. Täytteen annetaan hautua meheväksi tunnin ajan, joten varaa ruoanlaittoon hieman aikaa.

Jos possua jää yli, sen voi käyttää seuraavana päivänä vaikka uuniperunoiden täytteenä.

Katso ohje Soppa365:stä.

Silloin kun herkkuhammasta kolottaa ja kaipaa jotain yliampuvaa, tämä ohje kannattaa laittaa testiin. Reseptissä letut viimeistellään jäätelöllä, mascarpone-vaahdolla, pensasmustikoilla ja mangokastikkeella. Nam!

Katso resepti Soppa365:stä.

Jäätelölettuja voi varioida loputtomiin vaihtamalla jäätelömakua.

Jäätelölettuja voi varioida loputtomiin vaihtamalla jäätelömakua. Kuva: Sami Repo

Lue lisää: Näin valmistuu hurmaavan hyvä suolainen pannari: Tunnetko jo dutch babyn?

Lue lisää: 4 ihanaa pannariohjetta: yksi makea ja kolme suolaista, joita otetaan taatusti lisää

Lue lisää: Tässä on täydellinen, mehevän sienipiirakan ohje - pellillisestä riittää isollekin joukolle

Ilta Sanoma
vendredi 19 novembre 2021 19:00:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.