Ilta Sanoma

Venäjän maajoukkue leireilee Muonion Oloksella. Tähtihiihtäjä Bolshunov on ehtinyt nauttia maisemista harjoittelun lomassa.

Aleksandr Bolshunov pääsi näkemään revontulet.

Aleksandr Bolshunov pääsi näkemään revontulet. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva, Instagram

Venäjän suurhiihtäjä Aleksandr Bolshunov päivittää Instagramiaan verrattain harvoin, edellisen kerran syyskuun alussa. Keskiviikkona oli taas kuvan aika.

24-vuotias Bolshunov julkaisi otoksen ensilumenleiriltään Muonion Olokselta. Hiihtotamineisiin sonnustautunut venäläinen poseeraa suksimerkkinsä Rossignolin edustajan kanssa. Taustalla leimuavat komeat revontulet, yksi Lapin matkailuvalteista.

Bolshunovilla on leveä hymy kasvoillaan.

- Yksi luonnon ihmeistä, hän on kirjoittanut kuvatekstiin.

Venäjän maajoukkue on viihtynyt Muoniossa jo pidemmän aikaa. Valtaosa hiihtäjistä osallistui viime viikonloppuna Oloksen tykkikisoihin, mutta Bolshunov ei.

Erinäisistä loukkaantumisista läpi harjoituskauden kärsinyt maailmanmestari jätti kisat väliin keskenkuntoisuutensa vedoten. Hän ei näillä näkymin osallistu myöskään marraskuun lopun maailmancupavauksen Rukalla.

Lue lisää: Jelena Välbeltä päivitys Aleksandr Bolshunovin tilanteeseen - Venäjän tähti jättää Rukan kisan todennäköisesti väliin

Olosella niin ikään harjoitellut Iivo Niskanen kommentoi kilpaveljensä tilannetta Ilta-Sanomille viime viikolla. Hän ei havainnut "mitään merkkejä" Bolshunovin huonosta kunnosta.

- Lenkkivauhti on ihan sama kuin ennenkin ja tekeminen normaalia. Eli peruslenkkivauhdillaan hän olisi SM-kisoissa todennäköisesti viiden sakissa, Niskanen naureskeli.

Bolshunov voitti neljä mitalia viime talven MM-kisoista. Hän hakee tulevalta kaudelta uransa ensimmäistä olympiakultaa.

Ilta Sanoma
jeudi 18 novembre 2021 11:52:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.