Syyttäjän virasto pyysi anteeksi lainvalvonnan puolesta, joka oli pettänyt kahden miehen perheet." /> Syyttäjän virasto pyysi anteeksi lainvalvonnan puolesta, joka oli pettänyt kahden miehen perheet." />
Ihmisoikeusaktivisti Malcolm X:n murhasta 1960-luvulla tuomittujen kahden miehen tuomiot mitätöidään, kertoi New Yorkin Manhattanin alueen syyttäjänvirasto keskiviikkona. Syyttäjä Cyrus Vancen on määrä pitää asiasta tiedotustilaisuus torstaina.
Malcolm X:ää pidetään yhtenä mustien amerikkalaisten kansalaisoikeusliikkeen vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Kolme asemiestä surmasi hänet helmikuussa 1965, kun hän valmistautui pitämään puheen Manhattanilla.
Murhatuomiot mitätöidään Muhammad A. Azizin ja Khalil Islamin osalta. Aziz, 83, vapautui vankilasta 1985. Islam vapautui kahta vuotta myöhemmin. Hän kuoli 2009.
- Nämä miehet eivät saaneet ansaitsemaansa oikeutta, Vance sanoi New York Timesin haastattelussa.
Vance pyysi anteeksi lainvalvonnan puolesta, joka oli hänen mukaansa pettänyt näiden kahden miehen perheet. Vance sanoi, että tapahtuneita laiminlyöntejä ei voi korjata, "mutta me voimme tunnustaa virheen, virheen vakavuuden".
Murhasta tuomittiin kolmaskin mies, joka tunnusti teon. Hän vapautui vankilasta 2010.
Kaikki kolme miestä kuuluivat mustaa nationalismia edustavaan Nation of Islam -ryhmään, jolle Malcolm X oli kääntänyt selkänsä.
TetraSys Oy.