Ylen haastatteleman tietomurron uhrin mukaan pelkästään nimenvaihdokseen ja siitä seuranneisiin kuluihin on uponnut enemmän rahaa kuin uhrit ovat" /> Ylen haastatteleman tietomurron uhrin mukaan pelkästään nimenvaihdokseen ja siitä seuranneisiin kuluihin on uponnut enemmän rahaa kuin uhrit ovat" />

YLE


Ylen saamien tietojen mukaan Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy:n konkurssipesän uhreille maksettavat vahingonkorvaukset uhkaavat jäädä vähäisiksi. Korvauksena maksettava summa jäisi alle sadan euron, jos edes sitäkään.

Asia käy ilmi yksityishenkilövelkojien saamasta tiedotteesta, jonka Yle on nähnyt. Asiakirjan mukaan konkurssipesässä olevien varojen määräksi arvioidaan noin 1,4 miljoonaa euroa. Velkoja konkurssipesällä arvioidaan olevan noin 23 miljoonaa euroa.

Ennen tietomurron uhrien vahingonkorvauksia konkurssipesän varoista maksetaan konkurssimenettelyn kustannukset ja vakuudelliset velat. Pesänhoitaja arvioi konkurssipesästä yksityishenkilöille maksettavien jako-osuuksien jäävän alle sadan euron.

On myös mahdollista, ettei konkurssipesän varoja riitä vahingonkorvausten maksamiseen ollenkaan, jos vakuudellisia velkoja on enemmän kuin konkurssipesän varoja.

Konkurssilain perusteella pesänhoitaja Nina Aganimov ei voi kommentoida asiaa Ylelle. Hänen mukaansa konkurssimenettelyn etenemisestä on tiedotettu yksityishenkilövelkojia.

Korvaussumma voi jäädä pienemmäksi kuin tietomurrosta aiheutuneet kulut

Yle Uutisiin yhteyttä ottaneen tietomurron uhrin mukaan summa olisi mitätön suhteessa tietomurron aiheuttamiin taloudellisiin ja henkisiin menetyksiin. Yle ei julkaise haastateltavan nimeä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Pelkästään nimenvaihdokseen, luottokiellon asettamiseen ja muuhun byrokratiaan on kulunut tähän mennessä lähes 200 euroa, Ylen haastattelema uhri kertoo. Jo koituneiden kulujen lisäksi lisää maksettavaa syntyy, kun nimenvaihdoksen täytyy hankkia uusi passi ja muut henkilökohtaiset kortit.

- Tuntuu ihan naurettavalta saada alle sata euroa, haastateltava sanoo.

Nettiin päätyi kymmeniä sivuja henkilökohtaista tietoja

Rahanmenon lisäksi tietomurto on aiheuttanut paljon henkistä kärsimystä. Tietomurto on käynyt psyykelle raskaaksi, kun on hänen traumaattiset kokemuksensa on vuodettu julkisuuteen.

Haastateltavan mukaan hänen terapiakäynneistään vuodettiin nettiin useita kymmeniä sivuja. Asiakirjoissa käsiteltiin hänen tietojaan tavalla, josta yksityishenkilöt olivat tunnistettavissa.

- Vuoto sisälsi tietoja, joita terapeutti ei olisi saanut edes kirjoittaa, hän sanoo.

Tapaus on aiheuttanut muun muassa luottamusongelmia. Haastateltava kertoo Vastaamon tietomurron jälkeen epäröineensä, millaisissa tilanteissa hän uskaltaa kertoa oman nimensä.

- Ei ole enää sellainen olo, että voisi luottaa kaikkiin ihmisiin, hän sanoo.

Lue myös:

Voisiko Vastaamon kaltainen tietomurto toistua? Maanantaina voimaan tuleva laki tekee siitä erittäin epätodennäköistä, sanovat asiantuntijat

Vastaamo-tietomurrossa on merkittävä Euroopan ulkopuolelle suuntautuva tutkintalinja: "On liian aikaista sanoa, ketkä ovat epäiltyjä"

Vastaamo on alan yrityksistä suurimpia, mutta kuuluu vähemmän valvottuihin - viranomainen selvittää ylimääräistä tarkastuskierrosta

Poliisi alkaa pian kuulla Vastaamo-tietomurron tuhansia uhreja - "Ratkaiseva tekijä voi olla jo nurkan takana", sanoo tutkinnanjohtaja

mercredi 17 novembre 2021 22:59:09 Categories: Vastaamon tietomurto YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.