Ilta Sanoma

Kuvissa on nähty siirtolaisten poistuvan leiristään Valko-Venäjän puolella.

Puolan hallituksen edustajan mukaan Valko-Venäjän rajan takana leiriytyneitä siirtolaisia on keskiviikkona kuljetettu pois busseilla.

Havainto nostatti ainakin hetkellisesti toiveita, että maiden rajalla vellonut siirtolaiskriisi lientyisi. Valko-Venäjän on syytetty tuoneen siirtolaisia rajalle painostustoimena EU:ta vastaan.

Toimittajat ja tarkkailijat eivät ole päässeet rajalle, mutta uutistoimisto AP:n mukaan Puolan viranomaiset ovat julkaisseet kuvaa siirtolaisista, jotka poistuvat rajalle syntyneestä leiristä.

Monien siirtolaisten on kuitenkin nähty ottavan polttopuita mukaansa, minkä vuoksi on epäilty, että ihmisiä ollaan siirtämässä vain toiseen kohtaan rajalla.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 18:49:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.