Poliisi kertoi tiistai-iltana saaneensa ilmoituksen ampumävälikohtauksesta huoltoasema Myllykukon pihassa. Poliisin tietojen mukaan entisten puol" /> Poliisi kertoi tiistai-iltana saaneensa ilmoituksen ampumävälikohtauksesta huoltoasema Myllykukon pihassa. Poliisin tietojen mukaan entisten puol" />

YLE


Poliisi on kertonut lisää eilen tiistaina Nurmijärvellä tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta.

Itä-Uudenmaan poliisi sai tehtävän hätäkeskuksen kautta noin kello 19 tiistai-iltana. Ilmoituksen mukaan Nurmijärvellä sijaitsevan Myllykykko-huoltoaseman pihalla oli ammuttu laukauksia.

Poliisin saamien tietojen mukaan epäilty tekijä oli sopinut tapaamisen huoltoasemalle entisen puolisonsa kanssa. Tapaamisen tarkoituksena oli luovuttaa henkilökohtaisia tavaroita.

Epäilty kuitenkin alkoi pahoinpidellä ja uhkailla naista. Tilanteen päätteeksi epäilty oli hakenut autostaan aseen ja ampunut sillä kaksi laukausta naista ja naisen seurassa ollutta miestä kohti. Nainen ja mies pakenivat epäiltyä, eivätkä laukaukset osuneet heihin.

Asian selvittämistä asianomistajien osalta jatketaan Itä-Uudenmaan poliisissa.

- Välikohtauksen päätteeksi epäilty tekijä surmasi itsensä, tältä osin poliisi teemme asiassa kuolemansyyntutkinnan, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä poliisin tiedotteessa.

Esitutkinta on alkuvaiheessa, eikä poliisi tässä vaiheessa kerro tapauksesta enempää.

mercredi 17 novembre 2021 12:16:33 Categories: YLE väkivaltarikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.