Ilta Sanoma

Poliisi on saanut useita vihjeitä silminnäkijöiltä.

Jalankulkijoita Turun keskustassa 20. syyskuuta.

Jalankulkijoita Turun keskustassa 20. syyskuuta. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi on saanut lisää yhteydenottoja liittyen turkulaisissa yökerhoissa tapahtuneisiin huumausepäilyihin.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti tapauksesta ensimmäisen kerran maanantaina ja kertoi tuolloin saaneensa neljä rikosilmoitusta asiasta.

- Rikosilmoituksia on tullut muutama lisää, rikoskomisario Riikka Laaksonen vahvistaa.

Yhteistä tapauksille on se, että uhrit ovat jättäneet ravintolassa juomansa vartioimatta. Huumausten uhrit epäilevät, että juomaan on laitettu jotain, sillä he ovat kokeneet olonsa erittäin sekavaksi ja pahoinvoivaksi.

Poliisi pyysi maanantaina silminnäkijöiltä tai muilta asiasta tietäviltä vihjeitä. Pyyntö on tuottanut tulosta.

- Vihjeitä on tullut, ja kiitämme niistä, Laaksonen sanoo.

Poliisi ei vielä ota kantaa siihen, liittyvätkö tapaukset toisiinsa ja onko asialla ollut sama tekijä. Poliisilla ei ole myöskään vielä tietoa, mitä uhrien huumaamiseen käytetty aine on.

Onko poliisilla tässä vaiheessa epäiltyä?

- Ei ole. Selvitämme asiaa ja pyydämme tarvittaessa lisävihjeitä.

Poliisi ei kommentoi tässä vaiheessa, kuinka monessa ravintolassa epäiltyjä huumaamisia on tapahtunut ja kohdistuivatko ne ainoastaan naisiin.

Kaikki tiedot liittyen tapaukseen voi ilmoittaa Lounais-Suomen poliisille puhelimitse 0295 417 259, sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 12:18:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.