Ihmisiä kehotetaan etätöihin, rakennustyömaat on suljettu ja rekkojen pääsyä kaupunkiin on rajoitettu. Intian korkein oikeus käsittelee jopa "saa" /> Ihmisiä kehotetaan etätöihin, rakennustyömaat on suljettu ja rekkojen pääsyä kaupunkiin on rajoitettu. Intian korkein oikeus käsittelee jopa "saa" />

YLE


Intian pääkaupunkialueella Delhissä ilmansaasteet ovat kohonneet niin kriittiseen pisteeseen, että eilen tiistaina viranomaiset määräsivät koulut suljettaviksi toistaiseksi. Vasta lauantaina oli ilmoitettu, että koulut on tarkoitus sulkea vain täksi viikoksi.

Lähikouluarkea ehti kestää Delhin alueen lapsilla ja nuorilla kaksi viikkoa. Koronapandemian vuoksi oppilaitokset olivat suljettuina puolitoista vuotta ja avautuivat viimein marraskuun alussa, kertoo India Today.

Tilanne on herättänyt paljon huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Times of India -lehden haastattelemat asiantuntijat kertovat, että lasten oppiminen ja sosiaalisten taitojen muodostaminen on kärsinyt valtavasti pitkään jatkuneen etäkoulun aikana. Helpotuksesta hengähtäminen marraskuun alussa olikin ennenaikaista.

- Psykososiaalista kehitystä tapahtuu vain, kun lapsi käy koulua, on vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa ja saa tarvitsemaansa huomiota opettajilta, sanoo lastenlääkäri Sushma Kirtani.

Vakavimpana tilanne nähdään nuorimmille lapsille.

- Viisivuotiaat ovat viettäneet jo neljänneksen elämästään pandemian keskellä ilman sosiaalista vuorovaikutusta. Lapset eivät ole oppineet ilmaisemaan itseään ja esikouluikäisillä on viivästystä puheen kehittymisessä, sanoo puolestaan terveyspalvelujohtaja Ira Almeida.

"Saastesulkutila"

Delhin ilmansaasteiden paheneminen on jokatalvinen ongelma, mutta tänä vuonna tilanne on ollut tavallistakin kriittisempi. Ilmanlaatu heikkeni huomattavasti diwali-juhlan aikana marraskuun alussa, kun ilotulitteet sakeuttivat ilmaa kielloista huolimatta.

Ympäröivien alueiden maatalousjätteiden polttaminen on sittemmin vain pahentanut tilannetta. Normaaliaikanakin 20 miljoonan asukkaan Delhi on teollisuus- ja liikennepäästöjen vuoksi maailman saastuneimpia kaupunkialueita.

Tiistaina viranomaiset määräsivät myös vähintään puolet julkisen sektorin työntekijöistä etätöihin ja kehottivat yksityisiä yrityksiä toimimaan samoin.

Lisäksi rakennustyömaiden työt keskeytetään ja muiden kuin välttämättömiä tarvikkeita kuljettavien rekkojen pääsy Delhin alueelle kielletään tämän viikon loppuun asti. Osa alueen lämpövoimalaitoksista on myös suljettu.

Sairaaloissa hengitystieoireisten potilaiden määrä on kasvanut suuresti viime päivinä. Vuonna 2019 Delhin alueella kuoli 17 500 ihmistä ilmansaasteiden aiheuttamiin oireisiin.

Intian korkein oikeus käsittelee tällä viikolla ensimmäistä kertaa jopa "saastesulkutilan" asettamista pääkaupunkialueelle.

Lue lisää:

Intian Delhissä ilmansaasteet vaarallisen korkealla tasolla - ihmisiä kehotetaan pysymään kotona, koulut suljetaan ensi viikolla

Analyysi: Päästöjätit jakelevat kauniita sanoja hetkellä, jona maailma janoaa rajuja ilmastotekoja

Kiina ja Yhdysvallat julkistivat yhteisen ilmastohankkeen - Bidenin ja Xin on määrä tavata virtuaalisesti maanantaina

Delhi ja Peking peittyivät savusumuun - näkyvyys paikoin vain 200 metriä

mercredi 17 novembre 2021 11:16:27 Categories: Intia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.