Ilta Sanoma

57-vuotiaana kuollut Kasvi sairasti syöpää.

Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Entinen kansanedustaja, journalisti ja tietotekniikan alan tutkija Jyrki Kasvi on kuollut, kertoo vihreät verkkosivuillaan.

Tiedotteen mukaan Kasvi menehtyi syöpään tiistai-iltana. Hän oli sairastanut vuodesta 2003 virtsarakon syöpää, joka uusiutui ja levisi useasti.

- Suru on suuri. Jyrki oli vuosikausien ajan Vihreiden kantavia voimia monissa eri rooleissa espoolaisena kuntapäättäjänä, vaikuttavana järjestötoimijana ja uraauurtavana kansanedustajana, toteaa vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen.

- Omalla työllään hän on paransi niin lainsäätäjien kuin meidän kaikkien kykyä katsoa tulevaisuuteen uteliaasti, toiveikkaasti ja sudenkuopat tunnistaen. Ja ennen kaikkea hän oli lukemattoman monen vihreän rakastama työtoveri ja ystävä, jäljittelemättömän mukava ja intohimoinen ihminen.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo esittää kaikkien vihreiden puolesta osanoton Kasvin omaisille ja läheisille.

- Jyrkin panos suomalaiselle tietoturva- ja digipolitiikalle on ollut korvaamaton. Jyrki oli uraauurtava avoimuus-, turvallisuus- ja yhdenvertaisuuustyön tekijä, ja myös ihmisten innostaja tietokonepelien maailmaan, hän sanoo.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 11:12:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.