Ilta Sanoma

Kaksi eri pikapeliporukkaa keräsi hyväntekeväisyyskohteisiin yhteensä yli 6000 euroa.

Joonas

Joonas "jsloth" Valkama pelaamassa Eastward-peliä cosplay-asussa. Rahaa kerättiin saimaannorpille. Kuva: Iida Putkonen

Viikonloppuna suomalaiset pikapelaajat tekivät hyvää kerätessään rahaa WWF:n kautta saimaannorpille ja Nenäpäivä-keräykseen.

Vauhtijuoksu ry järjesti Oulun yliopistolla nelipäiväisen speedrun-maratonin, jonka aikana suorassa lähetyksessä pelattiin läpi 43 eri peliä. Rahaa kertyi lahjoituspottiin 5?600 euroa, joka oli 600 euroa enemmän kun yhdistyksen asettama tavoite.

- Sinänsä keräystavoitteen täyttyminen ei yllättänyt, mutta erittäin hyvän mielen siitä sai. Saimaannorppa valittiin tähän tapahtumaan ihan siksi, että haluttiin kokeilla välillä vähän erilaista kohdetta tällaisessa "extra"-tapahtumassa. Norpat on kivoja ja hauskoja joten niistä sai helposti myöskin sisältöä tapahtumaan, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja ja tapahtuman päätuottaja Joonas Valkama Ilta-Sanomille.

Tällä kertaa tapahtumassa oli noin 20 järjestäjää ja 46 pelaajaa, joista tosin osa hoiti molempia hommia. Suunnittelu alkoi jo kesällä, mutta lopussa kiitos seisoi, vaikka varsinkin viimeisillä viikoilla piti kiirettä.

Vuonna 2020 perustettu yhdistys kertoo verkkosivuillaan keränneensä viimeisen kolmen vuoden aikana yli 30?000 euroa hyväntekeväisyyteen. Aiemmin keräykset järjesti Oulun Tietoteekkarit ry. Kohteita ovat olleet vuosien varrella Mieli ry, Kummit ry ja Pelastakaa lapset.

Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella oli katsojia jokaisena neljänä päivänä.

Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella oli katsojia jokaisena neljänä päivänä.

NenäpäiväKERÄYKSEEN osallistuivat yhteistuotannolla Yle E-urheilu ja FinnRuns ry, jotka keräsivät 765 euroa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa pikapelattiin Mega Man 11:tä, Quakea, Cupheadia, Super Mario Sunshinea ja Crash Team Racingia.

Lisäksi kahden päivän aikana järjestettiin Super Mario Bros. 3:n SM-kisat. Voiton vei pelitubettaja Joona "ZoneVD" Leppälä.

Pikapelaaminen eli speedrunaaminen tarkoittaa pelien läpäisyä mahdollisimman nopeasti. Sääntöjä ja alagenrejä on paljon, kuten 100 % ja any %. Ensimmäisessä kello pysähtyy, kun peli on läpäisty sataprosenttisesti. Any %:llä taas pelin saa läpäistä miten haluaa bugeja hyväksikäyttäen.

Pikapelaamisen suosio on kasvanut erityisesti YouTuben ja Twitchin myötä. Genren juuret ovat kuitenkin 1990-luvun alkupuolella: Esimerkiksi Doomissa pystyi tallentamaan pelisuorituksen, minkä seurauksena alkoi aikojen vertailu ympäri maailmaa.

Ilta Sanoma
mardi 16 novembre 2021 22:39:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.