Palkittu ruotsalaistoimittaja Måns Mosesson sai kirjaansa varten lukea muun muassa 40 000 sähköpostia Aviciin eli Tim Berglingin uralta. Niistä p" /> Palkittu ruotsalaistoimittaja Måns Mosesson sai kirjaansa varten lukea muun muassa 40 000 sähköpostia Aviciin eli Tim Berglingin uralta. Niistä p" />

YLE


- Hän oli utelias ja rohkea musiikin visionääri, jolla oli myös paljon ongelmia.

Näin Aviciita kuvailee Måns Mosesson, joka on kirjoittanut elämäkerran edesmenneestä ruotsalaisesta elektronisen musiikin supertähdestä.

Tiistaina julkaistu kirja Tim - Aviciin elämäkerta (Johnny Kniga) piirtää kuvaa Tim Berglingin elämästä, joka päättyi itsemurhaan vuonna 2018 vain 28-vuotiaana.

Bergling nousi yhdeksi elektronisen tanssimusiikin eli EDM:n maailmanvalloituksen kärkinimistä 2010-luvulla. Hän tehtaili ympäri maailmaa soineita megahittejä lähes kymmenen vuoden ajan.

Samaan aikaan sisäänpäinkääntynyt nuori kärsi mielenterveysongelmista sekä päihderiippuvuuksista kuten alkoholista ja opioideista. Ahdistunut artisti jätti keikkailun vuonna 2016 keskittyäkseen hyvinvointiinsa. Pari vuotta myöhemmin hän riisti hengen itseltään.

Elämäkerran kirjoittanut Mosesson on sanomalehti Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja. Hänet on palkittu kahdesti Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla, ja hänelle on myönnetty Prix Italia -palkinto parhaasta dokumentista.

Mosesson kirjoitti Aviciin eläkertaa kahden ja puolen vuoden ajan. Sitä varten hän haastatteli artistin vanhempia, ystäviä ja kollegoita eri puolilla maailmaa.

Mies seisoo Tukholma taustalla.
Palkittu ruotsalaistoimittaja Måns Mosesson kirjoitti elämäkerran edesmenneestä Aviciista eli Tim Berglingistä haastattelemalla hänen läheisiään ja kollegoitaan sekä käymällä läpi tuhansia sähköpostiviestejä.WSOY

Måns Mosesson päätyi kirjoittamaan elämäkertaa Aviciista sen jälkeen, kun oli tehnyt hänestä artikkelin Dagens Nyheteriin.

Vuosi artistin kuoleman jälkeen julkaistiin albumi nimeltään Tim, ja Mosesson pääsi haastattelemaan tämän isää Klas Berglingiä.

Hän kertoi haastattelussa avoimesti vaimonsa kanssa tekemästä surutyöstä ja siitä, kuinka päästä elämässä eteenpäin.

- Hän puhui siitä, että vaikka Tim ei enää koskaan tule takaisin, he voivat vanhempina tehdä jotain positiivista. He toivoivat, että tapahtumat voivat aloittaa keskustelun mielenterveysongelmista, Mosesson kertaa.

Haastattelun jälkeen Mosessonille tuli tunne, että Berglingin tarinassa on paljon enemmän kerrottavaa kuin pelkkä lehtiartikkeli. Toimittajan mukaan monet nuoret voivat pahoin ja yhä useammat tulevat riippuvaisiksi opioideista, kuten Berglingille oli käynyt. Päälle tulevat vielä sosiaalisen median tuomat paineet ja stressi.

Berglingin vanhemmat olivat myös tahollaan miettineet, että heidän pojastaan pitäisi kirjoittaa kirja. Lehtiartikkelin ilmestymisen jälkeen he pyysivät Mosessonia tehtävään.

40 000 sähköpostia

Henkilökuvan piirtäminen Aviciista tuntui Mosessonista aluksi lähes mahdottomalta tehtävältä. Hän ei koskaan ehtinyt tavata artistia, joten kaikki hänen mielikuvansa perustuivat julkisuudessa olleisiin tietoihin.

Kirjailija pääsi lähelle henkilöä sähköpostien kautta, jotka Aviciin vanhemmat antoivat hänelle luettavaksi. Niitä oli kertynyt lähes kymmenen vuotta kestäneen artistiuran aikana 40 000 kappaletta. Tuona aikana hän kasvoi underground-piireistä kansainväliseksi ilmiöksi.

- Sähköpostien kautta pääsin sisään Timin maailmaan. Hän kirjoitti niissä musiikkinsa ykstiyiskohdista, mutta myös mielenterveydestään. Ihmisille voi tulla yllätyksenä kuinka pohdiskeleva hän oli. Hän pohti itseään ja maailmanmenoa.

Mosessonille suurin yllätys Berglingistä oli se, että hän kamppaili mielenterveytensä kanssa jo paljon ennen kuin hänestä tuli Avicii.

- Jotkut ovat ajatelleet, että Tim oli onnellinen tyyppi, joka masentui ja ahdistui vasta musiikkibisneksen pyörteissä. Mutta hänen vanhempansa ja läheisensä näkivät, millainen hän oli jo sitä ennen. Hän ahdistui sosiaalisissa tilanteissa ja esimerkiksi teininä hän kärsi aknesta, ja hänen oli vaikea lähteä kavereidensa kanssa bileisiin. Hän koki olevansa rento ainoastaan makuuhuoneessaan tietokoneen ääressä.

Pikkulapsi isänsä sylissä.
Tukholmassa varttunut Avicii eli Tim Bergling isänsä Klasin sylissä lapsena. Kuva löytyy juuri julkaistusta edesmenneen artistin elämästä kertovasta elämäkerrasta.WSOY

Itsetutkiskelua loppuun asti

Uransa huipulla Tim Bergling joutui kesken kiertueidensa moneen otteeseen sairaalan ensiapuun ja osastohoitoon. Tilanne paheni koko ajan, ja vuoden 2015 syksyllä hän hakeutui vieroitushoitoon Ibizalle.

Mosessonin mukaan siellä hän pystyi käsittelemään negativiisia ajatuksiaan, jotka hän oli aikaisemmin sysännyt syrjään.

Seuraavana vuonna Avicii ilmoitti, että hän lopettaa kiertueiden tekemisen. Hän koki niiden tekemisen liian ahdistavaksi ja streessaavaksi.

Avicii esiintyy
Avicii ei koskaan nauttinut kiertue-elämästä, vaikka teki uransa huipulla yli 300 keikkaa vuodessa.Balazs Mohai / EPA

Mosessonin mukaan Bergling alkoi keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja pyrki löytämään vastauksia esimerkiksi buddhalaisuudesta ja meditaatiosta. Hän myös luki paljon kirjallisuutta ihmisyydestä ja suunnitteli videopeliä, jossa tavoittena oli löytää valaistuminen.

Mosessonin mukaan Bergling jatkoi itsensä tutkiskelua loppuun asti.

- Hän ei tyytynyt yhteen vastaukseen, sillä hän oli rauhaton. Surullista on se, että hän oli jo paranemaan päin. Keikkailun lopettamisen jälkeen hänen elämänsä rytmi rauhoittui huomattavasti, ja hän saattoi tehdä sitä, mistä tykkäsi eli olla vain boksereissaan studiossa tekemässä musiikkia.

Bergling jatkoi musiikin tekemistä Hollywoodin kodissaan, jonne hän pyysi muusikkokavereitaan. Hän halusi kehittää itseään musiikin kirjoittajana ja haki vaikutteitta esimerkiksi arabialaisesta ja itäafrikkalaisesta musiikista. Hänen oli tarkoitus matkustaa Keniaan Masai-heimon luokse viimeistelemään projektiaan.

Kaikesta huolimatta Bergling teki itsemurhan Omanissa vuonna 2018. Mosessonin mukaan mielenterveysongelmien kanssa ei voi tietää, kuinka asiat voivat muuttua hyvästä huonoksi hyvin lyhyessä ajassa.

- Yhtäkkiä perspektiivi kutistuu kutistumistaan. Silloin ei näe enää huomista.

Vuonna 2017 ilmestyneessä Avicii: True Stories -dokumentissa näytetään, kuinka juuri sairaalasta päässyttä uupunutta artistia viedään seuraaville keikoille. Dokumentista jää mielikuva, että ympärillä olleet musiikkialan ihmiset ajoivat Berglingin loppuun.

Mosesson sanoo, ettei hän halua elämäkerrassa syyttää ketään Berlingin kohtalosta.

- Hänen tarinansa on siihen liian kompleksinen. Hänen ympärillään oli ihmisiä, jotka olivat huolissaan ja yrittivät auttaa. Kirjassa ihmiset kertovat pohtineensa jälkeenpäin, näkivätkö he merkit ja tekivätkö he tarpeeksi.

Avicii esiintyy.
Aviciin kappaleet kuten Wake Me Up ja Hey Brother olivat viime vuosikymmenen soitetuimpia biisejä. Ne soivat ympäri maailmaa edelleen./All Over Press

Ongelmista puhuminen ei ole enää tabu

Aviciin kuoleman jälkeen hänen vanhempansa perustivat Tim Berglingin nimeä kantavan hyväntekeväisyyssäätiön. Sen tarkoituksena on lisätä tietoa mielenterveysongelmista ja itsemurhien ehkäisystä.

Tähän mennessä säätiö on esimerkiksi kerännyt rahaa ruotsalaiselle auttavalle puhelimelle, jotta sinne voi soittaa vuorokauden ympäri.

Mosessonin mukaan Ruotsissa yhä useampi nuori kärsii mielenterveysongelmista. Hän kertoo, että samaan aikaan kun itsemurhat ovat yleisesti vähentyneet, niiden määrä on kasvanut 14-24-vuotiaiden parissa.

Hänen mielestään on kuitenkin hyvä asia, että parin viime vuoden aikana asioista on alettu puhua entistä avoimemmin ja ongelmiin osataan hakea apua.

- Asia ei ole enää tabu, ja nuoret miehetkin pystyvät puhumaan ongelmistaan.

Lue myös:

Edesmennyt EDM-tähti Avicii saa museon Tukholmaan

Aviciin hittibiisi auttoi isää tajuamaan teini-ikäisen poikansa musertavan ikävän - Jensenin veljesten poikkeuksellinen suhde on vanhemmille suurempi lahja kuin jalkapallomenestys

Ensimmäinen kappale Aviciin postuumilta albumilta on julkaistu - tähti ehti valita kappaleet ennen kuolemaansa

Avicii haudattiin Tukholmassa

Aviciin tyttöystävä avautui surustaan Instagramissa - Lehti: artisti kuoli Omanin sulttaanin sukulaisen kartanossa

Aviciin perhe julkaisi tiedotteen: "Hän ei jaksanut enää"

Ruotsin tv: Omanin poliisi vaitonainen Aviciin kuolemasta - "Tiedämme mitä tapahtui"

Analyysi: Avicii oli nuorten ääni, vaikka viina ei sovi Instagram-aikaan

Avicii on poissa - näin häntä on muistettu

DJ Orkidea Aviciista: Hän vauhditti alakulttuurin murtautumista valtavirtaan

Ruotsalainen huippu-dj ja musiikkituottaja Avicii kuoli 28-vuotiaana

mardi 16 novembre 2021 21:14:08 Categories: Avicii YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.