Ilta Sanoma

Nuuksiossa sijaitsee myös yksi pääkaupunkiseudun isoimmista luolista, uutuuskirja kertoo.

Uutuuskirja kertoo, mitä Nuuksiossa kannattaa nähdä ja kokea.

Uutuuskirja kertoo, mitä Nuuksiossa kannattaa nähdä ja kokea. Kuva: Kimmo Taskinen

Retkikohde, jossa on hotelleja, ravintolapalveluita ja maisemat, jotka herkistävät kyynikonkin.

Nouseeko reissukuume?

Houkutteleva kohde sijaitsee kivenheiton päässä Helsingistä, ja se on tietenkin nimeltään Nuuksio.

Kyseessä on yksi kansallispuistojemme aarteista, toteaa retkeilijä Karoliina Säkö, jota kuvaillaan myös "luontokokemusten cheerleaderiksi" uutuuskirjassa Kansallispuistojen kultainen opas (Karttakeskus 2021). Säkö tunnetaan myös kirjoituksistaan Retkipaikka-retkeilysivustolla.

Kokosimme uutuuskirjasta yhteen Säkön suositukset kansallispuiston ytimeen.

Oletko aloitteleva retkeilijä?

Nuuksioon voi tutustua myös lyhyemmillä reiteillä. Yksi näistä on 6-7,2 kilometrin mittainen Korpinkierros, jota Säkö suosittelee ensikertalaisille.

Luontoon.fi-sivuston mukaan sen kulkee neljässä tunnissa. Reitin voi aloittaa Haukkalammen pysäköintialueelta, jolloin pituudeksi tulee hieman yli seitsemän kilometriä. Siikaniemestä lähtiessä reitille tulee pituutta kuusi kilometriä.

Reitti on haastava, mutta se sykähdyttää lehdoillaan, lammillaan ja kallioillaan kokeneemmankin kulkijan.

Jos haluat kokea reissullasi monipuolisia luontoelämyksiä. lähde reitille Kattilasta Haukkalammelle. Nuuksion ytimessä sijaitseva Kattila tunnetaan aloituspaikkana Nuuksion retkille.

Reitti Kattilasta Haukkalammelle on vaihteleva.

Reitti Kattilasta Haukkalammelle on vaihteleva. Kuva: Matti Björkman

Reitti on monipuolinen ja vaihteleva, ja sen varrella on kallioseinämiä, pitkospuita, suota ja lampia.

Säkö suosittelee poikkeamaan myös Vähä-Haukkalammen luolalla, jonka suuaukko on massiivinen. Kyseessä on kalliorako, jonka päälle on kiilautunut suuri lohkare katoksi. Sen juurella on kuutiomainen kivi, jonka alla on parin metrin pudotuksen päässä luolan pohja.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että kyseessä on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista luolista. Vähä-Haukkalammen luolalle johtaa polku, ja se on mainittu Nuuksion opaskartoissa, mutta varsinaisia opasteita sinne ei ole. Haukkalammelta lähtevältä Haukankierros-rengasreitiltä on muutaman sadan metrin matka luolalle.

Lue lisää: Kehä III:n vieressä on harvojen tuntema suuri luola: Sen koko valkenee vain niille, jotka uskaltavat kontata tietystä pienestä raosta sisään

Haukkalammen päässä sijaitsee puolestaan kahvila, jossa voi levähtää ja nauttia kupin kuumaa. Haukkalammelta voi vuokrata myös sup-lautoja ja kanootteja.

Matkaa Haukkalammelta voi jatkaa eteenpäin Haltiaan. Luontoon.fi-sivuston mukaan kulkuaika on noin kaksi tuntia suuntaansa. Reitillä ei ole talvikunnossapitoa.

Säkö kuvailee etappia hien nostattavaksi, sillä matkan varrelta löytyy korkeuseroja.

Upeita maisemia on tarjolla muun muassa Nuuksion Pitkäjärven pohjoispäädyssä, jossa saa uutuuskirjan mukaan "ihastella tyyntä veden pintaa ja häikäisevän kirkasta syysaurinkoa".

Luontokeskus Haltiassa voi halutessaan vaikka ruokailla.

Luontokeskus Haltiassa voi halutessaan vaikka ruokailla. Kuva: Antti Hämäläinen

Mainio päätös retkelle on piipahdus Luontokeskus Haltiassa. Siellä on luontoaiheisia näyttelyitä, putiikki ja ravintola.

Kun ruokailut on ruokailtu, ei tarvitse lähteä takaisin. Haltian pihalta pääsee bussilla suoraan Helsingin keskustaan.

Säkön vinkkien lisäksi Nuuksiossa on myös tuoreempaa nähtävää.

Kerroimme aiemmin Nuuksioon vastikään avatusta Haltia Lake Lodge -hotellista, jonka hotellihuoneissa ei ole lainkaan televisiota. Ajatus on, että kohteen päänähtävyys sijaitsee ikkunoiden ulkopuolella.

Nuuksiolaishotellin pihalla on viisi luksustelttaa.

Nuuksiolaishotellin pihalla on viisi luksustelttaa. Kuva: Maarit Rasi

Hotellirakennuksen lisäksi pihalta löytyy glamping-telttoja, jotka vastaavat maailmalta rantautuneeseen luksustelttatrendiin.

Lue lisää: Nuuksioon avattiin hotelli, jonne oli tarkoitus tuoda aasialaisia turisteja: sängytkin piti muuttaa ja huoneissa on laite, joka on kiinalaismatkailijoille "elinehto"

Ja mikäli Nuuksiosta saa jostakin kumman syystä tarpeekseen, on lähellä lisää luontohelmiä. Ympärille levittäytyvät Luukin, Salmen ja Vaakkoin ulkoilualueet.

Ilta Sanoma
mardi 16 novembre 2021 21:00:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.