Mänttä-Vilppulan lentokentän taustaselvityksiä pidettiin puutteellisina ja hankkeen riskiä liian suurena." /> Mänttä-Vilppulan lentokentän taustaselvityksiä pidettiin puutteellisina ja hankkeen riskiä liian suurena." />

YLE


Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antanut ratkaisunsa Mänttä-Vilppulan lentokenttäkaupunkia koskeneeseen asiaan. Oikeus katsoo, että osallistuminen Lakeside Airpark -hankkeeseeen ei valtuuston päättämällä tavalla kuulunut kaupungin toimialaan ja hankkeen suunnitelma sisälsi huomattavia taloudellisia riskejä.

Oikeuden mielestä myös odotukset siitä, että lentopuisto houkuttelisi alueelle asukkaita ja yrityksiä olivat epävarmoja. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksen asiasta.

Hankkeen rahoittajana piti olla italialaistaustaisen liikemiehen yhtiö. Osanna ACI Finland Oy ilmoitti syyskuussa kirjeellä vetäytyvänsä hankkeesta.

Haave omasta lentokentästä

Lakeside Airpark -hankkeen tarkoituksena oli vanhan lentopaikan kunnostaminen teollisuuden sekä palveluiden liiketoimintojen käyttöön. Lisäksi suunnitelmissa oli asumiseen ja matkailuun kohdistettu rakentaminen. Asiakkaiksi oli tarkoitus hankkia kotimaisia ja kansainvälisiä ilmailu- ja matkailualan yrityksiä sekä yksityishenkilöitä.

Kartan visar att Mänttä-Vilppula ligger mellan Tammerfors och Jyväskylä.
Lentokenttä oli tarkoitus rakentaa asuinalueen yhteyteen Mänttä-Vilppulassa.Yle

Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että kunnan tehtävänä on ensisijaisesti huolehtia siitä, että edellytykset elinkeinotoiminnan harjoittamiseen ovat kunnossa. Sen sijaan esimerkiksi tuen antaminen yksittäiselle yritykselle edellyttää erityisiä, esimerkiksi työllisyyden lisäämiseen tähtääviä syitä, jotta toimenpide voitaisiin katsoa osaksi kunnan toimialaa.

Hallinto-oikeuden lausunnon mukaan yritysriskien ottamista ei katsota kuuluvaksi osaksi kunnantoimialaan. Yritystoiminnan edistämiseen hallinto-oikeus sutautuu sallivammin silloin, kun kunta itse osallistuu elinkeinotoimintaan, esimerkiki tytäryhtiön kautta.

Taustalla puutteelliset selvitykset

Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, että hankkeen asiakirjoista ei ilmennyt, että asiaa valmisteltaessa olisi luotettavalla tavalla selvitetty, onko markkinoilla riittävästi kysyntää lentokentän välittömään läheisyyteen rakennettaville asunnoille ja alueelle suunnitelluille palveluille. Hankkeen toteutumisen mahdollisuuksissa katsottiin olevan huomattavia epävarmuuksia.

Lauselmassa katsottiin kaupungin odotusten hankkeen myönteisistä vaikutuksista alueen elinvoiman kehitykseen perustuvan oletukseen siihen, että lentopuiston rakentaminen houkuttelisi uusia asukkaita ja yrityksiä sekä asiakkaita alueelle.

Näiden odotusten toteutumista pidettiin loppulauselmassa hyvin epävarmana.

Hankkeen taustalla toiminut kehitysyhtiö on suunnitellut jatkavansa hanketta pienemmässä mittakaavassa. Yle ei tavoittanut yhtiön toimitusjohtaja Otto Huttusta kommentoimaan asiaa.

Minkälaisia ajatuksia uutinen herätti? Voit keskustella aiheesta 17. marraskuuta klo 23:een asti.

Lue aiheesta lisää:

Pienen kaupungin kohuttu miljoonien luksushanke kariutuu: italialainen liikemies ilmoitti vetäytymisestä kirjeellä Mänttä-Vilppulalle

Taas uusi valitus Mänttä-Vilppulan kohuhankkeesta - valittajat pelkäävät italialaisyhtiön pääsevän käsiksi veronmaksajien miljoonapottiin
Mänttä-Vilppulan lentokaupunkihankkeesta valitettu hallinto-oikeuteen: "Varmaan valtaosa kaupungissa on sitä mieltä, että tässä haisee jokin"
Mänttä-Vilppulan johto lentokaupungista: taloudellinen riski on ulkopuolisilla rahoittajilla
Rutiköyhiä ja olemattomia yhtiöitä, rahan lähde arvoitus - tällainen on Mänttä-Vilppulan jättihankkeen salaperäinen rahoittaja

mardi 16 novembre 2021 16:30:59 Categories: YLE lentokentät

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.