Keksijä ja tuotekehittäjä Jamie Hyneman jakaa opiskelijoille osaamistaan muun muassa tuotekehittämisestä." /> Keksijä ja tuotekehittäjä Jamie Hyneman jakaa opiskelijoille osaamistaan muun muassa tuotekehittämisestä." />

YLE


Televisio-ohjelma Myytinmurtajistakin tuttu Jamie Hyneman aloittaa Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston eli LUT-yliopiston työelämäprofessorina. Hynemanin osa-aikainen työelämäprofessuuri alkaa tänään 15. marraskuuta ja kestää viisi vuotta.

Keksijä ja tuotekehittäjä Jamie Hyneman on ollut LUT-yliopiston kunniatohtori vuodesta 2017 lähtien.

Yliopiston Lappeenrannan kampuksella toimii Hynemanin nimeä kantava protopaja J. Hyneman Center (JHC), jossa opiskelijat ja työntekijät voivat esimerkiksi rakentaa prototyyppejä.

Jamie Hyneman neuvoo opiskelijoita
Jamie Hyneman on osallistunut nimeään kantavan protopajan toimintaan jo ennen työelämäprofessuuriaan. Syksyllä 2018 hänet kuvattiin yhdessä Andrei Putrolaisen, Krister Gräsbeckin ja Alex Anttilan kanssa.Petri Kivimäki /Yle

Työelämäprofessuurin myötä Hyneman tulee myös LUTin palkkalistoille ja alkaa esimerkiksi opettaa opiskelijoita.

Hyneman työskentelee pääosin etänä ja vierailee suunnitelmien mukaan Suomessa kerran vuodessa viikon tai kaksi kerrallaan.

- Meillä on suunnitteilla myös uusi laite, jolla hän voisi tulla virtuaalisesti käymään. Sellainen eräänlainen avatar-robotti, projektipäällikkö Terhi Virkki-Hatakka LUT-yliopistosta kertoo.

Lue myös: Opiskelijat saivat sparraajan maailman huipulta - TV:stä tuttu myytinmurtaja Jamie Hyneman toteutti keksintöpajan uusille suomalaiskeksinnöille

Uusia ideoita

Jamie Hynemanin työ LUT-yliopistossa painottuu esimerkiksi ideointiin, tuotekehitykseen ja prototyyppien tekemiseen.

Hän työskentelee virallisesti LUTin kauppakorkeakoulussa, mutta hänen kursseilleen ja protopajaansa pääsevät Terhi Virkki-Hatakan mukaan kaikki LUT-yliopiston ja samaan konserniin kuuluvan LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat.

- Työelämäprofessorina aion kannustaa opiskelijoita innovatiivisuuteen ja tukea uusien innovaatioiden syntymistä JHC:ssa. Toivottavasti pääsen osallistumaan laajemminkin yliopiston toimintaan, Hyneman sanoo yliopiston tiedotteessa.

Hän kertoo esimerkiksi ympäristöasioiden ja erilaisten liikkumiseen tarkoitettujen laitteiden olevan lähellä sydäntään. Tulevaa työtä ei ole kuitenkaan rajattu tiukasti tiettyihin aihealueisiin.

Lue myös: Myytinmurtaja Jamie Hyneman lopetti myyttien murtamisen - nyt hän ihailee suomalaisia puita

Erilaisia ansioita

Yliopistomaailmassa työelämäprofessori eroaa professorista sekä työtehtäviltään että koulutukseltaan.

Virkki-Hatakan mukaan työelämäprofessorit eivät vedä omia tutkimusryhmiään professorien tavoin, vaan keskittyvät etenkin käytännön työhön.

Työelämäprofessorilta ei myöskään vaadita tiettyjä akateemisia ansioita, kuten tohtorin väitöskirjaa, vaan ansiot on voitu hankkia myös toisella tavalla.

Jamie Hyneman yliopistolla tentattavana
Jamie Hyneman on vieraillut Suomessa useamman kerran. Kuvassa hän puhuu yleisölle Lappeenrannan ylioppilastalolla kesäkuussa 2017.Petri Kivimäki/Yle

Jamie Hyneman asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Hänet tunnetaan parhaiten Discovery Channelilla näytetystä Myytinmurtajat-tiedeohjelmasta.

Hän on LUTin tiedotteen mukaan työskennellyt myös lemmikkieläinkauppiaana, eloonjäämistaitojen asiantuntijana, tilauslaivan kapteenina, sukeltajana sekä erikoistehosteasiantuntijana. Hän on opiskellut venäjän kieltä ja kirjallisuutta.

Lue myös: Yliopisto sai apuun myytinmurtaja Jamie Hynemanin - nyt hullut ideat alkavat tulla oikeiksi keksinnöiksi

lundi 15 novembre 2021 13:39:05 Categories: Jamie Hyneman YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.