STT

Kaksi lasta putosi kerrostalon parvekkeelta Tukholmassa - toinen kuoli vammoihinsa

STT - logo STT 15.11.2021 11:26:19 STT

TT

Kaksi alle kymmenvuotiasta lasta loukkaantui vakavasti pudottuaan kerrostalon parvekkeelta Tukholman Hässelbyssä. Toinen lapsista kuoli myöhemmin sairaalassa.

Poliisi otti kiinni myöhään sunnuntaina kaksi aikuista. Heitä epäiltiin siinä vaiheessa kahdesta murhan yrityksestä.

Aftonbladetin mukaan poliisi epäilee, että lapsia puukotettiin ensin, minkä jälkeen heidät heitettiin parvekkeelta, noin viidentoista metrin korkeudelta. Poliisi ei vahvistanut tietoa puukotuksesta, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Poliisi hälytettiin paikalle ennen iltakymmentä paikallista aikaa, kun ohikulkija oli löytänyt parvekkeelta pudonneet lapset.

Myös toinen kiinniotetuista aikuisista on loukkaantunut. Poliisin mukana lapsilla ja aikuisilla on läheinen yhteys toisiinsa. Expressenin mukaan loukkaantunut henkilö on lasten isä.

lundi 15 novembre 2021 13:26:19 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.