MTV

Lukashenka: Valko-Venäjä ei halua konfliktia Puolan-rajallaan

MTV - logo MTV 15.11.2021 11:26:19 MTV UUTISET - STT
Video näyttää, kuinka Puolan sotilaita kerääntyy Valko-Venäjän rajalle maan odottaessa siirtolaisten rajanylitystä: "Jos ette tottele, voimakeinoja voidaan käyttää"

Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukashenka sanoo, ettei Valko-Venäjä halua Puolan vastaiselle rajalle syntyneen siirtolaiskriisin kärjistyvän konfliktiksi.

Sellainen olisi Lukashenkan mukaan maalle haitaksi. Lukashenkan kommenteista kertoi Valko-Venäjän uutistoimisto Belta.

Valko-Venäjän valtiollinen lentoyhtiö Belavia ilmoitti vuorostaan, ettei se tästä päivästä lähtien enää päästä syyrialaisia, irakilaisia, jemeniläisiä eikä afganistanilaisia lennoilleen Dubaista Minskiin.

Lukashenka sanoo Valko-Venäjän pyrkivän palauttamaan maahan suurin joukoin saapuneet siirtolaiset takaisin kotimaihinsa. Lukashenkan mukaan Puolan rajalle kerääntyneitä siirtolaisia yritetään suostutella palaamaan kotiin. Hänen mukaansa he eivät kuitenkaan halua lähteä takaisin.

Lukashenka sanoi myös, että Valko-Venäjä voisi toimittaa siirtolaiset ilmateitse Saksaan, jos Puola ei tarjoa "humanitaarista käytävää."

Länsimaat ovat syyttäneet Valko-Venäjää siirtolaisten masinoimisesta Lähi-idästä EU:n rajoille. Valko-Venäjän hallinto on kiistänyt syytteet.

lundi 15 novembre 2021 13:26:19 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.