Lapin sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä Manner-Suomen matalin koronatartuntojen ilmaantuvuusluku. Ainoastaan Ahvenanmaan maakunta on niukast" /> Lapin sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä Manner-Suomen matalin koronatartuntojen ilmaantuvuusluku. Ainoastaan Ahvenanmaan maakunta on niukast" />

YLE


Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Meri-Lapin alueella siirtyi keskiviikkona leviämisvaiheseen. Samassa maakunnassa, naapurissa Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan päinvastaisessa tilanteessa.

THL on ollut pandemian aikana tiiviissä yhteistyössä sairaanhoitopiirien kanssa, ja Lapin sairaanhoitopiirin koronatilanteen hoitoa pidetään onnistuneena. Se on pystynyt torjumaan useiden koronaryppäiden leviämisen tehokkaalla jäljityksellä ja pikatestiseulonnoilla.

- Lapissa on tehty erittäin hyviä asioita alusta asti ja ammattimaisesti hoidettu pandemian torjuntatoimia. Lapissa otettiin muun muassa nopeasti käyttöön pikatestit. Niistä on huomattavia etuja, tuloksen saa nopeasti ja toimenpiteet voidaan heti käynnistää, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen suitsuttaa.

Lapin sairaanhoitopiirissä on käytetty runsaasti pikatestejä koronaviruksen torjunnassa. Infektioylilääkäri Markku Broas haluaa nostaa pikatestien rinnalle koronantorjunnan onnistumisessa sairaanhoitopiirin yhteistyöhengen.

- Se on ollut äärimmäisen hyvä. Sairaanhoitopiiri, terveyskeskukset, lappilaiset, yritykset ja yhteisöt ovat tehneet loistavaa työtä ja sitoutuneet torjuntatoimenpiteisiin.

henkilökuva
Infektioylilääkäri Markku Broas muistuttaa, että koronapandemia ei ole vielä ohi, mutta hän jakaa kiitosta kaikille sijuvasta yhteistyöstä.Mikko Koski / Yle

Pikatestien hyödystä on kiistelty pitkin korona-aikaa

Pikatestit eli antigeenitestit ovat jakaneet voimakkaasti mielipiteitä Suomen sairaanhoitopiirien välillä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on vannonut laboratoriossa analysoitavien PCR-testien nimeen, ja se solmi noin vuosi sitten 100 miljoonan euron sopimuksen PCR-analytiikasta Synlabin kanssa.

HUS on julkisuudessa vähätellyt pikatestien arvoa ja pitänyt niiden luotettavuutta kyseenalaisena koronaviruksen torjunnassa. Salmisen mukaan pikatestit ovat kuitenkin erinomainen lisä pandemian torjunnassa, sillä kaikki riippuu näkökulmasta, josta katsotaan.

- Monet ajattelevat, että ne ovat osa taudin toteamista. Tässä yhteydessä nämä ovat toimineet riskinhallintakeinona, jonka avulla voidaan vähentää nimenomaan lisätartuntoja, ja silloin painotetaan eri asioita. Tässä yhteydessä nämä pikatestit ovat olleet erinomaisen hyviä.

Ammattikunnan sisällä näkemyseroja

Broas näkee pikatestien ja PCR-testien kannajien keskuudessa lääkärikunnan sisällä näkyvät ammatilliset näkemyserot.

- Laboratoriolääkärit katsovat laboratoriotestiä. He eivät ole epidemian torjunnan ammattilaisia. Epidemian torjunta on paljon muutakin kuin laboratoriotestit, valaisee Markku Broas.

Markku Broaksen mukaan olennaista on nopeus, positiivisten ja altistuneiden kiinni saaminen sekä tartuntaketjujen sulkeminen.

- Se on tartuntatautiviranomaisen työtä, jossa testi on yksi työkalu.

Infektioylilääkäri Broas toteaa, että koronapandemia ei ole missään vielä ohi, vaikka ilmaantuvuusluku olisi alhainen. Työtä on vielä paljon.

Lue myös:

Länsi-Pohja siirtyy epidemian leviämisvaiheeseen, ravintoloihin esitetään rajoituksia - muualla Lapissa tilanne on rauhallinen

Infektioylilääkäri: "Vaikka Lapin sairaanhoitopiirin koronatilanne on rauhallinen, maski kannattaa pitää perusvarustuksena"

samedi 13 novembre 2021 16:48:09 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.