BBC:n mukaan sopimus Valioliigan sarjajumbon kanssa julkistetaan sunnuntaina tai maanantaina. Smith manageroi Aston Villaa kolmen vuoden ajan. " /> BBC:n mukaan sopimus Valioliigan sarjajumbon kanssa julkistetaan sunnuntaina tai maanantaina. Smith manageroi Aston Villaa kolmen vuoden ajan. " />

YLE


Teemu Pukin edustaman Norwichin uusi manageri on Aston Villasta vastikään potkut saanut Dean Smith, BBC uutisoi. Norwich erotti marraskuun alussa joukkueen kahdesti Valioliigaan nostaneen saksalaisen Daniel Farken, ja heti seuraavana päivänä birminghamilaisseura ilmoitti vapauttaneensa joukkuetta vuodesta 2018 manageroineen Smithin.

BBC:n mukaan sopimus julkaistaneen sunnuntaina tai maanantaina. Smithin apuna Aston Villassa työskennellyt Craig Shakespeare on niin ikään siirtymässä Norwichiin. Aston Villaa ennen Brentfordia valmentaneen Smithin aika Birminghamissa oli menestyksekäs, sillä hän oli nostamassa seuraa Valioliigaan 2019 ja viemässä joukkueen Carabao Cupin finaaliin vuonna 2020.

Viime kausi päättyi sijaan 11, mutta kuluva kausi oli vaikea ja Aston Villa päätyi palkkaamaan Rangersista Liverpool-legenda Steven Gerrardin Smithin tilalle.

Norwich on kerännyt 11 ottelusta vain viisi pistettä, ja joukkue on Valioliigan hännillä.

Lue myös:

Kommentti: Norwichin johto antoi managerille potkut poikkeuksellisen julmalla tavalla - mitä tapahtuu Teemu Pukille?

Teemu Pukin Norwichin valmentaja Daniel Farke sai potkut - tyly ilmoitus voiton jälkeen

Huuhkajat pistejahdissa Zenican hornankattilassa, Markku Kanervalta yllätyksiä - kuuntele suorana ja seuraa MM-karsintaottelua hetki hetkeltä

Urheilun tuoreimmat: Teemu Pukin Norwich saamassa uuden managerin - Iivo Niskanen hiihti voittoon Oloksella

Näillä tuloksilla Huuhkajat etenee vähintään MM-jatkokarsintaan - Lukas Hradecky kertoi joukkueen asenteesta huiman panoksen otteluun

samedi 13 novembre 2021 16:45:17 Categories: Englannin Valioliiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.