Kaupunki perusteli aiempaa päätöstään THL:n linjauksilla, mutta ne eivät koske varhaiskasvatuksen työterveyshuoltoa." /> Kaupunki perusteli aiempaa päätöstään THL:n linjauksilla, mutta ne eivät koske varhaiskasvatuksen työterveyshuoltoa." />

YLE


Helsingin päiväkotien työntekijät ehtivät jo hämmästellä kaupungin rokotuslinjauksia. Aiemmista vuosista poiketen heille kerrottiin, etteivät he välttämättä saa influenssarokotusta lainkaan tänä talvena.

Samaan aikaan naapurikaupungeissa Espoossa ja Vantaalla varhaiskasvatuksen työntekijöille oli ilmoitettu rokotusten jatkuvan vanhaan malliin.

- Se on juuri nyt se, mikä ihmetyttää, että miten se on mahdollista. Olen pyytänyt työnantajaa kertomaan, että mistä se johtuu, mutta siihen ei ole tullut vastausta ainakaan vielä, sanoi OAJ:n pääluottamusmies Ari-Jukka Luhtavaara vielä tänään perjantaina alkuiltapäivällä.

Yle yritti saada haastattelua asiasta Helsingin kaupungilta aamupäivästä alkaen tuloksetta. Iltapäivällä viestintäjohtaja Liisa Kivelä soitti takaisin ja kertoi, että influenssarokotukset on nyt päätetty antaa myös varhaiskasvatuksen työntekijöille.

- Siellä on edetty niissä ryhmissä, että on tullut tietyt ohjeistukset sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja nyt sitten rokotusta laajennetaan, viestintäjohtaja sanoo.

Luhtavaaran mukaan kaupunki oli perustellut päätöstä THL linjauksilla, joilla yritetään varmistaa rokotteiden riittävyys sitä eniten tarvitseville ihmisille. Jos rokotteita riittää, niitä oli alunperinkin tarkoitus antaa myös päiväkotien työntekijöille.

THL: Varhaiskasvatuksen asema ei ole muuttunut

Kaupungin vetoaminen THL:n linjauksiin oli ainakin osin puutteellinen.

- Tässä on ollut eräitä väärinkäsityksiä, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner.

On totta, että määritelmää riskiryhmän lähipiiriin kuuluvista on kiristetty, jotta rokotteet eivät loppuisi kesken.

Mutta THL:n linjaus koskee kansallista rokotusohjelmaa, eli niitä rokotteita, joita esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset voivat hakea maksutta.

Päiväkotien työntekijöiden rokotukset ovat työnantajan harkinnassa

Päiväkotien työntekijät eivät ole kuuluneet kansalliseen rokoteohjelmaan enää muutamaan vuoteen. Muutos tapahtui, kun varhaiskasvatus siirtyi sosiaali- ja terveystoimesta sivistystoimen hallinnon alle.

Rokoteohjelman mukaisia rokotteita annetaan maksutta välittömään hoitoon osallistuville sosiaali- ja terveystoimen työntekijöille, mutta ei sivistystoimen työntekijöille.

- Aikanaan tilanne oli eri, mutta ei ole nyt muuttunut mihinkään, sanoo Scherleitner.

Päiväkotien työntekijät ovatkin saaneet rokotteensa työterveydestä ja sitä THL suosittelee edelleen.

- Työnantajalla on aina velvollisuus huolehtia työntekijöiden terveydestä ja kartottaa mahdollisia riskejä. Ja koska tiedetään että pikkulapsilla influenssa kiertää enemmän kuin lapsilla, on suositeltavaa, että päiväkodin henkilökunta saa sen rokotteen, sanoo Scherleitner.

Kansallisesta rokotusohjelmasta päättää sosiaali- ja terveysministeriö muun muassa THL:n ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän näkemyksen perusteella. Voisiko hallinnollisen uudistuksen takia ulos jääneen varhaiskasvatuksen palauttaa rokotusohjelmaan?

- Ainakaan tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Viime vuonnahan rokotteet loppuivat paikoitellen kesken myös riskiryhmäläisiltä. Tänä vuonna on saatu ihan maksimimäärä rokotteita mitä voi, koska kansainvälinen kysyntä on niin suurta. Kohderyhmiä ei voi olla liikaa suhteessa siihen, paljonko rokotteita voidaan hankkia. Ohjeiden pitää olla sellaisia, että ainakin ne, jotka sitä eniten tarvitsevat, saavat sen rokotteen, sanoo THL:n Scherleitner.

Rokotteita on aiempaa enemmän - muttei ehkä silti kaikille halukkaille

Huoli rokotteiden riittävyydestä on sikäli aiheellinen, että viime vuonna influenssarokotteeita otettiin aiempia vuosia enemmän ja siksi ne loppuivat paikoin kesken.

Kansalliseen rokotusohjelmaan on hankittu tänä vuonna kaksi miljoonaa rokoteannosta, mikä on 300 000 enemmän kuin vuosi sitten. Sen enempää ei rokotevalmistajilta saatu.

THL:n reilun viikon takaisen tiedotteen mukaan myös rokotusohjelman ulkopuolisia rokotteita olisi tulossa yli 600 000 annosta, joka on selvästi viime vuotista enemmän.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 13.11.2021 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Riskiryhmien läheisistä aiempaa harvempi saa nyt ilmaisen influenssarokotteen - astmaatikko: "Minusta tämä tuntuu pahalta"

vendredi 12 novembre 2021 17:49:02 Categories: YLE influenssarokotteet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.