Helsingin käräjäoikeus antoi tuomiot laajassa jutussa, jossa oli syytettynä kaikkiaan viisi ihmistä. Pisimmän tuomion sai lahtelaismies, joka han" /> Helsingin käräjäoikeus antoi tuomiot laajassa jutussa, jossa oli syytettynä kaikkiaan viisi ihmistä. Pisimmän tuomion sai lahtelaismies, joka han" />

YLE


Helsingin käräjäoikeus on antanut kovia tuomioita Tor-verkossa tehdystä huumekaupasta. Syytettyjä oli kaikkiaan viisi.

Pisimmän tuomion sai 25-vuotias lahtelaismies, joka järjesteli Suomeen suuria määriä huumausaineita ja myi niitä eteenpäin. Käräjäoikeus langetti hänelle 11 vuoden ehdottoman vankeustuomion kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja yhdestä lääkerikoksesta. Syyte salakuljetuksesta hylättiin.

Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yhteensä noin miljoona euroa sekä valtiolle häneltä takavarikoidut 45 000 euroa ja 0,17595614 bitcoinia.

Rikokset ajoittuivat vuosille 2018-2020.

Käräjäoikeus antoi samaan juttuun liittyen kahdelle muulle miehelle 10 vuotta vankeutta. He muun muassa pitivät huumausaineita hallussaan ja myivät sekä levittivät niitä.

Tuomitut hyödynsivät niin sanottua pimeää verkkoa eli Tor-verkkoa. Päätekijät loivat Tor-verkossa toimineeseen Sipulimarketiin huumekauppoja varten nimimerkit Autobahn ja Länsimetro.

Kaksi jutussa syytettynä ollutta selvisi lievemmillä tuomioilla. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia eli niistä on mahdollista valittaa hovioikeuteen.

Juttu oli varsin laaja. Pelkästään esitutkintamateriaalia oli yhteensä 5 400 sivun verran.

Lue myös:

Lahtelaiselle Tor-verkon huume- ja dopingkauppiaalle vaaditaan 13 vuoden vankeusrangaistusta

Sosiaalisesti eristäytynyt lahtelaismies myi Tor-verkossa huumeita - määrät huomattavia Suomen mittakaavassa

vendredi 12 novembre 2021 17:50:21 Categories: YLE huumausainerikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.