Ilta Sanoma

Valko-Venäjältä Eurooppaan suuntautuva turvapaikanhakijavirta voi kanavoitua jatkossa Venäjän kautta Suomeen. Tämä ei ole enää pelkkää jossittelua, vaan ilmassa on useita varoitusmerkkejä.

Venäjältä tuli polkupyöräileviä turvapaikanhakijoita ensin Norjaan loppuvuodesta 2015 ja sitten Suomeen Sallan ja Raja-Joosepin kautta.

Venäjältä tuli polkupyöräileviä turvapaikanhakijoita ensin Norjaan loppuvuodesta 2015 ja sitten Suomeen Sallan ja Raja-Joosepin kautta. Kuva: Arja Paananen

Venäjän turvallisuuspalvelun alaiset rajaviranomaiset ovat pitkin syksyä antaneet julkisuuteen tiedotteita, joissa he kertovat paperittomien ulkomaalaisten kiinniotoista Suomen vastaisella rajallaan.

Venäjän viranomaiset näyttävät olevan siis valppaina, ja itärajan valvonta on tällä hetkellä varmoissa käsissä.

Kremlologiansa ja putinologiansa osaavat suomalaiset ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota siihen, että Venäjällä tuntuu olevan nyt kova tarve korostaa esimerkillistä toimintaansa.

Tiedottamisessa voi nähdä jopa "venäläisen rajavihjeen" merkkejä. Mitä Suomelle tapahtuisi, jos Venäjän viranomaiset eivät jostain syystä valvoisikaan rajaa yhtä tehokkaasti, vaan väkeä alkaisi tulla metsiä pitkin joukoittain?

Lue lisää: Venäjä pidätti 13 Suomeen pyrkijää Viipurin lähistöltä

Lue lisää: Venäjä kertoo lukuisista kiinni­otoista Suomen vastaiselta rajalta - rangaistus on 6 euron sakko, karkotus ja maahan­tulokielto

Toinen varoitusmerkki tuli torstaina, kun saksalaislehti Die Welt kirjoitti haltuunsa saamasta EU-komission luottamuksellisesta asiakirjasta.

Asiakirjassa kerrotaan, että Puolan rajalle tuotavien siirtolaisten haaveilemat pääkohteet ovat Saksa ja Suomi. Dokumentissa arvioidaan lisäksi, että Venäjän merkitys turvapaikanhakijoiden kuljetuksessa kohti EU:n rajoja voi kasvaa.

Lue lisää: Die Welt: Salainen EU-asiakirja paljastaa - Suomi ja Saksa ovat Puolan rajalla olevien siirtolaisten pääkohteet

Venäjä ja Valko-Venäjä ovat valtioliitossa eikä presidentti Vladimir Putin ainakaan toistaiseksi näytä halukkaalta pysäyttämään Aljaksandr Lukashenkaa, joka käyttää turvapaikanhakijoita Euroopan painostamiseen.

Mikäli Puola, Liettua ja Latvia saisivat siirtolaisvirran pysäytettyä nyt omilla kovilla rajatoimillaan, Valko-Venäjälle jo nyt lennätetyt arviolta yli 10?000 kolmansien maiden kansalaista joutuisivat etsimään uusia vaihtoehtoja. Ainakin osa heistä voisi lähteä silloin yrittämään Venäjän kautta kohti Eurooppaa.

Tuoreessa muistissa ovat talven 2015-2016 tapahtumat, kun Venäjä salli turvapaikanhakijoiden tulon Suomeen kahden rajanylityspaikan kautta.

Mikäli tilanne itärajalla muuttuisi pikaisesti, Suomella ei olisi nykyisten lakien puitteissa keinoja estää "ihmisaseen" käyttöä meitä vastaan. Rajanylityspaikkoja pystyttäisiin kyllä sulkemaan, mutta mikäli Venäjä antaisi siirtolaisvirran kulkea metsiä pitkin, turvapaikkahakemukset olisi otettava käsittelyyn, olisipa tulijoita kuinka paljon tahansa.

Lue lisää: Marin painotti kysely­tunnilla: "Suomi ei hyväksy hybridi­vaikuttamista omilla rajoillaan

EU:n pitäisi pystyä jatkossa pysäyttämään ne tilanteet, joissa jokin valtio harrastaa ihmiskauppaa turvapaikanhakijoilla. Laittoman maahantulon järjestäminenhän on jo nyt rangaistavaa, vaikka turvapaikanhakijaa itseään ei rangaista.

Turvapaikkamenettelyä olisi muutettava myös niin, että ihminen voisi anoa suojelua ilman, että hänen on ensin suostuttava salakuljettajien uhriksi päästäkseen fyysisesti jättämään anomuksensa.

Suomi ei voi luottaa siihen, että EU:n tasolta tulee näihin asioihin pikaista apua. Hallituksen on tehtävä vihdoin perusteellinen selvitys siitä, kuinka valmiuslakia ja rajalakeja voidaan uudistaa niin, että emme rakenna muuria rajalle, mutta emme myöskään ole hyväksikäytettäviä idiootteja.

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.