Ilta Sanoma

Hotelliyöt ja ravintolaillalliset, kyllä - mutta parisuhteen piristyskeinoja on paljon muitakin. Kysyimme suomalaisilta, millaisia irtiottoja arjesta he järjestävät kumppaninsa kanssa.

Yhdessä seikkailu lähellä tai kaukana piristää kummasti parisuhdetta - ja sen jälkeen on ihanaa palata taas kotiin!

Yhdessä seikkailu lähellä tai kaukana piristää kummasti parisuhdetta - ja sen jälkeen on ihanaa palata taas kotiin! Kuva: Shutterstock

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista parisuhdeviikkoa. Me Naiset kysyi viikon kunniaksi suomalaisilta, mitä heidän parisuhteilleen tällä hetkellä kuuluu. Kyselyyn on vastannut 1?507 ihmistä.

Selvisi, että yksi eniten haasteita parisuhteissa aiheuttavista asioista on kiireinen arki. Monissa kodeissa yhteinen aika on kortilla, kun on hoidettava työt, pidettävä kodista huolta, hoidettava mahdolliset lapset ja ehdittävä harrastuksiin ja tapaamaan ystäviä.

Lue lisää: Suomalaiset kertovat nyt, mikä heidän parisuhteissaan mättää - kysely paljasti 11 tavallisinta ongelmaa

Onneksi monet onnistuvat silti nipistämään aikaa vain parisuhteelle. Kyselyyn vastanneet jakoivat parhaat vinkkinsä siitä, miten he piristävät parisuhdettaan.

Listasimme 40 tapaa, joilla suomalaiset tuovat parisuhteisiinsa iloa ja vaihtelua. Nappaa vinkit käyttöön myös omaan suhteeseesi!

Yhteinen kulttuurielämys. "Käydään yhdessä konsertissa, teatterissa, leffassa tai muuten ihmisten ilmoilla."

Ruuanlaitto yhdessä ja yhteisiin ruokailuhetkiin panostaminen. "Käymme treffeillä keittiönpöydän ääressä ykköset päällä."

Vaihteleva seksi. "Seksilelut piristävät. Myös seksi uudessa paikassa tai uudella tavalla. Seksielämästä keskustelu ja siihen liittyvien toiveiden jakaminen."

Lauta- tai videopelien pelaaminen.

Toisen yllättäminen ruuan avulla. "Aamukahvi sänkyyn, yllätysillallinen tai se, että tekee toiselle eväät töihin."

Ravintolaillallinen.

Pienet kosketukset. "Pidetään jatkuvasti ihanaa fiilistä yllä pusuilla, kosketuksilla, katseilla ja haleilla." "Vähintään kerran päivässä pitää ottaa toista takapuolesta kiinni!"

Päivällisen syöminen yhdessä. "Joka ilta katettu ruokapöytä, jossa käydään hyvät ja huonot asiat läpi, varsinkin huonot, jos niitä on."

Luontoretket. "Jätetään lapsi kaverille leikkimään, otetaan koirat mukaan ja lähdetään metsään kävelemään ja juomaan kahvia."

Mökkeily. "Yhdessäolo mökillä ja veneretket.

Reissut kaksin ulkomailla, kotimaassa tai vaikka kotikaupungissakin. "Retki viereiseen tai vieraaseen kaupunkiin. Arkeen on mukava palata, kun on saanut hetken irtioton kotisohvalta."

Romanttisesta kirjallisuudesta inspiroituminen. "Luen hömppäromantiikkaa ja mies kiusoittelee näyttämään, millaisesta aktista luin viimeksi. Toimii."

Saunominen tai yhteinen suihkuhetki. "Saunomme pitkän kaavan mukaan, jutellaan ja vietetään muutama tunti fiilistellen ihan kaksin."

Aika ilman puhelimia ja muita ruutuja.

Irtiotto kotona. "Otamme yhteisiä parisuhdeviikonloppuja, joihin ei sovita muita menoja eikä asioita hoidettavaksi vaan keskitytään ja panostetaan pelkästään kumppaniin ja parisuhteeseen. Korostamme irtiottoa nukkumalla olohuoneessa vuodesohvalla oman sängyn sijaan. Se tuo retkifiilistä ja sunnuntai-illalla paluu omaan sänkyyn tuntuu kuin palaisi pidemmältäkin reissulta."

Äänikirjojen kuuntelu tai ääneen lukeminen toiselle.

Ystäväpariskuntien tapaaminen. "Sekin antaa perspektiiviä omaan suhteeseen, kun näkee muita pariskuntia."

Yksin matkustaminen. "Ottamalla joskus viikon tai pari väliä matkustamalla yksin. Sen jälkeen on taas ihanampi nähdä."

Hieronta. "Saan jalkahieronnan ja -rasvauksen lähes joka ilta kotisohvalla yhteisiä ohjelmia katsoessa."

Yhdessä nukkumaan meneminen.

Autoajelut naapurikaupunkiin tai vaikka lähimmälle huoltoasemalle. "Parasta on, kun laulamme yhdessä täyttä kurkkua.

Yhteisen tulevaisuuden suunnittelu.

Telkkarin tai leffojen katsominen. "Kahdenkeskiset sarjamaratonit ylellisellä juusto-hedelmätarjottimella hyvän viinin kera."

Toisen puolesta siivoaminen. "Yllätämme normaaleilla kotiaskareilla, kuten moppaus toisen moppausvuorolla."

Nostalgisointi. "Muistelemme välillä suhteen alkuaikoja."

Toiselle järjestetty yllätysreissu. "Kun toinen luulee, että ollaan menossa jonnekin vain syömään ja lähdetäänkin viikonloppureissulle."

Hitaat sunnuntaiaamiaiset.

Palvelukset. "Toteutetaan toisen pyyntö, tehdään pieniä tekoja toisen hyväksi ilman taka-ajatuksia tai velvollisuuksia vastapalveluksesta."

Yhteinen liikuntaharrastus tai uusien harrastusten kokeileminen yhdessä. "Viimeksi kokeilimme lasinpuhallusta."

Musiikin kuuntelu yhdessä. "Vuorotellen kuunnellaan Youtubesta toisen valitsemaa kappaletta, samalla juodaan vähän viiniä ja jutellaan."

Pariterapia. "On hyvin virkistävää, suhde näyttäytyy ihan uudessa valossa!"

Tanssiminen. "Käymme tansseissa tai pyörähtelemme ihan vain kotona."

Parinvaihto tai avoin suhde.

Yhdessä taiteilu. "Pyrimme tekemään jotain söpöä yhdessä, esimerkiksi piirtämällä tai maalaamalla toisen niin kuin itse hänet omin silmin näkee."

Kirjeen kirjoittaminen. "Lähettelen hänelle silloin tällöin postikortteja tai kirjeitä, vaikka asummekin saman katon alla."

Tuhmien kuvien lähettely.

Teemaillat kahdestaan. "Vietämme omalaatuisia parisuhde-iltoja. Viimeksi oli hattujuhlat kotona: miehellä Sulo Vilén -pipo, minulla miesten knalli. Laitoimme kattoon discopallon ja vanhaa musaa soimaan. Joskus pelleillään peruukeilla."

Kuvien ottaminen yhdessä. "Kesällä naapurin viljapellon ollessa kauneimmillaan menemme sinne kuvaamaan ihania selfieitä yhdessä."

Puhuminen. "Se riittää, kun kuulee toisen äänen ja kyselee miten on päivä mennyt. Se, että toinen aidosti haluaa tietää mitä kuuluu."

Kauniit sanat ja kiitokset. "Joka päivä sanomme rakastavamme ja kiitämme toisen tekemästä kodin- ja lastenhoidosta. Ne auttavat ylläpitämään läheisyyttä ja luottamusta."

Lue myös: "Kävimme retkiluistelemassa ja harrastimme seksiä puuta vasten" - 10 syytä, joiden takia suomalainen haluaa luontoon treffeille

Lue myös: Seksuaalinen halu herätti somekeskustelun, joka avasi monen silmät - tiedätkö, kumpaa halutyyppiä koet useammin? Testaa 4 kysymyksellä

Lue myös: Millaisen ihmisen kanssa et voisi ryhtyä parisuhteeseen? Vastaa ja katso, ovatko muut kanssasi samaa mieltä

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 20:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.