Tutkijatohtori Anu Kinnusen väitöskirja tarkastelee suomalaisten sinkkujen tämänhetkistä tilaa. Yksinasuvia on etenkin Pohjoismaissa vuosi vuodel" /> Tutkijatohtori Anu Kinnusen väitöskirja tarkastelee suomalaisten sinkkujen tämänhetkistä tilaa. Yksinasuvia on etenkin Pohjoismaissa vuosi vuodel" />

YLE


Suuri osa suomalaisista elää ilman parisuhdetta ja yksinelävien määrä on lisääntynyt viime vuosina. Erityisen paljon yksinasuvia on Pohjoismaissa, Suomi mukaan lukien.

Sinkkujen määrän lisääntyminen juontuu useista tekijöistä. Yhdeksi osatekijäksi väitöskirjatutkija, diplomi-insinööri Anu Kinnunen Tampereen yliopistosta esittää individualistisen, yksilöllisen kulttuurin nousun sekä siihen liittyvän tarpeen ja halun pitää oma arki omissa käsissä. Toisaalla perinteinen parisuhdenormatiivisuus näkyy samanaikaisesti parisuhteen arvostuksena, ja parisuhdetta pidetään usein yhä oikeana tapana elää aikuiselämää.

- Sinkkumiesten kertomuksissa esiintyi paljon parisuhdenormatiivista ajattelua. Etenkin niiden kohdalla, joilla ei vielä ollut kokemuksia parisuhteesta, välittyi myös pelkoa siitä, että tämä tärkeä kokemus jää heiltä kokonaan kokematta. Sinkkuuteen kytkeytyi miesten tarinoissa tuntemuksia ulkopuolisuudesta ja kelpaamattomuudesta. Osalla miehistä nämä tuntemukset olivat alkaneet jo nuoruusiällä, Kinnunen kertoo tiedotteessaan.

Yksinasuvilla on mediassa viihdearvoa, mutta aiheen teemat politisoituvat huonosti

Kinnusen mukaan politiikassa menestyvät herkemmin muut kuin yksinelävien teemat: sinkkuuden teemat politisoituvan huonosti. Yksinasuvilla on mediassa viihdearvoa ja heidän ympärille rakennettujen tosi-tv-sarjojen raportointi ylittää lehdistön uutikynnyksen, mutta aiheen tärkeämmät teemat jäävät helposti käsittelemättä.

Kille håller sig för ansiktet
Vastentahtoinen yksinäisyys voi aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia.Unsplash/Christian Ehrfurt

- Lehdistössä sinkkuutta määritetään yhä pitkälti parisuhteen puuttumisen kautta. Keskiössä on toive parisuhteesta, ja sinkkuus esitetään usein joko (yleensä naisten) kasvutarinana tai ylikorostetun seksuaalisena parinetsimisenä.

Vastentahtoinen sinkkuus on myös terveysriski

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että etenkin miesten kokema vastentahtoinen parisuhteettomuus on myös terveys- ja hyvinvointiriski: kumppania toivovilla sinkkumiehillä on muita sinkkuja enemmän psyykkisiä oireita, kuten ylirasittuneisuutta, painajaisia ja ahdistuneisuutta. Pitkällä aikavälillä parisuhteettomuus ennustaa miehillä myös aikaisempaa kuolemaa.

- Sinkkunaiset ovat merkittävästi sinkkumiehiä onnellisempia. Mikäli sinkkunainen kokee yksinäisyyttä, laskee onnellisuus kuitenkin rajusti. Sinkkumiehillä onnellisuutta lisäsi erityisesti hyvä terveys ja liikunnallisuus.

Anu Kinnusen sosiaali- ja terveyspolitiikan alaan kuuluva väitöskirja Sinkkuus Suomessa: Monimenetelmäinen tutkimus parisuhdenormatiivisuudesta ja hyvinvointitekijöistä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 19. marraskuuta.

Minkälaisia ajatuksia uutinen herätti? Voit keskustella aiheesta 12. marraskuuta kello 23:een asti!

Lue aiheesta lisää:

Sisko Savonlahden kolumni: Tinder-limbo sai minut vihaamaan itseäni - ja muita

Parikymppinen Joanna Lehto meni sänkyyn Temppareissa ja siitä alkoi slut-shaming - nainen saa vihapostia seksistä, vaikka on sinkku

Sinkkuus on siistiä ja siitä pitäisi puhua enemmän, sanovat Janita Autio ja Arttu Mustonen - entiset lestadiolaiset päätyivät melkein kihloihin

jeudi 11 novembre 2021 17:33:50 Categories: YLE sinkut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.