Ilta Sanoma

Etelä-Korean hallitus aloitti dieselautojen ja teollisuuden päästöjen vähentämiseen käytetyn urealiuoksen säännöstelyn ja kielsi sen jälleenmyynnin, koska kuljettajien paniikkiostot pahensivat akuuttia pulaa.

Autoilijat jonottivat ureaa Etelä-Korean Iksanissa 9. marraskuuta.

Autoilijat jonottivat ureaa Etelä-Korean Iksanissa 9. marraskuuta. Kuva: Yonhap News Agency / Reuters

Pahimmillaan tilanne voi edetä niin pitkälle, että liikenne ja teollisuus pysähtyisivät.

Henkilöautonkuljettajille myönnetään 10 litran ja hyötyajoneuvojen kuljettajille 30 litran ostoraja, ja kaikki jälleenmyynti kielletään vuoden loppuun asti, kauppaministeriö ilmoitti torstaina.

Tuottajien ja myyjien on raportoitava kaikki tuonti-, tuotanto-, myynti- ja varastotiedot hallitukselle päivittäin, ministeriö sanoo tiedotteessa.

Alan asiantuntijoiden mukaan hallitus vaatii noin kahta miljoonaa dieselajoneuvoa käyttämään lisäainetta. Ne ovat enimmäkseen kuorma-autoja, mutta myös henkilöautoja. Urealiuoksen vientikielto on astunut jo voimaan.

Urealiuoksen myynti on sallittu vain huoltoasemilla, mutta urealiuoksen toimittajat voivat hankkia poikkeusluvan viranomaisilta "väistämättömistä syistä".

Kuorma-autot jonottivat urealiuosta Pyeongtaekissa 4. marraskuuta.

Kuorma-autot jonottivat urealiuosta Pyeongtaekissa 4. marraskuuta. Kuva: YONHAP NEWS AGENCY / Reuters

Dieselautojen kuljettajien on kauppaministeriön mukaan esitettävä henkilöllisyystodistus ja auton rekisterinumero ostaessaan urealiuosta huoltoasemilta.

Pääministeri Kim Boo-kyun pahoitteli, ettei hän ennakoinut pulaa erityisessä hallituksen kokouksessa, ja sanoi, että kestää jonkin aikaa ennen kuin tarjonta normalisoituu.

Lue lisää: Kuinka paljon maksaa AdBlue-lisäainetta syövän dieselauton hiukkas­loukkujen ja kataly­saattoreiden uusinta?

Dieselajoneuvojen kuljettajat alkoivat paniikinomaisesti ostaa ureaa sen jälkeen, kun Kiinan tulli viime kuussa otti käyttöön uuden vientivaatimuksen, mikä pysäytti viennin tehokkaasti kotimarkkinoiden toimitusten lisäämiseksi. Lähes 97 prosenttia Etelä-Korean urean tuonnista oli peräisin Kiinasta tammi-syyskuun välisenä aikana, kauppaministeriö sanoi.

Urea loppunut, viestitti jakeluasema Soulissa 9. marraskuuta.

Urea loppunut, viestitti jakeluasema Soulissa 9. marraskuuta. Kuva: DAEWOUNG KIM / Reuters

Lue lisää: Uusimmissa dieseleissä aivan uudenlaisia talviongelmia - pakokaasun sekaan ruiskutettava "kusivesi" kiteytyy -11 asteessa

Etelä-Korea lähetti sotilastankkerikoneen Australiaan tällä viikolla hakemaan urealiuosta. Samalla hallitus on pyrkinyt löytämään vaihtoehtoisia tavarantoimittajia sekä käyttämään diplomaattisia kanavia saadakseen Kiinalta apua pulaan.

Ureaa käytetään dieselautoissa vähentämään typenoksidipäästöjä.

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 14:15:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.