Suomalaiskeilaaja Tomas Käyhkö on varmistanut miesten yksilökilpailussa MM-pronssimitalin Dubaissa järjestettävissä keilailun maailmanmestaruuski" /> Suomalaiskeilaaja Tomas Käyhkö on varmistanut miesten yksilökilpailussa MM-pronssimitalin Dubaissa järjestettävissä keilailun maailmanmestaruuski" />

YLE


Mitali ja paikka neljän parhaan joukossa varmistui, kun Tomas Käyhkö voitti suomalaispelaajien puolivälierässä Niko Oksasen pistein 228-200.

Käyhkö teki kovaa jälkeä tiistaina MM-radoilla. Varkauden Mainareita seuratasolla edustava Käyhkö sijoittui singlen karsintapeleissä tasapisteisiin karsintarajalle, eli viimeiselle 32. sijalle. Käyhkö joutui pelaamaan siis ensin uusinnan, jotta pääsi edes varsinaisiin jatkopeleihin.

- Uran paras saavutus tähän mennessä ja arvostan tämän todella korkealle. Tätä näihin kisoihin lähdettiin hakemaan ja vielä pari ottelua on voitettavana, kun kultaa tavoitellaan. Samalla on ristiriitaiset fiilikset Oksasen puolesta, kun vain toisella oli nyt mahdollisuus päästä pelaamaan maailmanmestaruudesta.

Käyhkö on ensimmäistä kertaa mukana miesten MM-kilpailuissa.

- Monta vuotta on tehty töitä tämän mitalin eteen. Pariin otteeseen olen ollut mukana nuorten arvokilpailuissa, ja niissä en ole saanut parasta itsestäni irti. Nyt täällä olen saanut pidettyä pään hyvin kasassa ja keskityttyä tekemiseen. Moni keilaaja ei pääse tähän tilanteeseen, tuumi Käyhkö.

Suomen keilailumaajoukkue on varmistanut Dubain kisoissa nyt kaksi mitalia. Ani Juntunen ja Peppi Konsteri ylsivät tiistaina MM-pronssiin oikeuttavaan, lauantaina pelattavaan välieräpaikkaan naisten parikilpailussa.

Lue myös

Ani Juntunen ja Peppi Konsteri varmistivat Suomelle keilailun MM-mitalin - "Ei tätä meinaa vielä ymmärtää"

mercredi 10 novembre 2021 20:34:42 Categories: YLE keilailu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.