Ilta Sanoma

Kohun keskellä oleva Meta rajoittaa arkaluonteisiin aiheisiin liittyvää mainontaa.

Facebook-yhtiö muutti äskettäin nimensä Metaksi, mutta Facebook-palvelu säilyttää nimensä.

Facebook-yhtiö muutti äskettäin nimensä Metaksi, mutta Facebook-palvelu säilyttää nimensä. Kuva: DADO RUVIC / Reuters

Meta, entiseltä nimeltään Facebook, tekee muutoksen avainliiketoimintaansa eli kohdennettuun mainontaan. Yhtiö kertoo kieltävänsä arkaluonteisiin aihepiireihin, kuten terveyteen, etnisyyteen, poliittiseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen ja uskontoon, liittyvän mainonnan.

Kielto astuu voimaan 19. tammikuuta 2022 ja koskee Facebookin lisäksi Instagramia ja Messengeriä. Päivämäärän koittaessa mainoksia ei voi kohdentaa esimerkiksi teemoilla kemoterapia, maailman diabetespäivä, saman sukupuolen avioliitto tai katolinen kirkko. Poistettavia kategorioita on The New York Timesin (vaatii kirjautumisen) mukaan tuhansia.

Kyse ei ole käyttäjien fyysisiin tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin suoraan liittyvästä mainonnasta. TechCrunch huomauttaa, että Facebook ei ole koskaan sallinut kohdentaa mainoksia ihmisille heidän profiilissaan ilmoitetun seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Sen sijaan kyse on käyttäjän kiinnostuksen kohteisiin perustuvasta mainonnasta.

Facebook määrittelee näitä kiinnostuksen kohteita esimerkiksi tykkäysten perusteella ja niitä pääsee hallinnoimaan selaimessa valikkopolussa oikean yläkulman nuolenpää > Asetukset ja yksityisyys > Asetukset > Mainokset > Mainosasetukset > Luokat, joiden perusteella sinut tavoitetaan > Kiinnostuksen kohteiden luokat.

Lue lisää: Oletko nähnyt tätä hyvin piilotettua valikkoa? Näin Facebook profiloi sinut

Metan mukaan päätös ei ollut helppo ja yhtiö tietää sen voivan vahingoittaa joitakin yrityksiä ja organisaatioita, jotka yrittävät parantaa yhteiskuntaa poistettavien kategorioiden avulla. Meta on kuitenkin kuullut asiantuntijoilta, että kohdentamista voidaan myös käyttää väärin.

Mainokset ovat Metan toiminnan ytimessä. Facebookin käyttäjät voidaan nähdä tuotteena, jonka Meta myy varsinaisille asiakkailleen eli mainostajille. On epäselvää, kuinka paljon nyt ilmoitettu mainonnan rajoittaminen vaikuttaa yhtiön ansioihin.

Muutos voidaan nähdä osittaisena vastauksena Metan viime aikoina saamaan arvosteluun, joka perustuu esimerkiksi tietovuotaja Frances Haugenin paljastuksiin yhtiön toiminnasta. Hänen mukaansa Meta on päättänyt kasvaa keinolla millä hyvänsä ja vertautuu tupakkayhtiöihin, jotka aikanaan piilottivat tupakan aiheuttamia vahinkoja.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on kiistänyt syytökset.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 13:52:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.