Ilta Sanoma

Miksi ilmastomielenosoituksia kohdistetaan niin vahvasti juuri autoiluun, kysyy autolehti Tuulilasi. Elokapina puolestaan sanoo, ettei se ole missään nimessä ajamassa autoilun kieltämistä - ainakaan kokonaan.

Elokapina on tukkinut Helsingissä lukuisia katuosuuksia, joista kaikilla on kulkenut myös julkista ja joukkoliikennettä.

Elokapina on tukkinut Helsingissä lukuisia katuosuuksia, joista kaikilla on kulkenut myös julkista ja joukkoliikennettä. Kuva: Joonas Salo

Yksityisautoilun äänenkannattajiin kuuluva Tuulilasi-lehti kertoo tuoreessa numerossaan ottaneensa yhteyttä Elokapina-liikkeeseen.

Tuulilasi on kysynyt Elokapinan edustajalta vastustaako Elokapina yksityisautoilua ja miksi Elokapina tukkii mielenosoituksissaan nimenomaan ajoratoja - haitaten näin esimerkiksi autoa työssään tarvitsevan yrittäjän ja palkansaajan elämää.

-?Mielenosoituksemme eivät kohdistu liikenteeseen, vaan poliitikkoihin, Elokapinan mediavastaava Lauri Autere vastaa Tuulilasille.

Lue lisää: Näin mieltään osoittavat autoilijat suunnittelivat toimivansa, jos Elokapina tukkii Mannerheimintien

Elokapina valitsee Autereen mukaan mielenosoituksilleen lähtökohtaisesti vain paikkoja, jossa häiriötä voi aiheuttaa lähellä poliitikkojen työpaikkaa.

-?Tällöin lähistön autoliikenne joutuu usein valitettavaksi sijaiskärsijäksi. Toinen syy ajoradoilla istumisen takana on yleisempi. Mielenosoitusoikeus on vahva oikeus, ja niihin kuuluu julkisen tilan haltuunotto.

Tuulilasi kertoo Elokapinan myös kertoneen, ettei se ole yksiselitteisesti yksityisautoilun vastainen liike.

Lue lisää: Autoliiton historiikki listaa autoilijoiden massamielenosoitukset - päättyivät lakoniseen lehti-ilmoitukseen

-?Elokapinan kanta ei ole kieltää yksityisautoilua, enkä usko, että liikkeessämme vaikuttaa yhtään henkilöä, joka haluaisi tai näkee tarvetta kieltää autoilu kokonaan. Mielenosoitukset ajoradoilla ovat tavanomaisia ympäri maailma.

Elokapina on tukkinut mielenosoituksissaan toistuvasti paitsi auto-, myös bussi- ja raitiovaunukaistoja. Liike on kerännyt mielenosoitustoiminnallaan myös huomattavaa mediajulkisuutta.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 10:45:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.