Ilta Sanoma

Firstbeat Technologiesin perustaja Joni Kettunen hyppäsi tuttujen nimien perään suurituloisimpien listalla.

Joni Kettunen myi puolet perustamastaan yhtiöstä viime vuonna.

Joni Kettunen myi puolet perustamastaan yhtiöstä viime vuonna. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

Jyväskyläläisen Firstbeat Technologiesin perustajiin kuuluva Joni Kettunen kipusi verotietojen perusteella viime vuoden tulokärkeen heti Supercellin Mikko Kodisojan ja Ilkka Paanasen sekä Heikki Herlinin perään.

Firstbeat Technologiesien omistajat myivät kesällä 2020 kuluttajalaitteisiin kehon analyysiteknologiaa kehittäneen Firstbeat Analytics -yhtiön. Ostajana oli älykelloja ja navigaattoreita valmistava satelliittipaikannusyhtiö Garmin.

Myyty osuus oli yrityksen liiketoiminnasta noin puolet. Joni Kettuselle, 48, ja muille osakkaille jäävä yhtiö jatkaa työhyvinvoinnin ja huippu-urheilun mittauksiin perustuvien SaaS-palveluiden kehittämistä yrityksille.

Kettunen on psykologian tohtori, jonka väitöskirja liittyi stressin mittaamiseen.

Kettunen kertoi Taloussanomien haastattelussa lokakuussa, että yrityskaupan taustalla oli ajatus siitä, että erilaiset liiketoiminnat kannatti eriyttää. Lisenssiliiketoiminnan myynnin jälkeen yhtiö pystyy keskittymään suuremman lisäarvon SaaS-palveluiden kehittämiseen työhyvinvointi- ja urheilumarkkinoille.

Lue lisää: Viiden lapsen isä Joni Kettunen tietää paljon stressistä - ja tienasi sillä hyvin

Kauppahintaa yhtiöt eivät kertoneet. Kettunen oli suurin omistaja reilun kolmanneksen osuudella.

Omistajat sijoittivat osan myyntituloista jäljelle jäävään yhtiöön.

Yrityskauppa on mahdollistanut sen, että Kettunen on voinut vetää hieman henkeä ja miettiä asioita uusista kulmista. Elokuussa hän siirtyi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Tulokärjestä voi puuttua nimiä, sillä runsaat 2?000 suomalaista on pyytänyt poistamaan nimensä medialle annettavasta julkisten verotietojen aineistosta.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 10:50:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.