Ilta Sanoma

Neuvoston puheenjohtaja Michel on vakuuttanut EU:n seisovan jäsenmaiden takana. Puolan pääministeri Morawiecki on puolestaan syyttänyt Venäjän Putinin olevan operaation takana.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin on määrä tavata tänään Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki Varsovassa. Johtajat tapaavat Puolan ja Valko-Venäjän välisen rajakriisin kuohuttaessa Euroopan unionia.

EU:n päättäjät katsovat Valko-Venäjän toteuttavan hybridioperaatiota, jossa se kuljettaa ihmisiä muista maista alueelleen ja ohjaa nämä EU:ta kohti. Valko-Venäjän toimet on tulkittu kostoksi EU:n asettamista pakotteista.

Valko-Venäjä on kiistänyt syytökset ja väittää Puolan laiminlyövän humanitaarisia velvoitteitaan, kun se estää tulijoiden maahanpääsyn.

Kuva: Wojtek Radwanski / AFP

-?EU ei hyväksy minkäänlaisia yrityksiä käyttää siirtolaisia hyväksi. EU:n jäsenvaltioilla on takanaan täysi solidaarisuutemme. Jäsenvaltioiden rajat ovat EU:n rajoja, Michel kirjoitti Twitterissä tiistaina.

Rajakriisin eniten koskettama Puola osoitti tiistaina syyttävän sormensa Valko-Venäjän itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan liittolaisen suuntaan. Pääministeri Morawieckin mukaan operaation suunnittelija olisi Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Lue lisää: Puolan pääministeri syyttää Putinia siirtolais­kriisin suunnittelusta

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on puolestaan syyttänyt länsimaiden Lähi-idän sotaretkien johtaneen siihen, että siirtolaiset pakenevat alueelta. Puolan mukaan suurin osa maahan viime aikoina pyrkineistä on lähtöisin Lähi-idän maista.

-?Kun oli kyse Turkista Euroopan unioniin suuntaavista siirtolaisista, miksi EU tarjosi Turkille rahoitusta pitääkseen heidät alueellaan, Lavrov pohti ääneen toimittajien edessä.

-?Miksei valkovenäläisiä voida auttaa samalla lailla, hän kysyi jatkoksi.

Lue lisää: Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov heitti vihjeen EU:n suuntaan

Saksan ulkoministeri Heiko Maas kertoi keskiviikkona maansa tukevan Valko-Venäjään kohdistuvien lisäsanktioiden mahdollisuutta. Hän syytti myös Lukashenkan käyttävän siirtolaisia häikäilemättömästi hyväkseen lähettäessään heitä Puolan rajalle.

-?Asetamme pakotteita kaikille niille, jotka osallistuvat siirtolaisten kohdistettuun salakuljetukseen, Maas sanoi tiedotteessa.

Kuva: OBTAINED BY REUTERS / Reuters

-?Lukashenkan täytyy käsittää, että hänen laskelmansa eivät toimi, hän jatkoi.

Maasin mukaan EU aikoo laajentaa ja kiristää Lukashenkan hallinnon vastaisia pakotteita.

-?Euroopan unionia ei voi kiristää, hän lisäsi.

Lue lisää: Tällaiset taistelujoukot ja raskas kalusto Natolla on Puolassa

EU- ja Nato-jäsen Puolan sekä Valko-Venäjän välisellä rajalla on hyytävässä ilmassa jumissa tuhansia epätoivoisia siirtolaisia.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tapasi latvialaisen kollegansa Edgars Rinkevicsin tiistaina Helsingissä. Rinkevics sanoi, että EU:n pitää löytää keinot auttaa apua tarvitsevia, mutta se ei saa kannustaa Valko-Venäjää lähettämään lisää ihmisiä alueelle.

-?(Lukashenka) haluaa jakaa EU:n, päästä eroon sanktioista ja luoda uuden version vuoden 2015 kriisistä, jonka kaikki koimme ja jonka seuraukset tiedämme, Rinkevics sanoi.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 07:54:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.