Ilta Sanoma

Dexter: New Blood -sarjassa näyttelijä Michael C. Hall, 50, palaa rooliin, joka teki hänestä tähden. IS Tv-lehden erikoishaastattelussa hän tietää senkin, mikä Dexterin kaltaiselle kontrollifriikille on kaikkein vaikeinta.

Näyttelijä Michael C. Hall täytti helmikuussa 50 vuotta. Töitä hän on tehnyt teatterilavoilla, tv-sarjoissa ja elokuvissa parikymppisestä lähtien.

Lukuisten roolien joukossa on kuitenkin kaksi, joista hänet erityisen hyvin tunnetaan.

Toinen niistä on Mullan alla -draamasarjan empaattinen ja sydämellinen hautaustoimiston työntekijä David Fisher, joka kamppaili homoseksuaalisuutensa kanssa.

Vielä kuuluisammaksi kasvoi Hallin seuraava rooli. Dexter-sarjassa hän esitti eräänlaista Davidin vastakohtaa, tunteensa kylmettänyttä sarjamurhaajaa.

Nyt, pitkän tauon jälkeen, Hall on palannut Dexter Morganiksi - ainakin yhden kauden eli kymmenen jakson ajaksi.

Katso Michael C. Hallin erikoishaastattelun videokooste yltä.

Alkuperäistä Dexter-sarjaa tehtiin vuosina 2006-2013, yhteensä kahdeksan tuotantokauden ajan. Se on pitkä aika näytellä miestä, jonka mielen syvimmät sopukat ovat synkkiä.

Parasta siis kysyä suoraan: vaikuttiko Dexterin näytteleminen häneen jotenkin? Oliko sillä psykologisia vaikutuksia?

- Luultavasti, Hall naurahtaa videopuhelun toisessa päässä.

Uudessa sarjassa Dexter (Michael C. Hall) on asettunut aloilleen rauhalliseen pikkukaupunkiin.

Uudessa sarjassa Dexter (Michael C. Hall) on asettunut aloilleen rauhalliseen pikkukaupunkiin. Kuva: Seacia Pavao / Showtime / Paramount+

Kirjahyllyssä Hallin takana näkyy teoksia, joiden selkämysten nimet - Francis Bacon, Van Gogh, Raamattu, David Foster Wallacen Päättymätön riemu - luovat mielikuvaa kulttuurikodista.

- On vaikea sanoa, millä tavalla olisin tai en olisi toisenlainen, jos olisin samana aikana tehnyt muita töitä, Hall pohtii Tv-lehdelle.

- En milloinkaan seonnut tai alkanut kuvitella olevani hän, mutta kieltämättä käytin paljon aikaa tekeytyäkseni henkilöksi, jonka maailma on aika kamala ja synkkä.

Alkuperäisessä sarjassa Dexter pystyi peittämään jälkensä ammattinsa ansiosta: päivisin hän oli Miamin poliisin rikospaikkatutkija.

Lue lisää: Tämän takia Dexter-tähti Michael C. Hall oli kieltäytyä hittisarjasta

Dexter: New Blood -nimellä kulkevissa uusissa jaksoissa Dexter elää uutta, rauhallista elämää New Yorkin osavaltion pohjoisosan leppoisassa pikkukaupungissa.

Kuten uuden sarjan alaotsikosta ("Uusi veri") voi päätellä, Dexterin päivät sarjamurhaajana eivät kuitenkaan ole täysin ohi. Hallille se tarkoitti tuttuun mutta karuun rooliin palaamista.

- Se on sitä, mitä minä teen. Se on sitä, mitä näyttelivät tekevät, hän toteaa lakonisesti.

Dexter (Michael C. Hall) seurustelee uusissa jaksoissa pikkukaupungin poliisipäällikön Angela Bishopin (Julia Jones) kanssa.

Dexter (Michael C. Hall) seurustelee uusissa jaksoissa pikkukaupungin poliisipäällikön Angela Bishopin (Julia Jones) kanssa. Kuva: Seacia Pavao / Showtime / Paramount+

Puheet Dexterin mahdollisesta paluusta alkoivat saman tien alkuperäisen sarjan päättymisen jälkeen. Spekulaatioita ruokki kahdeksannen kauden viimeisen jakson loppuratkaisu, jossa Dexterin nähtiin katoavan keskelle hurrikaania.

Hall sanoo suoraan, että alkuperäisen sarjan avoin loppu sai monet sarjan fanit pettymään ja hämilleen.

- Tiesin itsekin heti alkuperäisen sarjan päättymisen jälkeen, että palaamiseni rooliin olisi mahdollista, hän kertoo.

Lue lisää: Nyt se on varmaa: huippusuosittu Dexter-sarja saa jatkoa vuosien jälkeen - fanit pettyivät karvaasti sarjan päätösjaksoon

Lopullista päätöstä tuttuun rooliin paluusta avitti se, että mukaan saatiin iso osa alkuperäisen sarjan tekijöistä - myös Clyde B. Phillips, joka toimi pääkäsikirjoittajana sarjan kehutulla neljällä ensimmäisellä.

Monien kriitikoiden mukaan Phillipsin lähtö näkyi sarjan laadun heikentymisenä.

Jennifer Carpenter näytteli Dexterin (Michael C. Hall) siskoa myös alkuperäisessä sarjassa. Uudessa sarjassa edesmennyt sisko toimii Dexterin omatunnon äänenä.

Jennifer Carpenter näytteli Dexterin (Michael C. Hall) siskoa myös alkuperäisessä sarjassa. Uudessa sarjassa edesmennyt sisko toimii Dexterin omatunnon äänenä. Kuva: Seacia Pavao / Showtime / Paramount+

Hallin mukaan Dexterin paluulle oli tilausta kuitenkin toisestakin syystä: alkuperäisestä sarjasta oli kulunut tarpeeksi aikaa. Se antoi mahdollisuuden viedä tarinaa täysin uusiin suuntiin.

- Nyt meillä on päähenkilö, joka on jo ottanut etäisyyttä siihen, millainen hän aikoinaan oli ja millainen ihminen hän on nyt, Hall kuvailee.

Hallin lisäksi alkuperäisestä sarjasta on mukana Jennifer Carpenter, jonka esittämä Dexterin sisko Debra toimii päähenkilön omatunnon äänenä.

Tosielämässä Hall ja Carpenter olivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa myös hetken naimisissa, mutta erosivat ystävinä.

Vuonna 2016 Hall solmi avioliiton kolmannen kerran. Nykyinen vaimo on toimittaja Morgan Macgregor.

Dexterin (Michael C. Hall) poika Harrison on kasvanut nuoreksi mieheksi. Poikaa esittää Jack Alcott.

Dexterin (Michael C. Hall) poika Harrison on kasvanut nuoreksi mieheksi. Poikaa esittää Jack Alcott. Kuva: Seacia Pavao / Showtime / Paramount+

Suurin muutos paljastetaan heti ensimmäisessä jaksossa. Dexter saa vieraakseen poikansa Harrisonin, johon hän on yrittänyt pitää kaikki nämä vuodet etäisyyttä.

Haastattelun aikana Hall liikuttelee paljon päätään ja hieroo käsillään kasvojaan.

Jos Dexter on eleissään korostetun hillitty, Hall itse heiluu pöytänsä ääressä kuin olisi lähdössä liikkeelle hetkellä millä hyvänsä.

Uudessa sarjassa Dexterinkin tyynen pinnan alla kuitenkin kuohuu. Isän roolia opettelevan sarjamurhaajan ja isäänsä tuntemaan opettelevan pojan suhde luo uusien jaksojen jännitteen.

- Mikään ei ole vaikeampaa Dexterin kaltaiselle, kontrollista nauttivalle hahmolle kuin kontrollin menettämisen tunne.

- Siihen liittyy vastuu toisesta lihaa ja verta olevasta ihmisestä, jolla on itselläänkin jo elämänkokemusta ja oma näkemys.

Lue lisää: Rakastetuista ysärisarjoista tuli valtava buumi ja nyt ne luodaan uudelleen - jättilista paljastaa: nämä 30 suosikkia palaavat ruutuun

Pojan ilmaantuminen Dexterin vakiintuneeseen arkeen tuo mukanaan ristiriitaisia tunteita - niitä samoja, joita vanhemmuuteen aina kuuluu.

- Toisaalta hän toivoo hartaasti, ettei poika olisi yhtään hänen kaltaisensa. Toisaalta hän toivoo, että tämä olisi.

- Hän kaipaa näitä molempia tuntemuksia, mikä tekee Dexterille vanhempana olemisesta aika mutkikasta, Hall tiivistää.

Dexter: New Blood, maanantaista 8.11. alkaen Paramount+ -palvelussa.

Ilta Sanoma
lundi 8 novembre 2021 22:25:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.