Ilta Sanoma

Elämäänsä on mahdollista saada pikkasen luksusta ihan pikkurahalla - tai jopa ilmaiseksi.

Arki se on ihmisen elämän parasta aikaa.

Arki se on ihmisen elämän parasta aikaa. Kuva: Shutterstock / Zamurovic Brothers

Ihmisen elämässä - ja arjessa - on ainakin 17 asiaa, jotka voivat heikkona hetkenä ärsyttää infernaalisen paljon. Mutta jos oikein miettii, niin on arjessa ilonaiheitakin vaikka kuinka.

Nämä ilonaiheet ovat usein hyvin arkisia, melko pieniä asioita ja hetkiä, jotka tekevät arjesta luksusta ainakin hetkellisesti. Listaamistamme asioista suurin osa liittyy tietenkin ruokaan ja juomaan, mutta on mukana muihinkin ihmisen perustarpeisiin, kuten peseytymiseen ja uneen liittyviä asioita. Ja kukapa ei nauttisi hetkistä, kun saa vilpitöntä ja odottamatonta huomiota osakseen.

1. Hitaasti keitetty puuro. Luo ihanan illuusion siitä, ettei ole kiire mihinkään.

2. Tuore basilika tai muu yrtti munakkaassa. Tai pastassa. Tai padassa. Nautintoa lisää se, jos on ihan itse onnistunut pitämään basilikan hengissä yli kolme päivää.

Kuva: Zamurovic Brothers

3. Täydellinen aamukahvi eli kahvi, jossa porojen ja veden suhde on optimaalinen. Ilo moninkertaistuu, mikäli kahvinkeitin on ladattu valmiiksi ja voi aamulla vain painaa nappia.

4. Peruskahvi cappuccino-henkeen lämmitetyllä maidolla.

5. Paperipussissa oleva artesaanileipä.

6. Limellä maustettu olut. Hedelmälaatikon perukoilta löydetty lime vie myös veden seuraavalle tasolle.

7. Mansikat, pensasmustikat tai muut tuoreet marjat aamupalalla. Talvisin myös pakastemarjat ilahduttavat.

Kuva: Zamurovic Brothers

8. Uunissa paistetut pakastecroissantit. Näistä saa muuten tehtyä myös pikavohveleita eli crohveleita. Lue lisää täältä.

9. Pakastecroissantit aamupalalla voittavat vain tuoreet croissantit.

10. Hedelmälautanen, jossa on tyylikkäästi viipaloituja hedelmiä kaikissa väreissä.

11. Itsepuristettu appelsiinimehu.

Kuva: Bob_Free.Man

12. Jogurtti myslillä ja hedelmillä kauniisti sommiteltuna - vähän niin kuin hotellin aamupalalla.

13. Kaupasta haettu iso aamusmoothie.

14. Kivennäisvesi Iittalan Essence-punaviinilasista.

15. Juoman kuin juoman tuunaaminen jäillä.

16. Aamupala sänkyyn tuotuna.

17. Tiskiltä ostettu lohiviipale leivän päälle. Ja se, kun kyseinen viipale irtoaa nätisti eikä kädet rasvoitu - toisin kuin vakuumipakatun kylmäsavulohen kohdalla.

18. Kauniisti katettu pöytä ja leikkokukat.

Kuva: SergeiShimanovich

19. Puhtaat, valkeat lakanat.

20. Kun tajuaa aamulla, ettei torkuttamiselle ole tarvetta ja saa nukkua.

21. Herääminen siistissä kodissa.

22. Juuri lakatut kynnet.

23. Jalkahieronta. Jos ei ole toista ihmistä antamassa sitä, jalkahieronta pesäpallolla toimii myös.

24. Lämmin suihku.

25. Kylpyvaahto ja kylvyssä lilluminen.

26. Kylpytakissa liihottelu ympäri kämppää.

27. Lehden lukeminen omassa rauhassa.

28. Kun saa rasvattua kuivat kätensä.

29. Kasvonaamion levittäminen kynttilänvalossa.

Kuva: Zamurovic Brothers

27. Mieluisa huonetuoksu.

28. Kävelyn ajoittaminen auringonlaskuun tai -nousuun tai sitten siihen päivän ainoaan auringonsäteeseen.

Lue myös: 21 pientä niksiä, jotka helpottavat arkea kummasti - sottaamaton jogurttipurkki, hiekat pois eteisestä...

Lue myös: Miksi sormenpää tunnistaa pikkiriikkisen murusen, mutta ei löydä teipin päätä? 9 arkista asiaa, jotka ovat yllättävän vaikeita

Lue myös: 18 asiaa, jotka vain yksinasuva ymmärtää - jos tajuat nämä, kuulut samaan joukkoon kuin 1,2 miljoonaa suomalaista

Ilta Sanoma
dimanche 7 novembre 2021 20:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.