Ilta Sanoma

Samsungin kolmannen sukupolven taittuvanäyttöinen puhelin alkaa olla kuluttajakelpoinen tapaus.

Henrik Kärkkäinen / IS

Henrik Kärkkäinen / IS Kuva: Samsung Z Galaxy Fold 3 maksaa lähemmäs 2000 euroa.

Taittuvien puhelimien läpimurtoa on odotettu muutama vuosi, mutta vielä sitä ei ole tapahtunut. Osittain siihen saattaa vaikuttaa markkinoita hallinneiden Samsungin ja Huawein kilpajuoksun tyrehtyminen jälkimmäisen puhelinliiketoiminnan näivettäneeseen boikottiin.

Samsung on huseerannut kukkona tunkiolla viimeiset pari vuotta. Sinä aikana yhtiö on edistänyt Galaxy Z Fold- ja Flip-tuoteperheitään pienin askelin.

Taittuvien puhelimien kolmas sukupolvi näki päivänvalon tänä vuonna, joten otimme testiin lippulaivamalli Fold 3:n. Ulkomaisessa mediassa ja myös kauppojen tiskeillä uutuus on saanut edeltäjiään lämpimämmän vastaanoton.

Taitettuna Fold 3 on melkoinen möhkäle.

Taitettuna Fold 3 on melkoinen möhkäle. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Omien käyttökokemustemme perusteella aletaan olla niillä rajoilla, että tekniikka alkaa olla kypsä kuluttajakäyttöön. Edessä on kuitenkin vielä muutamia esteitä, jotka lienevät useimmille ylitsekäymättömiä.

Ensimmäinen on hinta. Uudessa tuoteryhmässä maksetaan aina tuotekehityslisää, mutta 1900 euron molemmin puolin pyörivä hinta on kaikilla mittareilla puhelimesta posketon. Tekniikka halpenee ajan mittaan, mutta vielä ei olla jokamies/-naisluokassa.

Toinen suuri kanto kaskessa on puhelimen koko. Se on noin 1,5 senttimetrin paksuudellaan ja noin muuten vanhan Nokian Communicatorin kokoluokkalaisena housuntaskussa hankala kannettava. Vaihtoehtoina ovat vahvasti pullottava tasku, 00-lukulainen vyökotelo tai suosiolla kuljettaminen toisaalla. Laitteen olisi siis ohennuttava vielä merkittävästi ennen massamarkkinoiden aukeamista. Se on myös satakunta grammaa tavallisia puhelimia painavampi.

Verkkosivujen selaaminen on paljon miellyttävämpää leveällä näytöllä.

Verkkosivujen selaaminen on paljon miellyttävämpää leveällä näytöllä. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Käytettävyydeltään laite on hyvä.

Jotta puhelimesta saa kaiken irti, on sovellusten tuettava laajennettua näyttöä. Sen kanssa yhteensopivien sovellusten määrä on pieni, joten kyseessä on yhä klassinen muna-kana-ongelma.

Esimerkiksi Samsungin omasta nettiselaimesta löytyy mahdollisuus vetäistä parilla pyyhkäisyllä Amazonin tuotelistauksessa olevat tuotteet vertailunäkymään. Ihan näppärä ominaisuus, vaikkei ehkä vielä syy puhelimen ostamiseen.

Osa ominaisuuksista on aktivoitava asetusvalikon kokeellisista ominaisuuksista. Tämä kertoo tekniikan olevan yhä kokeiluvaiheessa.

Päänäytön keskellä kulkee pystysuunnassa yhä selkeästi erottuva ura.

Päänäytön keskellä kulkee pystysuunnassa yhä selkeästi erottuva ura. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Mutta hyvääkin on: Isosta näytöstä on aidosti iloa. Vaikka sen poikkeukselliseen ja melkein neliömäiseen 11,2:9-kuvasuhteeseen suoraan istuvia videoita on verrattain vähän, tavallisetkin videot näyttävät siinä hyvältä. Näytön ison koon vuoksi kuvapisteiden tiheys ei ole samaa luokkaa kuin tavallisissa älypuhelimissa, mutta tämä ei silmillä näy.

Puhelimessa on 120-hertsiset näytöt, ja niiden kuva ei ole laadukas vain numeroiden valossa. Päänäytössä kulkee yhä selkeä taittosauma, mutta sellaisesta ei välttämättä koskaan päästä eroon taittuvissa luureissa.

Puhelinta puoliavoimena pidettäessä alaruutua voi hyödyntää muihin tarkoituksiin, jos esimerkiksi palaveri ei ole kovin kiinnostava. Lisävarusteena myytävä kynä tuo iloa etenkin piirtokäyttöön.

Puhelinta puoliavoimena pidettäessä alaruutua voi hyödyntää muihin tarkoituksiin, jos esimerkiksi palaveri ei ole kovin kiinnostava. Lisävarusteena myytävä kynä tuo iloa etenkin piirtokäyttöön. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Laitteeseen on saatavilla lisävarusteena stylus-kynää kahdessa eri kokoluokassa. S pen on jäähyllä olevasta Note-tuoteperheestä tuttu ominaisuus, joka mahdollistaa käsin tehtävät muistiinpanot, piirtämisen sekä ohjailun. Kynällä on ystävänsä, mutta käyttöä hankaloittaa se, ettei sille ole paikkaa puhelimessa.

Jos irtokynää koteloineen jaksaa kantaa mukanaan ja sen malttaa olla hukkaamatta, siitä on selkeää iloa. Tai oli ainakin allekirjoittaneelle.

Kynän liittäminen laitteeseen on silti vielä selkeästi kehityskohde, kuten kauniisti tavataan sanoa. Ensin kynä käynnistetään nappia painamalla ja sen jälkeen sillä tuplanapautetaan päänäyttöä. Tämä avaa Samsung Notes -sovelluksen, johon kynällä sopii piirtää tai kirjoittaa. Luultavaa on, että seuraavassa laitesukupolvessa tämä hoidetaan sujuvammin.

Kamerat ovat yksi kohta, jossa Foldissa on jouduttu tekemään kompromisseja. Nykyisissä huippupuhelimissa möhkökamerat tuovat reilusti paksuutta, ja sen lisääminen olisi tässä laitteessa myrkkyä. Niinpä puhelimen valokuvauskoneisto häviää Galaxy S21:lle, sillä Fold 3:ssa on vain 12 megapikselin pääkamera (S21:ssä 108 megapikseliä).

Isolla ruudulla voi pitää auki samaan aikaan vaikka kolmea sovellusta: vasemmalla verkkoselain, oikealla ylhäällä Galleria ja alhaalla kamerasovelluksen selfienäkymä.

Isolla ruudulla voi pitää auki samaan aikaan vaikka kolmea sovellusta: vasemmalla verkkoselain, oikealla ylhäällä Galleria ja alhaalla kamerasovelluksen selfienäkymä. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Tosin puhelimen luonne mahdollistaa pääkameran käyttämisen selfiekamerana. Kun puhelin on avattuna, kamera ja kakkosnäyttö ovat samalla puolella ja jälkimmäistä voi käyttää etsinnäyttönä. Lopputuloksena on oikein laadukkaita selfieitä.

Pääkameran lisäksi tarjolla on kaksi muutakin valokuvauskonetta. Kakkosnäytön yläpuolella oleva selfiekamera tekee aivan kelvollista jälkeä, mutta päänäyttöön upotetun selfiekameran jälki on sameaa ja selvästi heikkotasoisempaa. Laadukkaimmat omakuvat saa pääkameralla puhelin avattuna.

Kameran ohjelmisto vaikuttaa käsittelevän kuvia hieman rajummin kuin S21:ssä. Vaikka lopputulos saattaa hetkittäin olla miellyttävämpi, luonnollisempi se ei ole. Tämä on toki asia, jota ohjelmistopäivitykset voivat muuttaa.

Normaalilla kuvasuhteella varustettua videota katseltaessa kuvan molemmille puolille jää paljon mustaa.

Normaalilla kuvasuhteella varustettua videota katseltaessa kuvan molemmille puolille jää paljon mustaa. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Puhelimessa on ensimmäistä kertaa Fold-laitteelle vesitiiviysluokitus. Samsungin mukaan se on IPX8-testattu, eli se kestää jatkuvan upotuksen veteen. Tämä on erittäin tervetullut uudistus.

Samsung Galaxy Z Fold 3 on parasta, mitä taittuvilla puhelimilla on tällä hetkellä tarjottavana. Se ei ole vielä yhtä hiottu kuin taittumattomat huippupuhelimet, mutta tuotesarja ottaa isompia edistysaskelia kuin tavalliset huippuluurit. On siis täysi syy olettaa, että parin kolmen vuoden päästä taittuvat puhelimet ovat kaikin puolin samalla viivalla muiden lippulaivaluurien kanssa.

Kaksi näyttöä mahdollistaa pienen kikkailun, kuten tuotekohtaisen selostuksen raahaamisen omaan ikkunaansa verkkokaupassa. Näin tuotelistauksen ja tuotesivujen välillä ei tarvitse hyppiä edestakaisin.

Kaksi näyttöä mahdollistaa pienen kikkailun, kuten tuotekohtaisen selostuksen raahaamisen omaan ikkunaansa verkkokaupassa. Näin tuotelistauksen ja tuotesivujen välillä ei tarvitse hyppiä edestakaisin. Kuva: Henrik Kärkkäinen

Vaikka laitteet kehittyvät teknisesti, niiden hintakehitys on silti kysymysmerkki. Sirupula tuskin ainakaan laskee niiden hintoja. Koska huippupuhelimista saa paremman myyntikatteen, se saattaa hidastaa taittuvien puhelimien tulemista alempiin hintaluokkiin.

Eli tekniikka on jo lähes valmista, ja Fold 3 on merkittävä askel tällä polulla. Vielä tarvitaan nykyistä laajamittaisempi sovellustuki ja mielellään hintojen halpeneminen.

Ilta Sanoma
dimanche 7 novembre 2021 09:03:00 Categories: Ilta Sanoma Testit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.