Joulu lähestyy, pelien julkaisu vilkastuu. IS nostaa merkittävät tapaukset esiin.

Kuukauden pelianti on erityisen viehättävää ja vivahteikasta. Ykkösvalinnaksi yltää dokumenttipeli, jonka kokeminen ei maksa mitään.

Marraskuun pelitärpeissä ei ole pulaa laadusta eikä vaihtelusta. Esillä on eritoten videopelien moninaisuus.

Tarjolla on parasta Mario-kokoelmaa, kesäinen nuorisoseikkailu sekä epätyypillinen tieteispeli. Lopuksi huomio kääntyy karmaisevaan aihepiiriin, jota käsitellään esimerkillisesti.

Mario Party Superstars -kokoelmassa liikutaan laudalla nopan silmäluvun verran, kerätään esineitä ja kohdataan muita pelaajia minipeleissä. Hauskan yhteiskisailun kruunaa upeasti uusittu ulkoasu.

(Kehittäjä: Ndcube. Saatavilla: Switch. Pegi 3.)

Tässä on pelillinen vastine greatest hits -musiikkilevylle. Mario Party Superstars kääntää poimii parhaita paloja lautapelaamisesta ja kymmenien sekuntien minipeleistä koostuvan sarjan historiasta.

Pelattavaa riittää, sillä minipelejä on tarjolla tasan sata. Ne nostetaan sarjan osista vuosilta 1998-2015. Pääpaino on vuosituhannen taitteen ensimmäisissä peleissä.

Taso on ilahduttavan korkea - kuten odottaa sopii. Helppotajuisen moninaisissa minipeleissä muun muassa väistellään pingviineitä, golfataan, flengaillaan liaaneissa, ratkotaan kuva-arvoituksia ja ajetaan kilpaa.

Yksin touhu tympäisee alta aikayksikön, mutta hyvässä porukassa meno on verratonta. Moninpeli on hauskaa kaikkien ollessa samassa huoneessa, mutta myös sulava nettipeli ilahduttaa. Kiihkeää ja hauskaa puuhaa kaikkinensa.

Näin iloista, välitöntä ja yhdessä olemisen merkitystä korostavaa kokonaisuutta on helppo suositella. Tässä onkin heittämällä koko sarjan paras peli.

Echo Generation ei pelkästään näytä vanhanaikaiselta, vaan se myös tuntuu siltä. Pelissä jää usein jumiin, kun alueita täytyy kulkea ristiin rastiin oikean ratkaisun perässä lähinnä tuuriin luottaen.

(Cococucumber. Pc, Xbox One, Xbox Series. Pegi 16.)

Nykyään monet pelit tavoittelevat vanhaa. Yksinkertainen pikseligrafiikka on palannut muotiin niin vahvasti, että joukosta on vaikea erottua. Joten jos siinä onnistuu, käsissä lienee jotain poikkeuksellista. Echo Generation on juuri sellainen tapaus - ainakin ulkoisesti.

Tätä ei tarvitse kauaa katsella vakuuttuakseen. Kaksiulotteisia pikselitaustoja ja kolmiulotteisia alueita ja hahmoja sekoittava grafiikka viehättää alusta loppuun. Ilahduttavasti tapahtumapaikoissa on myös runsaasti vaihtelua.

Tarina kertoo kesälomalla lorvivista sisaruksista. Keli hellii, mutta tekemisestä on pulaa, joten he kehittävät sitä itse. Matka vie pihapiiristä kaupungin laitamille metsiin sekä bussimatkoilla keskustaan. Pian he paljastavat tapahtumaketjun, jossa on yhteys ulkoavaruuteen.

Seikkailu etenee ratkomalla pulmia, juttelemalla sivuhahmoille ja tekemällä heille palveluksia. Vihollisia puolestaan kohdataan vuoropohjaisissa taistoissa, jolloin haaste harmillisesti poukkoilee. Sen antaa kuitenkin anteeksi aurinkoisen lempeässä tunnetilassa.

Tyylikäs tieteispeli Jett: The Far Shore tarjoaa ajankohtaisen viestin puhtaan ilmaston ja elinolojen suojelemisen puolesta. Outoa tekemistä voi kuvailla lähinnä ajopeliksi, tosin maaleja ei ole missään.

(Superbrothers, Pine Scented Software. Pc, PS4, PS5. Pegi 7.)

Scifipeli Jett: The Far Shore tarjoaa yhden viime aikojen sykähdyttävimmistä aloituksista. Keltaharmaaksi saastunut maapallo kuolee, kun sinne jäävä heimo hyvästelee perinnelaulujen saattelemana nuoren naisen. Hän on astronautti, joka suuntaa tähtiin uuden elämän toivossa.

Uskomattoman alkujakson jälkeen siirrytään ajassa eteenpäin ja saavutaan uudelle, helmeilevälle planeetalle. Silloin peli vaatii paljon malttia tai homma sakkaa pahasti. Kyse on lähestymisestä pelikokemukseen ja tarinankerrontaan uudesta kulmasta.

Pienen aluksen puikoissa liidellään kepeästi veden ja maan pinnalla. Kiire ei ole minnekään, vaikka muuta luulisi. Ohjauksen sisäistäminen vie tunteja. Taistelua ei myöskään ole, vaan pointti on tutkia aluetta, ratkoa pulmia ja nauttia matkasta.

Tunnelma on omituinen, mutta aina kiinnostava. Ainutlaatuinen ääni -ja kuvamaailma hivelee aisteja. Ja kun pelaaminen lopulta klikkaa, irti ei päästäisi millään.

Upeaa kokonaisuutta ei voi suoraan verrata muihin, koska vastaavaa peliä ei ole ennen tehty. Tämä täytyy kokea itse.

Omaelämänkerrallinen Last Call kertoo parisuhteesta, joka oli kaikkea paitsi turvallinen. Mykistävä peli on ladattavissa ilmaiseksi ichi.io-palvelusta, jossa siitä voi myös maksaa haluamansa summan.

(Nina Freeman, Jake Jefferies. Pc. Ei Pegi-luokitusta.)

Amerikkalainen pelisuunnittelija Nina Freeman tunnetaan kokeellisista indie-peleistä, joissa hän taltioi elämäänsä peittelemättä. Hän on dokumentaaristen pelien suunnannäyttäjä, joka ei karta arkoja aiheita.

Muun muassa How Do You Do It (2014) kertoi seksuaalisuuteen heräämisestä barbie-leikkien ja Titanicin katselun lomassa. Lost Memories Dot Net (2017) oli ulostulo nuoruuden kipukohtiin koulussa ja kotona. We Met In May (2019) paljasti puolestaan nykyisen aviomiehen kanssa alkaneen seurustelun kömpelyyden.

Uutuuspeli Last Call kertoo naisen aiemmassa suhteessa kokemasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Huomio kääntyy myös siihen, miten vaikeista asioista tulisi pystyä puhumaan. Ja miten tärkeää on, että uhria uskotaan ja ymmärretään.

Väkivaltaa pelissä ei nähdä. Tarkoitus on liikkua pienessä ja pimeässä asunnossa, joka on täynnä liekeissä roihuavia muuttolaatikoita. Niitä sulkemalla löytää lappuja, joista näkee Freemanin kirjoitusta ja kuvia.

Tarina etenee tekstipätkillä, jotka ovat kuin runoja tai otteita päiväkirjasta. Kertaistumalla läpäistävä peli on lyhyt, mutta järisyttävän tehokas. Kokemus jää pyörimään mieleen ja näyttää, miten moninaiset mahdollisuudet videopeleillä on koskettaa - ja vaikuttaa.